
Tänä vuonna 100 vuotta täyttävä Suomi on toipumassa taloushistoriansa pisimmästä taantumasta. Valitettavasti kotimaiset ekonomistit povaavat vain vaatimatonta kasvua tuleville vuosikymmenille. Harvardin yliopiston tutkijoiden mukaan kansantaloudellamme olisi kuitenkin monimuotoisuutensa johdosta hyvät edellytykset lähteä kunnon kasvu-uralle.
Nyt se on sitten virallisesti ohi – kansainvälisestä finanssikriisistä alkanut kansantalouden taantuma. Näin on ainakin, mikäli uskomme Suomen Pankin joulukuun 13. päivänä julkaisemaan talousennusteeseen.
Ennuste oli otsikoitu ytimekkäästi: ”Suomi on jättänyt taantuman taakseen”. Keskuspankki arvioi, että Suomen talous on palannut kasvu-uralle. Vuonna 2016 kasvu vahvistui erityisesti yksityisen kulutuksen ja investointien kohenemisen myötä.

Tulevina vuosina kasvu jatkuu kotimaisen kysynnän vetämänä. Se jää aikaisempiin noususuhdanteisiin nähden vaimeaksi, runsaaseen prosenttiin vuosittain. Mutta joka tapauksessa talouskasvua on luvassa.
Uutinen on historiallinen siinä mielessä, että nyt käynnissä oleva talouden taantuma on Suomen historian pisin rauhanajan laskukausi ainakin 150 vuoteen. Tähän tulokseen tullaan, jos ajatellaan, että taantuma loppuu varsinaisesti vasta silloin, kun talous saavuttaa taantuman alkua edeltäneen bruttokansantuotteen tason. Eikä Suomen BKT nouse kriisiä edeltäneelle tasolle vielä vähään aikaan.
Suomi pääsi 1930-luvun lamasta suhteellisen vähällä.
Historiallisesti Suomi on noussut lamoista ja taantumista melko nopeasti. Esimerkiksi vuoden 1867 halla pudotti BKT:tä rajusti, mutta sen vaikutukset talouteen olivat lyhytaikaisia.
1870-luvulla koettiin pitempi taantuma kansainvälisen matalasuhdanteen vuoksi. Vuonna 1876 alkanut lama tiputti BKT:n kolmessa vuodessa 10 prosenttia lähtötasonsa alapuolelle. Mutta takaisin noustiin kuudessa vuodessa.

1900-luvun pisin taantuma oli itsenäistymisen aikoihin osunut, ensimmäisen maailmansodan aikainen talouskriisi. Tuolloin kokonaistuotanto nousi vasta yhdeksäntenä vuotena sotaa edeltänyttä huippua suuremmaksi.
1930-luvun suuresta kansainvälisestä lamasta Suomi selvisi suhteellisen vähin vammoin. Lamaa edeltäneelle BKT:n tasolle palattiin neljässä vuodessa.
1990-luvun alun syvästä lamasta toivuttiin kuudessa vuodessa. Laman jälkeen BKT kasvoi kymmenessä vuodessa runsaan viidenneksen lamaa edeltänyttä tasoa suuremmaksi.
Suomi itsenäistyi keskellä syvää lamaa.
Viimeksi kuluneiden puolentoistasadan vuoden aikana kansantaloutemme on käynyt läpi kuusi syvää taantumaa, näistä neljä sadan vuoden itsenäisyyden aikana. Mitä lamat kertovat taloudestamme? Mitkä ovat olleet niiden keskeiset syyt? Entä miten niistä on selvitty?
Ainakin lamojen synnyssä näkyy se, että Suomi on pieni vientivetoinen avoin talous, kertoo Helsingin yliopiston taloushistorian professori Sakari Heikkinen. Kun Suomi itsenäistyi 100 vuotta sitten, taloutemme oli jo ehtinyt integroitua globaaliin talousjärjestelmään, vaikka olimmekin vielä pikemminkin maatalous- kuin teollisuusmaa.

”Ennen ensimmäistä maailmansotaa veimme Länsi-Eurooppaan muun muassa sahatavaraa ja voita sekä Venäjälle paperia. Venäjän osuus ulkomaankaupasta oli noin kolmannes”, Heikkinen kertoo. ”Sodan ja vallankumouksen johdosta tämä vienti tyssäsi. Samalla myös oma kansalaissotamme pysäytti tuotannon useiksi kuukausiksi.”
1930-luvun lama taas alkoi Suomessa jo ennen Länsi-Eurooppaa. Ylikuumentuneet rakennusmarkkinat olivat alkaneet hiljetä jo vuonna 1928. Maatalouden sato oli ollut huono. Sahatavaran vienti heikkeni, kun asuntokanta Länsi- ja Keski-Euroopassa alettiin saada jälleenrakennettua ja kun Neuvostoliitto sai oman sahatavaratuotantonsa käyntiin. Kansainvälinen talouslama iski sitten kovalla kädellä myös Suomen vientiin.
Rahoitusmarkkinat vapautettiin keskellä huimaa nousukautta.
1990-luvun alussa globalisaatio näytti jälleen kerran synkemmät kasvonsa. Rahoitusmarkkinat vapautettiin maailman mallin mukaisesti – sopivasti keskellä 1980-luvun huimaa nousukautta.
Kansalaiset ja yritykset hakivat ja saivat suuressa määrin ulkomaista lainarahaa. Syntyi kulutusjuhla, kiinteistö- ja pörssikupla sekä Suomen historiassa ennennäkemättömiin mittasuhteisiin kasvanut pankkikriisi.

Idänkauppa, joka oli ollut kaupasta 15–20 prosentin luokkaa, romahti Neuvostoliiton kaaduttua omaan mahdottomuuteensa. Teollisuuden kilpailukyky oli heikentynyt vahvan markan politiikan vuoksi, ja paperiteollisuudessa oli maailmanlaajuisesti ylitarjontaa.
“1990-luvun laman syyt olivat osittain kotikutoisia, osittain kyse oli kansainvälisistä suhdanteista ja kaiken lisäksi mukana oli vielä huonoa tuuriakin”, Sakari Heikkinen summaa.

Tämän viimeisimmän taantuman syyt voi kiteyttää kutakuinkin samoilla sanoilla. Ensiksikin, talouden ulkoinen ympäristö muuttui nopeasti. Taantuma sai alkusysäyksensä maailmanlaajuisesta finanssikriisistä. Samoihin aikoihin kova kilpailu alkoi viedä Nokiaa ja ICT-klusteria vaikeuksiin. Myös paperiteollisuuden tuotteiden kysyntä laski maailmalla, eikä konepajateollisuudellakaan mennyt kovin kaksisesti.
Venäjän talousongelmat nakersivat vientiä entisestään. Suomen hintakilpailukyky oli myös heikentynyt, sillä palkat nousivat 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla kilpailijamaita enemmän.
Suomen talous sopeutuu viennin ehdoilla.
Miten taantumista ja lamoista on sitten selvitty? Sakari Heikkisen mukaan talous on sopeutunut uusiin olosuhteisiin ja lähtenyt uuteen kasvuun perinteisesti viennin ehdoilla. Ja sehän on tarkoittanut tyypillisesti valuutan devalvoimista.
”Esimerkiksi 1930-luvun lamasta Suomi selvisi maailman mitassa melko helpolla ja yksi syy tähän oli devalvaatio”, Sakari Heikkinen toteaa.

”Suomi irtautui kultakannasta ensimmäisten joukossa, ja valuutta devalvoitui sekä suhteessa keskeiseen vientimaahan Isoon-Britanniaan että suhteessa keskeiseen kilpailijamaahan eli Ruotsiin. Devalvaatio vauhditti muun muassa sellu- ja paperiteollisuuden vientiä merkittävästi. Kustannuksia alennettiin myös tuotantoa rationalisoimalla ja palkkoja alentamalla.”
Devalvaatiolla oli osansa myös 1990-luvun lamasta selviytymisessä. Vuosikymmenen taitteessa Suomen Pankki halusi noudattaa niin sanottua vahvan, tai vakaan, markan politiikkaa. Ulkoisen devalvaation sijasta yritettiin parantaa kadotettua kilpailukykyä sisäisellä devalvaatiolla, eli alentamalla yritysten työvoimakustannuksia ns. Sorsan paketin avulla syksyllä 1991.

Lopulta ylikorkeaa markan arvoa ei enää pystytty puolustamaan tukiostoilla ja korkopolitiikalla. Niinpä markka jouduttiin ensin devalvoimaan ja sitten päästämään kellumaan vuonna 1992. Devalvaatio edesauttoi vientiä ja talouden tervehtymistä. Toisaalta valuuttalainoja ottaneet yritykset ja yksityishenkilöt saivat markan arvon alentuessa karvaan kalkin nieltäväkseen.
Vuosina 1946–1974 talous kasvoi keskimäärin 5 prosenttia vuodessa.
Kapitalististen markkinatalouksien historia tuntuu välillä olevan ajautumista kriisistä toiseen, eikä Suomen talous näytä tekevän tästä poikkeusta. Mutta pitkällä aikajänteellä tarkasteltuna taloutemme historiasta on kuitenkin luettavissa myös verraton menestystarina.
”Vuosina 1860–2015 Suomen henkeä kohti laskettu BKT kasvoi keskimäärin 2,1 prosenttia vuosittain”, Sakari Heikkinen toteaa. ”Vastaavia menestystarinoita löytyy historiasta joitain, mutta ei kovin montaa.”

Erityisen nopeasti kansantalous kasvoi vuosina 1946–1974, jolloin kasvua kertyi henkeä kohden keskimäärin 4,9 prosenttia vuodessa.
Samalla kansantaloutemme kompleksisuus on lisääntynyt valtavasti. Köyhästä maatalousvaltaisesta kehitysmaasta on sukeutunut jälkimoderni informaatio- ja palveluyhteiskunta. Kun vielä sata vuotta sitten valmistimme ja veimme ulkomaille lähinnä puusta valmistettuja tuotteita, kuten sahatavaraa, tätä nykyä tuotantopalettiimme kuuluvat muun muassa paperikoneet, laivat, erilaiset koneet ja laitteet sekä petrokemian tuotteet ja lääkkeet. Suomen kansantalous lukeutuu Harvardin yliopiston Center for International Development -tutkimuskeskuksen tutkijoiden mukaan tuotantokyvyltään kymmenen maailman monipuolisimman talouden joukkoon.
Pitkän aikavälin kasvuennuste: prosentti vuodessa.
Miltä sitten näyttää 100-vuotiaan Suomi-neidon tulevaisuus? Talouskasvun historiaa ajatellen ei kovin kaksiselta.
Toki Suomen Pankki ennustaa talouden kasvavan lähivuosina. Mutta tuo kasvu on vain prosentin luokkaa, mikä ei ole kovin paljon, jos ajattelee, että maassamme on eletty aikoja, jolloin kolmen prosentin talouskasvua pidettiin jo jonkinlaisena taantumana.

Lisäksi, talousennusteita laativat laitokset – Elinkeinoelämän tutkimuslaitos, Palkansaajien tutkimuslaitos, Pellervon taloustutkimus, Suomen Pankki, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus ja Valtiovarainministeriö – ennustavat Suomen talouskasvun olevan hyvin vaatimatonta seuraavien parin vuosikymmenen aikana.
Tutkimuslaitokset julkistivat kesällä 2015 kukin pitkän aikavälin ennusteensa, joista laskettiin keskiarvot tulevalle kasvulle. Keskiarvoennusteen perusteella henkeä kohti laskettu BKT kasvaa vuosina 2016–2025 1,0 prosenttia ja vuosina 2026–2035 1,2 prosenttia vuosittain. Pitkän aikavälin kasvu on ollut näin hidasta viimeksi 1800-luvun lopulla.
Perässätulijan takapajuisuusetua ei enää ole.
”Pitkän aikavälin kasvun hitauteen on oikeastaan kaksi syytä”, professori Sakari Heikkinen kertoo. ”Talouskasvu selittyy yhtäältä työvoiman kasvulla ja toisaalta tuottavuuden kasvulla.”
Ensimmäisen tekijän osalta Suomen tulevaisuus näyttää melko heikolta. Väestö vanhenee, nuoret ikäluokat ovat työmarkkinoilta poistuvia ikäluokkia pienempiä, eikä siirtolaisuus riitä paikkaamaan tätä vajetta.

Samalla työn tuottavuuden kasvu on Suomessa tyrehtynyt, kuten monissa muissa kehittyneissä länsimaisissa kansantalouksissa. Heikkisen mukaan työn tuottavuuden kasvattamiseen ei ole olemassa helppoja lääkkeitä.
”1900-luvulla Suomi pystyi kasvamaan nopeasti, kun työvoimaa siirtyi maa- ja metsätaloudesta teollisuuteen eli pienemmän arvonlisäyksen aloilta suuremmille”, hän toteaa.
”Tätä perässätulijan takapajuisuusetua ei enää ole. Sen sijaan meillä on käsissämme kehittyneen hyvinvointivaltion rakenteellinen ongelma: mitä tehdä varsin suurelle julkiselle sektorille, jossa tuottavuuden kasvattaminen on tunnetusti vaikeaa?”
Onko Suomella käyttämätöntä kasvupotentiaalia?
Toisaalta aiemmin mainitun Center for International Development -tutkimuskeskuksen tutkijat arvioivat, että Suomella voisi hyvinkin olla edessään hedelmällisiä kasvun vuosia ja vuosikymmeniä. Tutkijat perustavat arvionsa teoriaan, jonka mukaan kansantalouden kasvupotentiaali on sidoksissa sen tuotantokyvyn kompleksisuuteen.
Heidän mukaansa Suomella voisi taloutensa kompleksisuuden puolesta olla mahdollisuuksia jopa kolmen prosentin vuosittaiseen kasvuun. Sakari Heikkisen mukaan arvio kolmen prosentin kasvupotentiaalista tuntuu suurelta – muttei ihan mahdottomalta.
”Toisaalta taaksepäin katsominen antaisi aihetta optimismiin, sillä tuo kolme prosenttia vastaa kutakuinkin vuosien 1980–2007 keskikasvua”, Heikkinen toteaa.
”Jos ajatellaan, että Suomella on käyttämätöntä kasvupotentiaalia, voisi kasvu-uralle paluu synnyttää yllättävän kasvun nopeutumisen. Tällä hetkellä se ei kuitenkaan vaikuta kovin todennäköiseltä.”
Uudenlaisen kasvun oraita
Suomen pitkän aikavälin kasvunäkymät ovat vaisut, ja vaarana on talouden näivettyminen, arvioi FIMin päästrategi Timo Hirvonen. Hän näkee kuitenkin etenkin suomalaisessa yrityskentässä kokonaan uudenlaisen kasvun oraita.
1. Väestö vanhenee, tuottavuus ei kasva
”Mekaanisesti ajatellen Suomen kansantalouden pitkän aikavälin kasvunäkymät ovat vaisut. Kasvu syntyy yhtäältä työn ja toisaalta tuottavuuden kasvusta. Työvoima ei meillä kasva, koska väestö vanhenee. Niinpä kasvua olisi saatava lisäämällä työn tuottavuutta. Taloutemme on tosin jo aika kypsässä vaiheessa, joten on aiempaa vaikeampaa keksiä, miten tuottavuutta voitaisiin lisätä.”
2. Vaarana talouden näivettyminen
”Jos hidas kasvu jatkuu pitkään, kansantalous näivettyy. Työllisyys ei kohene, palkat eivät nouse, valtio velkaantuu. Ei hitaan kasvun aika välttämättä mikään täydellinen katastrofi ole – katsokaamme vaikka Japania. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion ylläpitäminen vaatii kuitenkin jonkinlaista talouskasvua.”
3. Uusia mahdollisuuksia näköpiirissä
”Taloushistoriamme osoittaa, kuinka suomalaiset kykenevät nousemaan vaikeista paikoista. Viime aikoina suomalaisissa yrityksissä on alkanut näkyä ilahduttavaa kykyä uudistua ja innovoida. Tämä näkyy muun muassa startup-maailmassa – Slush on hyvä esimerkki. Digitalisaatio luo valtavasti uusia mahdollisuuksia. Kenties sen myötä syntyy jotain sellaista kasvua, jota ei vielä ole edes kunnolla ymmärretty.”
Timo Hirvonen on FIMin pääekonomisti.
Suomen tulevaisuuden mahdollisuuksista kertovat myös aiemmin FIM Loungessa ilmestyneet artikkelit:
Robotit tulevat
Suomesta kiertotalouden kärkimaa?
Suomi kiipeää takaisin puuhun
Suomi kasvaa maahanmuuton varassa

Klassikkoautot: Ferrari 348TB – sijoitushevonen
FIM Loungen kahdeksanosaisessa sarjassa pureudutaan klassikkoautojen maailmaan. Sarjan kahdeksannessa osassa tarkastelemme Maranellon legendaarisen oriin, Ferrarin, arvoa sijoituskohteena. Klassikkoautojen maailmaa, historiaa,...
LUE JUTTU