FIM Loungen antiikkia käsittelevässä juttusarjassa taideasiantuntija ja meklari Maria Ekman-Kolari esittelee sijoituskohteita, joihin liittyy mielenkiintoinen tarina. Tarina voi vaikuttaa antiikkiesineen arvoon suurestikin.

Taideasiantuntija, meklari Maria Ekman-Kolari, 47, vitsailee muuttuvansa muutaman vuoden päästä antiikiksi. 

”Museoviraston mukaan antiikkia on kaikki yli 50 vuotta vanha esineistö, vaikka antiikkiliikkeet ja asiantuntijat ovat pikemminkin sadan vuoden kannalla.” 


”Eniten antiikin arvon nousuun vaikuttavat kysyntä ja tarjonta.”

Se, että esine on antiikkia, ei kuitenkaan vielä tee siitä rahallisesti arvokasta. ”Hinnat laskevat, kun tarjontaa on paljon ja kysyntää vähän. Jos taas kysyntä on suurta ja esineitä on vähän, hinnat nousevat.” 

Esineen arvon kasvuun vaikuttavat monet muutkin asiat. ”Huonekaluissa katsotaan tyyliä. Onko tyylinä renessanssi, barokki, rokokoo, kustavilainen, empire, historismi eli uusklassismi, jugend vai art deco? Entä onko huonekalu mahonkia, tammea, pähkinäpuuta, viilutettu vai täyttä puuta?” 

Myös kalusteen ikä merkitsee. ”Vanhaa tyyliä mukaillen tehdyllä tyylihuonekaluilla ei ole antiikkiarvoa”, Ekman-Kolari muistuttaa.

Seuraavaksi tarkastetaan kunto ja mietitään kalusteen käyttökelpoisuutta. ”Huonekaluja tutkiessa kannattaa käyttää kaikkia aisteja: näköä, kuuloa, tunto-, tasapaino- ja hajuaistia.”

Kaikkien vanhojen esineiden kohdalla on syytä pohtia tyyliä – onko materiaali aikakaudelle eli epookille ominainen. ”Arvo tietysti nousee, jos esine on tehty kullasta ja siinä on timantteja. Tai onko se ehkä mahonkia, tinaa, villaa tai silkkiä vai sittenkin keinokuitua?”

Iän selvittämisen yhteydessä tarkistetaan, näyttääkö esine ikäiseltään, kuka on sen valmistaja ja missä se on valmistettu. Tavanomaista suurempi tai pienempi koko voivat nostaa esineen hintaa merkittävästi.


”Mikäli esineen tarinaa ei tunneta, laatu vaikuttaa hintaan eniten.”

Ekman-Kolari painottaa myös esineen provenienssia eli vaiheita. 

”Esineen arvoa nostaa, jos se on kuulunut tunnettuun kokoelmaan tai sen on omistanut Venäjän keisari tai Napoleon. Vastaavien esineiden toteutuneet myyntihinnat ovat hyvä vertailupohja.” 

Eri aikoina arvostetaan erilaisia esineitä, mikä vaikuttaa arvon nousuun.

”Hinta nousee sillä hetkellä, kun monet syystä tai toisesta ryhtyvät arvostamaan jotain tuotetta. Arvostukset muuttuvat ja elävät kaiken aikaa.”

Pöydällä on pino paksuja taidekirjoja, joiden sivuille on tehty kynällä merkintöjä. Monet sivut on selailtu hiirenkorville. Bukowskilla vuonna 2004 pidetyn Suomen huutokauppahistorian suurimman huutokaupan luettelon kantta suojaa muovi.

”Rakastan kirjoja enemmän kuin mitään muita esineitä. Ne ovat täynnä tietoa ja portti uusien esineiden maailmoihin”, taideasiantuntija-meklari Maria Ekman-Kolari kertoo.

Bukowskilla 18 vuotta työskennellyt Ekman-Kolari kiittää erästä kirjaa myös Suomen kalleimman sohvakaluston myymisestä. Hän sai Vadim Nesinin kirjoittaman Talvipalatsin sisustus Venäjän viimeisen tsaarin aikana -teoksen vuonna 1998, kun oli löytänyt Venäjän viimeiselle tsaari Nikolai II:lle kuuluneen valkoisen salongin kaluston. Helsinkiläiseltä vintiltä huonokuntoisena löytynyt kalusto myytiin 1,5 miljoonalla markalla eli noin 250 000 eurolla.

Vuonna 2009 Ekman-Kolari löysi ensimmäiset osat keisarinna Alexandra Feodorovnalle kuuluneesta hopeisen salongin kalustosta. ”Olin päättänyt, että opettelen kaluston kateissa olevat osat Nesinin kirjasta, jotta varmuudella tunnistan ne, jos ne tulevat vastaan.”

Hopeisen salongin kalusteiden myynti ei mennyt kuten Strömsössä – viranomaiset kantoivat kaluston takavarikkoon päivää ennen huutokauppaa omistussuhteissa ilmenneiden epäselvyyksien takia.

Ikävillä tapahtumilla oli yllättäen kuitenkin aurinkoinen puolensa: takavarikon laaja uutisointi poiki Ekman-Kolarille yhteydenottoja henkilöiltä, joilla oli hallussaan lisää kaluston osia. Hopeisen salongin kaluston 12 osan kauppa toteutui vielä samana syksynä.

Nikolai II:n kaluston myyminen 320 000 eurolla kuuluu Maria Ekman-Kolarin uran herkkuhetkiin, mutta on hänen meriittilistallaan muutakin. Hän on myynyt Romanovin tsaarien muotokuvat sekä kotimaisten ja venäläisten mestareiden, kuten Helene Schjerfbeckin, Albert Edelfeltin, Hugo Simbergin, Ivan Aivazovskin, Ivan Shiskinin ja Pjotor Vershaginin teoksia.


100 vuotta täyttävän Suomen historia on vahvasti läsnä taideasiantuntijan työssä.

”Jos 100-vuotias Suomi olisi antiikkia, se olisi nuorta antiikkia. Suomalainen esineistö on vanhempaa. Ruotsin vallan aikana Suomeen tuotiin tavaraa Tukholmasta. Venäjän vallan aika näkyy Helsingin empire-keskustassa sekä suomalaisten virkamiesten ja vaikuttajien Pietarista tuomissa venäläisissä esineissä.”

Vanhojen esineiden ostaminen ja myyminen on Maria Ekman-Kolarin mielestä kierrätystä sanan varsinaisessa merkityksessä.

”Eettisyys eli ajatus yhdestä huonekalusta, joka riittää koko elämäksi, takaa hyvän ja kestävän sijoituksen.”

Antiikin keräilyyn liittyy myös seikkailullinen elementti.

”Antiikki- ja taidemarkkinoiden tapahtumat eivät ole ennakoitavissa. Kohteiden myyjät päättävät, milloin esineet tulevat myyntiin.”


Antiikkiin sijoittaminen on kansainvälinen megatrendi. Juuri nyt on trendikästä yhdistää klassista ja modernia.

On seurattava markkinoita, mutta myös trendejä. Maria Ekman-Kolari muistuttaa, ettei antiikki elä irrallaan muusta maailmasta, vaan siihen vaikuttavat sisustus ja muoti. Asiantuntija ennustaa, että vuonna 2017 valkoisen sisustuksen suosio hiipuu ja värit palaavat.

Ekman-Kolari kertoo, että juuri nyt kompaktit huonekalut ovat erityisen kysyttyjä, koska monet asuvat yksin pienikokoisissa kaupunkiasunnoissa.

”Puulaaduista muodikkain tulee olemaan mahonki joko massiivipuuna tai viilutettuna. Pitkään muodissa olleet maalatut huonekalut ovat väistymässä.”


”Tällä hetkellä antiikkihuonekalut ovat ostajille edullisia.”

Ekman-Kolari toteaa, että Ikea on tuonut paljon hyvää suomalaiseen sisustamiseen, mutta Ikea-laatua ei ole tehty kestämään satoja vuosia.

”Antiikkituolin mänty sen sijaan saattaa olla peräisin Karjalasta. Puu on luonnonmukaista ja työ kestävää. 200-vuotias hyväkuntoinen tuoli saa myyntiin tullessaan uudet omistajat ja uuden elämän. Olisipa hienoa, jos tuoli osaisi edes vähän puhua ja kertoa kokemuksistaan!”

Muoti määrää myös aterimien arvon nousua.

”Olen huomioinut, että perunahaarukan kaltaisia käyttöesineitä on kyselty antiikkiliikkeistä nyt, kun tapakulttuuri on tullut uudelleen muotiin.”

”Esineen arvon nousuun vaikuttavat monet asiat. Se, että esine on antiikkia, ei vielä tee siitä rahallisesti arvokasta”, kertoo Maria Ekman-Kolari.

Suomenruotsalaisesta lohjalaistytöstä piti tulla eläinlääkäri, mutta paikallinen eläinlääkäri oli toista mieltä. Hänen mielestään jokaista nukutettavaa kissaa itkenyt tyttö ei sopinut lääkäriksi.

Maria Ekman-Kolari alkoi lukea valtiotieteitä, mutta tempautui taiteen pariin, kun Hörhammerin galleriassa työskentelevä ystävä katkaisi kätensä ja tarvitsi tuuraajaa.

”Suostuin pitkin hampain pölyn sekaan”, Ekman-Kolari kertaa 29 vuoden takaisia tapahtumia. Hän muistaa yhä kuinka vastentahtoisesti käveli Ivar Hörhammerin (1884–1953) perustamaan taidegalleriaan, ”vaarallisen lohikäärmeen” Dorthy Aminoffin (1915–2014) luolaan.

”Vapaaherratar Aminoff oli vaativan ihmisen maineessa, mutta minä en osannut pelätä häntä. Olin utelias, koska taiteen tuntemukseni oli vaatimatonta ja pinnallista. Kiinnostus oli kuitenkin olemassa. Sen oli herättänyt mummoni, joka keräsi taidetta ja antiikkia ja kuljetti minua pienenä taidenäyttelyihin.”

Aluksi Ekman-Kolari oli vaikuttunut maalausten prameudesta: kultaisista kehyksistä ja dramaattisista merimaisemista. Pian näkemyksen puute korvautui tiedolla.

Ekman-Kolarin opettajaksi ja mentoriksi ryhtynyt Dorthy Aminoff jakoi nuorelle naiselle tietoa ja kotiläksyjä. Mentori neuvoi myös poikaystävien valinnassa ja vei purjehtimaan mahonkiveneellä, mutta silloinkin puhuttiin taiteesta.

antiikki
”Esineillä ei aina tarvitse olla historiallista tai rahallista arvoa. Myös tunnearvo voi olla esineen omistajalle mittaamattoman arvokas”, muistuttaa Maria Ekman-Kolari.

Vähitellen Ekman-Kolarin tietämys laajeni maalaustaiteesta antiikkiesineisiin.

”Ammattilaisena kuorin pois tunnelatauksen ja määritän markkinahinnan. Se perustuu teoksen laatuun, hintakuvaan ja kysyntään markkinoilla.”

Antiikkiesineen tunnistaminen on olennainen osa Ekman-Kolarin työtä.

”Hyvin arkinenkin esine voi saada yllättävää lisäarvoa, jos se pystytään yhdistämään johonkin historialliseen henkilöön. Hyviä esimerkkejä esineen vaiheiden vaikutuksesta sen arvoon ovat Katariina Suurelle kuulunut haulikko ja Arvo Veikkasen Mannerheim-risti.”


”Antiikin arvioitsija on linkki myyjän ja ostajan välissä.”

Ekman-Kolarin mielestä esineillä ei aina tarvitse olla historiallista tai rahallista arvoa.

”Tunnearvo voi kuitenkin olla esineen omistajalle mittaamattoman arvokas asia. Sitä ei pidä aliarvioida, vaikka sitä ei voi määrittää euroissa.”

Esineet ovat parhaimmillaan silloin, kun niitä käytetään.

”Jos esinettä pidetään vitriinissä, tunnesidettä ei synny. Toisin on, jos vaikka nautit kaikkina nuoruutesi jouluina konvehteja Alma-tädin kauniista kulhosta. Silloin on mahdollista, että kulho muuttuu sinulle rakkaaksi. Kun Almasta aika jättää, haluat saada muistoksi kulhon, jotta perinne voi jatkua.”

Antiikkiesineiden arvoa lisää niiden todennettu historia tai legendaarinen tarina. Antiikin tarinoita -sarjan seuraavat osat kertovat muutaman tällaisen mielenkiintoisen tarinan.

Omaa tarinaa voi ymmärtää paitsi sukuun kuuluneiden esineiden myös sukututkimuksen kautta.

”Sukututkimuksen suosio kasvaa, sillä arkistojen digitalisointi on helpottanut sitä”, Ekman-Kolari kertoo.

Hän tekee itse sukututkimusta My Heritage -yrityksen kautta. Yrityksellä on 2,5 miljardia profiilia ja 7 miljardin ihmisen tiedot – se on maailmalla jo iso juttu ja Ekman-Kolarin mukaan varmasti pian myös Suomessa.

Edes asiantuntija ei ole sukua tutkiessa turvassa yllätyksiltä. Selvittäessään oman sukunsa vaiheita Ekman-Kolarille selvisi, että hänen isoisänsä äidin isä perusti Fiskarsin tehtaat.

Koska oma menneisyys alkoi kiinnostaa, Ekman-Kolari hankki itselleen vuosien 1840–1862 välillä Fiskarsissa valmistetut kynttilänjalat.

”Ne merkitsevät minulle paljon, koska ne on valmistettu juuri silloin, kun isoisän äidin isä rakensi nuorena miehenä liiketoimintaansa tehtaalla.”

Kynttilänjalkojen välityksellä Ekman Kolari sai omaan historiaansa konkreettisen yhteyden, jota ei muuten olisi syntynyt.

”Ihmiset haluavat tietää mistä ovat kotoisin. Lista nimiä ja vuosilukuja herää eloon, kun se pääsee kulttuurihistorian kontekstiin”, hän muistuttaa.

Ansaittua arvoa -sarjan seuraavissa osissa Maria Ekman-Kolari esittelee viisi kohdetta, joihin liittyy mielenkiintoinen tarina: Fabergé ja suomalaiset korumestarit, Akseli Gallen-Kallelan suunnittelemat hopeiset aterimet, antiikkiset matot sekä miksi juuri eräs tietty haulikko on erityisen arvokas. Esiteltävänä on myös kunniamerkeistä arvostetuin, Mannerheim-risti ja ritari numero 153:n legenda.

Keväällä ilmestyy Maria Ekman-Kolarin ja Merja Asikaisen kirja Antiikkia ostajan opas, joka antaa käytännön vinkkejä antiikin ostamiseen ja myymiseen.

Juttusarjan seuraava osa julkaistaan huhtikuussa.

22.02.2017