Rautatiearkkitehti Pirjo Huvilan, 62, rakkaus rautateihin syttyi jo teini-iässä. Läheinen suhde on kestänyt läpi koko pitkän uran.

Valtavat, pikkutarkasti käsin piirretyt ja akvarellein väritetyt alkuperäispiirrokset Helsingin rautatieasemasta on päivätty vuodelle 1909. Kaarevalla kaunokirjoituksella kuvien alalaitaan on merkittynä myös suunnittelijan nimi: Eliel Saarinen. Rautatiearkkitehti Pirjo Huvila nostaa työhuoneensa ohessa sijaitsevan arkkitehtipiirustusarkiston aarteita esiin tottunein, mutta huolellisin ottein. Näitä korvaamattoman arvokkaita kuvia ei sovi lähestyä rähmäkäpälin.

Juuri nyt Huvila miettii, miten ainutlaatuiset arkkitehtipiirustukset saadaan parhaaseen talteen, kun arkkitehdin koko pitkän työuran paraatipaikka, Suomen rautatieliikenneyhtiö VR:n hallintorakennus, vaihtaa käyttötarkoitustaan ensi vuoden keväällä. Valmistumisvuodestaan 1909 asti samassa käytössä toiminut, arkkitehtonisesti upea kokonaisuus, tulee seuraavien vuosien aikana muuttumaan hotelliksi. Huvila jää mielellään eläkkeelle muutoksen kanssa samaan aikaan.

“Tällaisessa ympäristössä työskentely on ollut arkkitehdille ainutlaatuisen hieno kokemus. Tuntuu hyvältä lopettaa ura samassa paikassa, kuin missä se 1980-luvulla alkoikin.”

Eliel Saarisen piirtämä Helsingin rautatieasema on VR:n arkkitehtipiirrosten helmi.

Huvilan rakkaus rautatiehen syttyi teinivuosina. Ensimmäinen Interrail-reissu kuljetti 17-vuotiaan kavereineen muiden muassa Pariisiin, Roomaan ja Lontooseen, ja koukku oli heti nielaistu. Sen jälkeen Huvila teki vielä neljä samanmoista matkaa raiteilla.

“Junamatkailu oli niin mielenkiintoinen maailmansa! Noista vuosista jäi pysyvä kiinnostus rautatiemiljöitä ja -asemia kohtaan. Reissut olivat myös ehkä parasta kansainvälisyyskasvatusta, mitä ikinä olen saanut. Siinä ymmärsi konkreettisesti, miten tärkeää on saada hyvä kielitaito.”


Ihastus rautateihin ja arkkitehtuuriopinnot johtivat suoraan paraatipaikalle.

Nuori Huvila oli myös lahjakas ja innokas piirtäjä. Pienellä kotipaikkakunnalla Pohjois-Satakunnassa teini-ikäinen Huvila istui taidekerhossa seuranaan vain eläkeikäinen kansakoulunopettaja ja paikkakunnan nuori mieskanttori.

“Siellä me piirsimme kolmisin. Mutta he olivat hirveän kannustavia!”, Huvila nauraa.

Piirtäminen ja ihastus rautateihin yhdistyivät luontevasti arkkitehtuuriopinnoissa ja se polku johti suoraan paraatipaikalle. Huvila työllistyi Valtionrautateiden 10-henkiselle arkkitehtiosastolle jo opiskeluaikoinaan ja sai vakituisen työsuhteen opintojensa päätteeksi, ensimmäisenä naisena kahteenkymmeneen vuoteen.

“Niihin aikoihin hallintorakennuksessa työskenteli yliarkkitehtina vanhan kansan herrasmies, joka käveli keppi kädessään ja tuli töihin aina puku päällä. Hän palkkasi aina vakituisiksi vain miehiä ja naisille riitti töitä vain opiskeluaikoinaan. Minä olin jostain syystä ensimmäinen naisopiskelija, joka sain vakipaikan vuonna 1985. Se oli aikamoinen yllätys!”

Pirjo Huvilalle on tärkeä tietää kunkin rautateiden rakennuksen luonne ja historia.

Opintojensa jälkeen Huvila oli erityisen kiinnostunut korjausrakentamisesta ja rakennushistoriasta, mutta suuntaus ei ollut aikansa opetuksessa muodissa. 1980-luku arvosti uudisrakentamista. Koska peruskoulutus ei vastannut Huvilan tarpeeseen, hän hakeutui alan jatkokoulutuskursseille Suomessa ja ulkomaillakin.

“Myöhemmin lähdin vielä opiskelemaan taidehistoriaa, koska haluni tietää menneistä rakennustyylikausista enemmän kasvoi jatkuvasti. Minulle oli tärkeää tietää, mikä kunkin rakennuksen luonne ja historia on ollut, jotta sen arvot ja olennainen ydin säilyisi.”


”Työnsarkaa riitti, vaikkei uutta rataa rakennettukaan”

Sama intohimo vanhan säilyttämiseen, parantamiseen ja korjaamiseen on säilynyt Huvilan matkassa läpi uran. Työpaikka onkin tarjonnut ainutlaatuisia mahdollisuuksia syventyä historiaan ja miettiä sen suhdetta uudisrakentamiseen. Huvila toteaa, että VR on ollut hänelle harvinaisen hyvä näköalapaikka. Alkuaikoina kaikki rautateiden rakennukset suunniteltiin sisäisenä suunnitteluna.

“VR oli jo alkuaikoinaan siitä harvinainen valtion laitos, että se omisti rakennuskantaa 1860-luvulta lähtien, eli kaikkia rakennustyylikausia, joita Suomessa on ikinä rakennettu. Me rakensimme ja korjasimme koko Suomen alueella ja työnsarkaa riitti, vaikkei uutta rataa rakennettukaan. Omistuksessa oli 6 000 rakennusta ja yli 500 asemaa asemapuistoineen.”

Arkkitehtipiirustusarkiston aarteet ovat korvaamattoman arvokkaita, joten niiden käsittelyssä on oltava erityisen huolellinen.

Huvila harrastaa työnsä ohessa rautatiematkailua. Rautatieasemat ovat hänelle muistojen verkostoa. Erityisellä lämmöllä hän matkaa esimerkiksi Hyvinkään vanhan aseman ohitse. Sen korjaustyöt olivat uralla ensimmäisten joukossa.

“Hyvinkää on ensimmäisen ratamme asemia 1860-luvulta, eikä vastaavia ole jäljellä enää kuin neljä. Kun aloitimme aseman sisätilojen korjaamisen ja restauroinnin, aseman ravintola oli ollut tyhjillään vuosikymmenen, eikä paikassa ollut mitään palvelua. Mietimme paljon aseman käytettävyyttä ja saimme prosessin aikana paikalle myös uuden kahvilayrittäjän. Hirmuisen hieno, vanha ravintolasiipi tuli käyttöön uudistusten myötä.”

Toinen Huvilalle tärkeistä projekteista on Tampereen aseman esteettömyysuudistus. Vuonna 1936 rakennetulta asemalta ei ollut esteetöntä kulkua laitureille kuin siellä täällä, ja se oli iso ongelma.

“Mietimme, miten tosi hieno, suojeltu funkkisasema saadaan uudistettua vanhaa kunnioittaen niin, että tarvittavat väylät saadaan puhkaistua ja hissit ja liukuportaat mukaan. Minusta lopputulos on oikein hyvä kompromissi, joka paransi aseman käytettävyyttä, mutta ei pilannut alkuperäistä arkkitehtuuria. Uudistusten myötä asemalle tuli myös paremmin palveluita ja käytöstä jääneet matkatavaratilat saatiin kaupalliseen käyttöön.”

Rautatieomenapuu on sateenvarjon muotoon leikattuine oksineen upea vuodenajasta riippumatta.

Huvilaa kiehtovat asemarakennusten lisäksi asemien ympäristöt puistoalueineen. Suomessa saadaan nauttia maailmanlaajuisestikin ainutlaatuisista asemamiljöistä. Meillä nimittäin suunniteltiin varsinaisen asemarakennuksen kanssa yhtä aikaa myös koko ympäröivä puistoalue, jonka sisälle kaikki rakennukset sijoitettiin.

“Rautatiepuutarhurit loivat todella korkeatasoisia julkisia puistoja jo heti rautatieajan alussa. Usein ne olivat kaupunkinsa ensimmäisiä julkisia puistoja. VR:llä oli jopa omat taimistonsa, joissa jalostettiin erityisesti Suomen oloihin soveltuvia kasveja ja piiripuutarhurit viidellä eri paikkakunnalla jakoivat puistojen kunnossapidon tehtävät.”


Rautatieomenapuu on esimerkki rautatieseutujen erityislaatuisesta kasvillisuudesta.

“Ensin alkavat isot jalopuut, joita tarvittiin höyryveturien aikaan kipinöiden taltuttamiseen. Sitten näkyy kohokohtana itse asemarakennus ja hienoin julkinen puisto. Tämän jälkeen taas viheraluetta, ennen kuin rataosuus jatkuu kohti seuraavaa asemaa. Se on kuin hieno musiikkikappale.”

Huvilan oma suosikki rautatieseutujen erityislaatuisesta kasvillisuudesta on rautatieomenapuu. Se on sateenvarjon muotoon leikattuine oksineen upea vuodenajasta riippumatta.

“Sellaisen minäkin ehdottomasti ensimmäisenä halusin siirtolapuutarhahuvilalleni.”

Rautatieläisyys vaikuttaa elämäntavalta, joka imaisee sen parissa toimivat omaan taikapiiriinsä. Huvila nauraa, että maailmassa onkin paljon rautatiefriikkejä, joiden kesken löytyy varmasti aina yhteinen puheenaihe.

“Se on sellainen uskoontulleiden maailma. Luulen, että viehätys liittyy ainakin siihen, että rautatiet liikuttavat niin laajoja ihmisjoukkoja. Olen itse kokenut tärkeäksi sen, että voin olla töissä sellaisen firman palveluksessa, joka toimii yleishyödyllisenä tekijänä yhteiskunnassa, eikä ainoastaan tavoittele voittoa. Meillä on mahdollisuus miettiä asioita oikeasti pitkällä aikavälillä ja miettiä, mikä on jatkossakin kestävää. Pidän pitkän elinkaaren ajatuksesta.“


Rakennusten suojeleminen kiehtoo myös työn ulkopuolella.

Rakennusten suojeleminen kiehtoo Huvilaa myös varsinaisen leipätyön ulkopuolella. Hän kuuluu ICOMOS-asiantuntijajärjestöön, joka keskittyy rakennussuojelun ja kulttuuriympäristöjen vaalimisen. Järjestö huolehtii esimerkiksi maailmanperintökohteista.

Järjestön hallitustoiminnan lisäksi Huvila antaa aikaansa myös maailman rautatiearkkitehtien foorumille. Sen puitteissa kollegat tapaavat vuosittain jossain päin maailmaa ja käyvät läpi oman maansa rautatiearkkitehtuurissa tapahtuneita asioita ja tulevaisuutta.

“Emme istu vain kuuntelemassa luentoja, vaan tapaamiset menevät aina kaikkien iholle. Käytämme aina useamman päivän junamatkustamiseen. Tänä vuonna matkaamme Espanjaan lokakuun lopulla.”

Kun Huvila jää vuoden vaihtuessa eläkkeelle, ei näköpiirissä näy rautatie-elämään liittyvän lumon haalenemista. Raiteilla matkailu tulee ainakin varmuudella jatkumaan, ja kenties muukin syventyminen rautatiehistoriaan.

“Työstä on tullut harrastus ja sen maailma on niin mielenkiintoinen. Jos energiaa riittää, voisin jatkossa tehdä Suomen rautatiearkkitehtuuriin liittyvää tutkimusta, mutta ensin täytyy vähän hengähtää.”

Ennen eläkkeelle jäämistä Huvila työskentelee kuitenkin tinkimättä saattaakseen rakkaan hallintorakennuksensa arkkitehtoniset aarteet turvaan tulevien sukupolvien ihailtaviksi.

“Nämä ovat korvaamattomia kansallisaarteita, jotka täytyy säilyttää.”

Pirjo Huvilan tärpit rautatiearkkitehtuurin bongaamiseen

Suomen komeimmat asemat löytyvät Hangosta, Kajaanista ja Lahdesta. Ulkomaiden asemista kärkisijoille pääsee yksi rataosuus ja kaksi asemaa.

“Hangon harvinaisen hieno funkkisasema ympäristöineen on paras kesällä. Asemalla on edelleen alkuperäiset kattovalaismetkin. Kajaanin hieno puinen asemarakennus taas sopii talvimatkaajalle ja laskettelun ystäville. Tyylillisesti se edustaa kansallisromantiikan ja jugendin välimaininkeja, hieno kokonaisuus sisustuksineen ja kalusteineen.

Lahden lähiliikenneasema on onnistunut esimerkki uuden ja vanhan kohtaamisesta. Matkakeskukselle tehtiin komea laiturikatos, joka on JKMM arkkitehti Samuli Miettisen suunnittelema. Suojeltu asemarakennus ja sen miljöö asetti vaatimuksia toteutukselle, ja kuparipellistä ja lasista tehty lopputulos kestää kansainvälisenkin vertailun.

Maailman kauneimpana junaratana pidetty Oslon ja Bergenin välinen rata on huikean hieno maisemiensa puolesta. Yksi hienoimmista restauroiduista asemista puolestaan on Lontoon St. Pancras. Sinne tehtiin nopean junan lisälaituri, ja vanha rautatieasema otettiin uudelleen käyttöön.

Uusista asemista hienoimpia on arkkitehti Santiago Calatravan piirtämä Belgian Liege. Valtava, vuosikausia kestänyt rakennusprojekti tuntui ylimitoitetulta alkaessaan, mutta uusi asema on houkutellut alueelle paljon lisää asukkaita.”

12.10.2017