Karl Fazerin ranskalais-venäläisestä konditoriasta on kasvanut 127 vuodessa tiiviisti ajassa elävä kansanvälinen ruoka-alan yritys, joka on yhä Fazerin suvun hallussa.

Sanokaa Fatzer, kun haluatte hyvää! Näyttääkö hassulta? Jos sveitsiläinen turkkurimestari Eduard Fatzer ei olisi pudottanut vaikeasta nimestään t-kirjainta suomalaisia varten, se kirjoitettaisiin juuri näin.

Eduard Fazer oli tullut Suomeen 23-vuotiaana oppimaan turkisten käsittelyä. Hän menestyi turkkurina, sai mestarinkirjansa, Suomen kansalaisuuden ja lopuksi luvan perustaa oma yritys ja ostaa kiinteistöjä. Eduard Fazer ja hänen Anna-rouvansa olivat molemmat sveitsiläisiä. Perheeseen syntyi kahdeksan lasta. Lapsista toiseksi nuorin, Karl, syntyi vuonna 1866 Helsingissä.

Nuori Karl Fazer haaveili urasta sokerileipurina ja omasta konditoriasta, mikä ei ollut isän mieleen. Isän mielestä poika saisi valita jonkin säädyllisemmän ammatin. Leivonnaisia ja makeisia kun tarjoiltiin konditorioissa liköörin kanssa. Koulutustakin alalle oli tarjolla vain ulkomailla.

Fazerin kahvila 1930-luvulla.

Isänsä vastustuksesta huolimatta Karl Fazer lähti opiskelemaan Pietariin vuonna 1884. Pietari oli luonteva paikka aloittaa, sillä venäläinen suklaa ja konditoriataide olivat maailmankuuluja. Fazer pääsi oppipojaksi arvostettuun G. Berrin’in konditorialiikkeeseen.

Karl Fazerilla oli luontainen taipumus alalle, ja hän sai erinomaiset suositukset eli kisällinkirjeen. Se avasi hänelle ovet Euroopan metropolien hienoimpiin konditorioihin. Pietarin jälkeen Fazer työskenteli ainakin Pariisissa ja Berliinissä.

Eduard-isän toiveet lasten järkevistä ammateista eivät varsinaisesti toteutuneet muissakaan lapsissa: makeiset ja musiikki veivät heistä suurinta osaa. Karlin Max-veljestä tuli makeistukkuri, Edvardista konserttipianisti ja Suomalaisen Oopperan ensimmäinen johtaja, Konrad Fazer, perusti Fazerin musiikkikaupan kun taas Naema Fazerista tuli pianotaiteilija.

Karl Fazerin unelma toteutui, kun ranskalais-venäläinen konditoria avasi ovensa syyskuussa 1891 Kluuvikatu 3:ssa. Sijainti oli erinomainen lähellä Hotel Kämpiä ja Esplanadia. Varmuutta asiasta ei ole, mutta hyvin todennäköisesti Fazer on tarjonnut asiakkailleen ainakin bébé-leivoksia ja tummia perunaleivoksia. Luultavasti tarjolla on ollut myös kinuskia, jonka reseptin Fazer oli tuonut Pietarista.

Konditorian valtavaa suosiota kuvattiin muun muassa näin: ”Nyt on modernia mennä Fazerille ja siksi koko Helsinki ravaa siellä; varsinkin kaupungin väestön naispuolinen osa, joka tiettyä iloa tuntien törsää isien, veljien, sulhasten ja ihailijoiden viimeiset rahat valtaviin määriin makeita herkkuja.”

Fazerin tuoterepertuaariin kuului 19101920-luvulla sekä leivonnaisia että makeisia.

Fazer osui oikeaan aikaan konditoriansa kanssa. Helsinki kasvoi, kaupungin väkiluku nelinkertaistui vuosien 1850–1900 välisenä aikana ja nousi 60 000:een.

Tämä tuntui Fazerin liikevaihdossa. Kaupungissa oli uutta väkeä, tehdastyöläisiä, kauppa-apulaisia ja palvelusväkeä. Heillä oli vapaa-aikaa ja hiukan ylimääräistä rahaakin herkutella kahviloissa.

Karl Fazer avasi lisää liikkeitä, nyt myös muualle kuin ydinkeskustaan, jopa kaukaiseen Töölön kaupunginosaan.

Karl Fazerin todellinen rakkaus olivat makeiset, vaikka Fazer tunnettiin leivonnaisistaan. Pihlajanmarja-marmeladien valmistus aloitettiin Kluuvikadulla vuonna 1895. Pihlajanmarja on vanhin edelleen myynnissä oleva Fazer-tuote.

Vuotta myöhemmin pääsiäiseksi syntyi Mignon-muna. Sitä seurasi kolmas klassikko, Kiss-Kiss. Hennon roosa karamelli oli päältä kova, mutta sisällä oli venyvää toffeeta. Kiss-Kissistä tuli Fazerille tärkeä vientituote. Makeisesta tuli niin suosittu, että Karl Fazer halusi jo vuonna 1901 suojata sen. Kiss-Kiss oli ensimmäinen suomalainen rekisteröity tavaramerkki.

Kiss-Kiss-makeisesta tuli todellinen myyntimenestys – liekö syynä kääreen suloiset kissanpennut. Vuonna 1901 Kiss-Kissistä tuli myös ensimmäinen suomalainen rekisteröity tavaramerkki. 

Alkuun makeisia tehtiin konditoriassa, mutta, kun makeisten kysyntä kasvoi, tilat kävivät ahtaiksi. Ratkaisu oli oma tehdas.

Vuonna 1897 Karl Fazer perusti makeistehtaan Helsingin Punavuoreen samalle tontille, jossa hänen Max-veljellään oli jo tukkuliike.

Kaupunki oli suunnittelut paikalle Helsingin eteläistä teollisuusaluetta, mutta luopui suunnitelmista hankalan maaston vuoksi. Katu ennätettiin nimetä Tehtaankaduksi, ja Mestaritalo valmistui sinne vuonna 1948. Fazerin makeistehdas toimi siellä pitkälle 1960-luvulle asti.

Max-veli otti hoitaakseen Karlin makeisten jakelun. Karlilla oli selkeä käsitys markkinoinnista. Herkkujen piti olla kauniita ja niissä tuli olla houkuttelevat pakkaukset. Tuotteet oli myös saatava kuluttajien tietoisuuteen, ja niinpä Helsingin raitiovaunuissa olikin jo 1800-luvun lopulla esillä Fazerin makeismainoksia.

Pax-makeisten pakkausta 1950-luvulla.

Olennainen osa Fazerin menestystä oli Karlin vaimo, rouva Berta Fazer. Hän oli tunnettu kauneudestaan – ja nopeasta älystään. Kauppakoulun käynyt rouva ymmärsi niin numeroita kuin konditoriatuotteitakin. Hän oli pettämätön makutuomari, kirjanpitäjä, tuotantosuunnittelija ja myymäläpäällikkö, joka somisti näyteikkunat sekä ruokki nelilapsisen perheensä ja työntekijänsä. Tämän kaiken lisäksi hän ennätti myös matkustamaan maailmalla hakemassa uusia vaikutteita.

Bertalla ja Karlilla oli neljä lasta. Ainoa poika, Sven (1897), aloitti työt tehtaalla jo 17-vuotiaana.

Ensimmäinen ammattijohtaja, eversti Carl Voss-Schrader, palkattiin Fazerille vuonna 1919, kun yhtiöstä tehtiin osakeyhtiö. Saman aikaan Karl Fazer siirtyi eläkkeelle. Eläkepäivillään hän keskittyi muun muassa lintuihin ja luonnonsuojeluun. Karl Fazer sai kauppaneuvoksen arvonimen vuonna 1926.

Karlin Berta-vaimolla oli vahva vaikutus Fazerin menestyksessä, sillä hän ymmärsi sekä numeroiden että konditoriatuotteiden päälle. Lisäksi hän haki aktiivisesti uusia vaikutteita maailmalta.

Karl Fazer kuoli syksyllä 1932, minkä jälkeen Sven Fazer hoiti käytännössä toimitusjohtajan tehtävät, vaikka muodollisesti toimitusjohtajana jatkoi Voss-Schrader. Vuonna 1939 Sven Fazerista tuli virallisestikin toimitusjohtaja.

Oy Karl Fazer Ab oli kasvanut Suomen suurimmaksi makeistehtaaksi, mutta Sven Fazerin kaudella se kasvoi myös Pohjoismaiden suurimmaksi makeistehtaaksi. Muutos oli oikeastaan vielä suurempi – Fazerista tuli elintarvikeyritys.

Yhtiötä kasvatettiin useilla yritysostoilla, jotka laajensivat sen toimialaa muun muassa leipomotuotteisiin. Tuotantolaitoksia oli Helsingissä, Hangossa ja Lahdessa. Mestaritalon tilat eivät enää riittäneet, ja tuotantoja siirrettiin Fazerilaan, silloiseen Helsingin maalaiskuntaan.

Vuorineuvos Sven Fazerin toimitusjohtajakausi jäi 15 vuoden mittaiseksi. Hän luopui tehtävästään 1955 ja siirtyi hallintoneuvoston puheenjohtajaksi ja myöhemmin hallituksen puheenjohtajaksi.

Sven Fazerin ja hänen vaimonsa Tessi Hackmanin poika, Peter Fazer, toimi Fazer-yhtiön toimitusjohtajana vuosina 1965–1987 ja sen jälkeen yhtiön hallituksen puheenjohtajana. Peter Fazer menehtyi sydänkohtaukseen 64-vuotiaana vuonna 1998. Hän oli viimeinen Fazer yrityksen toimitusjohtajana tai hallituksen puheenjohtajana.

Fazer jatkoi määrätietoista laajentumistaan. Kaikki tehdyt ratkaisut eivät aina olleet oikeita, mutta yritys on osannut tehdä myös tarvittavia korjausliikkeitä.

Tänä päivänä Fazer on ihmisen arjessa aamusta iltaan Suomen lisäksi Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Venäjällä, Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Yritys kuvaa itseään moderniksi ja vastuulliseksi ruoka-alan yritykseksi.

Fazerilla moni asia on vielä samoin kuin perustaja Karl Fazerin aikaan. Kluuvikatu 3 on yhä Fazerin osoite, sieltä saa Fazerin sinistä (1922), Vihreitä kuulia (1929) ja bébé-leivoksia (1891).

Ennallaan on myös omistajuus: Fazer on yhä perheyhtiö, jolla on nyt 85 omistajaa.

 

Fazer-konserni

  • Perustaja: Karl Fazer
  • Perustettu: 17.9.1891 Helsingissä
  • Pääkonttori: Vantaalla
  • Liikevaihto: 1 641,6 miljoonaa euroa (2017)
  • Henkilökunta: 13 198
  • Omistus: n. 85 Fazer-suvun jäsentä
  • Tytäryhtiöt: Fazer Leipomot Oy, Fazer Makeiset Oy, Fazer Ravintolat Oy, Fazer Food Services Oy, Fazer Invest Oy
14.11.2018