Kun hopeakylkisen koneen moottori jyrähtää käyntiin, alkaa ilmassa soida merkillinen, korkea ja jatkuvasti nouseva jylinä. Se yltyy niin kimeäksi, että naapurustossa varmasti tiedetään Porin lentokentällä lennettävän taas. On saman tien selvää, miksi Fouga Magister on saanut lempinimen kukkopilli.

Suihkukoneohjaajien alku- ja taistelukoulutukseen tarkoitettu Fouga Magister CM-170 oli Puolustusvoimien käytössä 30 vuotta. Tämä yksilö, Museolentokoneseura ry:n omistama FM-37, on tehty Kuorevedellä keväällä 1962. Se edusti silloin ärhäkintä konetyyppiä. Modernin virtaviivaiseen muotoon haettiin mallia purjelentokoneista. Nyt kone on ollut eläkkeellä aktiivipalveluksesta jo 27 vuotta, mutta antaa voimannäytteen harmaassa marraskuisessa iltapäivässä, kun kiiltävistä suihkuturbiineista leimahtavat komeat liekit. Vielä riittää potkua!

fouga2

Lentokapteeni Arimo Bäckman, 68, on yksi harvoista suomalaislentäjistä, joilla on lupa istua tämän museokoneen ohjaamoon. Fougan hankkiminen vuonna 1995 tiesi lentäjän elämässä ympyrän sulkeutumista. Pikkupojasta asti lentämisestä haaveilleen miehen ykkösharrastus on nyt historiallisen koneen lentokykyisenä pitäminen, jotta sen tarina ja lentämisen käsityötaito siirtyisi seuraavienkin polvien käyttöön.


”Lentämisessä on aina läsnä itsensä voittamisen tunne. On hallittava laite ja itsensä täysin.”

Taivaalle oli pakko päästä, Bäckman tiesi sen jo pikkunassikkana. Poika luki ilmailulehtiä ja opetteli konetyyppien tietoja. Teini-ikäisenä hän kirjoitti yleisöpalstalle kysyäkseen miten voisi alkaa toteuttaa haavettaan, ja kävi jo varmuuden vuoksi psyko-fysiologisissa kokeissa varmistaakseen, ettei mikään seisoisi unelman edessä. Kun vuonna 1964 selvisi, että Salon ilmailukerhossa olisi mahdollista oppia lentämään purjekonetta, ajoi nuori mies kahden viikon ajan lentokentälle toista sataa kilometriä mopolla, iso matkalaukku takatelineellä keikkuen.

Bäckman oli purjelentokurssin ainut oppilas. Taivaalle ei päässyt helpolla, sillä koneen ilmaan saattamiseen tarvittiin monta ihmistä. Kun hän ensimmäistä kertaa liiti taivaalla itsenäisesti, tuli vähän epätodellinen, merkillinen olo. Nyt täältä pitäisi päästä itse alaskin! ”Siinä oli samaa itsensä voittamisen tunnetta, kuin lentämisessä on joka kerta edelleenkin. Ilmassa on kyettävä hallitsemaan sekä laite että oma itsensä täysin”, Bäckman tuumii.

Seuraavaksi mies siirtyi kiinteäsiipisiin. Haaveissa siinsi sotilaslentäjän koulutus, mutta Ilmavoimat piti harmillista paussia lentäjäkoulutuksessaan. Ilmaan oli kuitenkin pakko päästä, joten Bäckman haki maksulliseen lentokouluun ja lensi yksityislentäjän lupakirjan.

fouga30

fouga24

fouga20

Suunnitelma oli selvä: ylioppilaskirjoitusten jälkeen postilentäjäksi Australiaan. ”Siihen aikaan tarjottiin siirtolaisille ilmainen laivalippu, jos pystyi hankkiutumaan ensin Lontooseen jatkoyhteyttä varten, mutta jutussa oli koukku. Australiassa piti viihtyä kaksi vuotta, tai joutuisi maksamaan 2 000 markan sakon. Lähtö oli muutaman kuukauden päässä, kun puolustusvoimissa lanseerattiin lentoupseerikurssi. Vanhempieni suureksi helpotukseksi Australian reissu jäi tekemättä. En muuten ole koskaan lentänyt sinne urani aikana myöhemminkään.”


”Vanhan lentokoneen ilmassa pitäminen vaatii satojen tuntien esityön.”

Juuri lentoupseerikurssilla, Kauhavalla vuonna 1968, Bäckman lensi ensimmäistä kertaa Fougaa. Upseerikoulutus jäi kuitenkin kesken, kun nuoria lentäjiä houkuteltiin ajalle tyypilliseen tapaan työelämään. Bäckmanin piti päättää, jatkaisiko sotilaskoneilla lentämistä, vai siirtyisikö vielä suurempien koneiden puikkoihin. ”Ilmavoimissa olisi ollut edessä hyvin vähälentoisia vuosia ja minä halusin nimenomaan taivaalle. Lentäjän ura ilmavoimissa on myös lyhyt. Eläkkeelle jäädään jopa alle nelikymppisinä. Minä olen vähän työnarkomaani syntyjäni. En olisi mitenkään voinut kuvitella lopettavani niin nuorena, kun en koe siihen tarvetta vieläkään!”

kukkopilli

Bäckmanin ura liikelentäjänä jatkui vuodesta 1971 vuoteen 2007. Mies toimi sen aikaisista koneista suurimman, MD-11-koneen, ryhmäpäällikkönä ja kouluttajana. Vaikka varsinainen lentäjän ura Finnairilla onkin nyt ohi, jatkaa mies yhä tarkastajana ja lentäjien kouluttajana monelle lentoyhtiölle.

Vuonna 1995 Bäckman näki lehdessä ilmoituksen, jossa vanhalle Fouga Magisterille haettiin ostajaa. Kun aika oli ajanut hävittäjästä ohi ja se oli korvattu uusilla Hawkeilla, Ilmavoimat romutti 24 Fougaa. 19 konetta myytiin Amerikkaan ja neljä huutokaupattiin Suomessa. Yksi niistäkin lähti vielä valtameren taakse, yksi jäi maahan museokaluksi ja ainoat kaksi tällä hetkellä lentokuntoista sijaitsevat Porissa ja Kuopiossa.

Bäckmanille on tärkeää vaalia ilmailuhistoriaa ja jatkaa vanhan hävittäjän tarinaa. Näihin tarpeisiin Bäckman perusti viiden kaverin kanssa Museolentokonekerho ry:n, joka nyt huolehtii FM-37:n kunnosta. ”Lentäminen on käsityöläistyötä, jota ei voi opetella kirjoista lukemalla. Pidän tärkeänä, että saan olla mukana siirtämässä tietoani ja taitoani uusille sukupolville. Tarkastamassa, että he osaavat sen oikein.”

fouga1

fouga_magister-7031

fouga26

Museokoneen ilmassa pitäminen ei ole ihan yksinkertaista. Noin kahdenkymmenen vuotuisen lentotunnin eteen on nähtävä valtava vaiva. Huoltotoiminta vie paljon aikaa. Toisinaan on kaivettava tuntikaupalla Kansallisarkistossa mappiröykkiöiden keskellä tietoa koneen osien ja laitteiden historiasta, jotta tarvittavat dokumentit varaosien alkuperäisyydestä todentuisivat ja ne voidaan virallisesti hyväksyä käyttöön. On lennettävä testilentoja, säädettävä ja kalibroitava, rassattava ja ihmeteltävä satoja, ellei tuhansia tunteja vuoden aikana.


”Kirkkaassa kesäillassa ketterä pikkukone tarjoaa täydellisen vapauden tunteen.”

Kaiken palkitsee kuitenkin se hetki, kun koneen kukkopilliujellus halkaisee ilman ja Fouga nousee taivaalle. Se juuri on se tunne, joka saa lentäjän aina takaisin. ”On harvinaista, että joku pitää liikelentäjän ja tarkastajan kelpuutukset voimassa vielä tällä iällä. Moni eläköityy ilolla heti 60 vuotta täytettyään ja alkaa nauttia eläkepäivistä, mutta minä nautin tästä. Mistään ei saa samaa tunnetta, kuin lentämisestä. Se on edelleen ihan yhtä kivaa kuin nuorena.”

fouga8

Fougan matkanopeus on noin 400 kilometriä tunnissa. Syöksyssä maksiminopeus voi kohota 740 kilometriin tunnissa. Vanha hävittäjä on ketterä pieni kone, jolla voi revitelläkin. ”Haasteellinenkin tämä on, mutta erittäin harmoninen ja miellyttävä lentää. Moottorin teho on heikko, mutta kun saa koneen liikkeelle niin sitten sitä mennään! Liikehtimisrajat + 5,5 G:n ja -3 G:n välillä mahdollistavat kaikki tarvittavat temput silmukoista vaakakierteisiin aivan huoletta.”

Yksi Bäckmanin suosikkiliikkeistä on “tynnyri”, jossa viivytään yhden G-voiman tilassa. Jos sen tekee oikein, voi kojelaudalla pitää vesilasin pystyssä. ”Kyyti on todella pehmeää ja mukavaa. Temput muuten tuntuvat paljon mukavammilta silloin, kun on itse ohjaimissa ja tietää mitä tuleman pitää”, Bäckman nauraa.

Aina ei tee mieli temppuilla. Myös parin kilometrin korkeudessa tapahtuva rauhallinen matkalento on Bäckmanille mieleen. Kirkkaassa kesäillassa ketterä pikkukone tarjoaa hetkeksi täydellisen vapauden tunteen – sen ihan saman, josta jo pikkupoika osasi haaveilla. ”Lentäjän unelmahetki on taivaalla, vapaana kuin taivaan lintu. Ilmassa olen täysin oma herrani.”

10.12.2015