Jo 171 maailman rikkaimpiin kuuluvaa miljardööriä on luvannut lahjoittaa yli puolet omaisuudestaan hyväntekeväisyyteen. Jos lupaukset pitävät, lahjoituksista kertyy yhtä paljon varallisuutta kuin maailman köyhin puolisko omistaa. Myös Suomessa yksityisen hyväntekeväisyyden piirissä on virinnyt uudenlaista henkeä.

Kahdeksan maailman rikkainta miljardööriä omistaa yhtä paljon varallisuutta kuin maailman väestön köyhin puolisko. Lisäksi yhdellä prosentilla maailman ihmisistä on yhteensä enemmän varallisuutta kuin lopuilla 99 prosentilla. Näin väittää köyhyyttä vastaan taisteleva kansainvälinen järjestö Oxfam tammikuussa julkaistussa raportissaan.

Oxfamin laskelmien mukaan maailman kahdeksan rikkaimman henkilön yhteenlaskettu varallisuus oli alkuvuodesta 426 miljardia dollaria. Järjestö myös nimesi nämä rikkaista rikkaimmat. Listalle pääsivät Microsoftin perustaja Bill Gates, muotiketju Zaran perustaja Amancio Ortega, sijoittaja Warren Buffett, meksikolainen telecom-yrittäjä Carlos Slim Helú, Amazonin perustaja Jeff Bezos, Facebookin perustaja Mark Zuckerberg, Oraclen Larry Ellison ja Bloombergin Michael Bloomberg.


Maailman kahdeksan rikkaimman henkilön yhteenlaskettu varallisuus oli alkuvuodesta 426 miljardia dollaria.

Oxfamin lukuja tarkastellessa tulee mieleen kysymys, voisiko kaikista köyhimpien ihmisten kurjuutta lieventää kaikista rikkaimpien varallisuuden avulla? Tarvitseeko kukaan oikeasti kymmenien miljardien eurojen omaisuutta?

Kutakuinkin näin ajattelee myös koko joukko monimiljardöörejä, kuten esimerkiksi Bill ja Melinda Gates. He käynnistivät vuonna 2010 The Giving Pledge -nimisen liikkeen, jonka perusajatus on juuri tämä.

Gates on sanonut lahjoittavansa lähes koko omaisuutensa hyväntekeväisyyteen. The Giving Pledge puolestaan on liike ja organisaatio, johon pääsevät mukaan sellaiset miljardöörit, jotka lupaavat lahjoittaa vähintään puolet omaisuudestaan vastaaviin tarkoituksiin joko elämänsä aikana tai kuollessaan.

Tällä hetkellä lupauksen on antanut 171 miljardööriä eri puolilta maailmaa. Heidän yhteenlaskettu omaisuutensa on arviolta 800 miljardia dollaria. Maailman kahdeksan rikkaimman henkilön listalta mukana on viisi. Sikäli kuin lupaukset pitävät, hyväntekeväisyyteen ohjautuisi 400 miljardia, eli suunnilleen yhtä paljon varallisuutta kuin maailman köyhempi puolisko omistaa.

The Giving Pledge on julkinen moraalinen sitoumus, joka ei sinänsä velvoita allekirjoittajaansa mihinkään. Sen allekirjoittajat päättävät itse millaista hyväntekeväisyyttä he haluavat edistää. Kirjo on laaja, alkaen köyhyyden ehkäisemisestä ja tyttöjen koulutusmahdollisuuksien parantamisesta ja päättyen tieteen, taiteen ja kulttuurin edistämiseen sekä ympäristönsuojeluun.

Bill Gates on esimerkiksi lahjoittanut tähän mennessä arvoilta 50 miljardia dollaria hyväntekeväisyyteen, pääasiassa Bill & Melinda Gates Foundation -säätiölle. Säätiö muun muassa edistää terveydenhuoltoa ja ehkäisee köyhyyttä globaalilla tasolla sekä tukee köyhien ihmisten mahdollisuuksia saada parempaa koulutusta USA:ssa.


Filantrooppi tarkoittaa ihmisystävää tai ihmistä universaalisti rakastavaa henkilöä.

Hyväntekeväisyys, tai laajemmin filantropia, ei tietenkään ole mikään uusi asia historiassa. Alun alkaen kreikan kielestä juurensa juontava sana filantropia tarkoitti pari tuhatta vuotta sitten pelkästään ihmisystävällisyyttä tai ihmisrakkautta. Vastaavasti filantrooppi tarkoittaa ihmisystävää tai ihmistä universaalisti rakastavaa henkilöä. Kristillisessä mielessä filantropia on pyyteetöntä, universaalia, kansallisuudet ja rodut ylittävää lähimmäisen rakastamista.

Sittemmin etenkin anglosaksisessa kulttuurissa filantroopilla on alettu tarkoittaa yksityisiä hyväntekijöitä. Teollisen vallankumouksen jälkeisiä merkittäviä filantrooppeja ovat olleet muun muassa Andrew Carnegie, John D. Rockefeller ja Henry Ford, jotka rakensivat kouluja ja kirjastoja, tukivat tieteentekijöitä ja kiersivät maailmaa tekemässä hyvää. Bill Gates on sanonut pitävänsä näitä oman aikansa rikkaimpiin henkilöihin kuuluneita filantrooppeja esikuvinaan.

Nykyiset ”uuden aallon filantroopit” eroavat edeltäjistään muun muassa lahjoitusten suuruuden ja hyväntekeväisyyden tavoitteiden suhteen. Yksi Gatesin tavoitteista on esimerkiksi ollut polion hävittäminen maailmasta. Facebookin Zuckerberg taas lupasi jo 31-vuotiaana antavansa 99 prosenttia kymmenien miljardien dollareiden omaisuudestaan hyväntekeväisyyteen. Hänen tavoitteisiinsa kuuluu muun muassa ”ehkäistä, parantaa tai ottaa hallintaan kaikki sairaudet vuosisadan loppuun mennessä”.

Miten sitten Suomessa? Meillä on vain kourallinen miljardöörejä, eikä kukaan heistä ainakaan toistaiseksi ole julistanut julkisuudessa lähtevänsä mukaan Gatesin aloitteeseen tai vastaaviin hankkeisiin, joissa sitouduttaisiin luovuttamaan valtaosa omaisuudesta hyväntekeväisyyteen.


Myös Suomessa on virinnyt uusi yksityisen hyväntekeväisyyden aalto.

Mutta toki myös varakkaimpiin suomalaisiin kuuluvat kantavat kortensa kekoon. Esimerkiksi Heikki ja Pekka Herlinin vuonna 1956 perustama Koneen Säätiö myöntää vuosittain kymmeniä miljoonia euroja apurahoja tieteen ja taiteen tukemiseen. Ilkka Herlin puolestaan on lahjoittanut huomattavia summia rahaa sekä aikaansa Itämeren suojeluun perustamansa Elävä Itämeri -säätiön kautta.

Energiayhtiö ST1:n perustaja ja pääomistaja Mika Anttonen on noussut otsikoihin nuorten urheiluharrastusten tukijana. Hän kertoi keväällä 2016 lahjoittavansa miljoona euroa vähävaraisten perheiden lasten jääkiekkoharrastuksen tukemiseen. Eikä lahjoitus ollut kertaluontoinen, vaan Anttonen lupasi lahjoittaa vastaavan summan tarvittaessa joka vuosi.

Supercellillä vaurastuneet Ilkka Paananen ja Mikko Kodisoja perustivat puolestaan keväällä 2015 Me-säätiön. Sen tavoitteena on vähentää lasten, nuorten ja perheiden syrjäytymistä ja eriarvoistumista Suomessa. Säätiö tukee yhdenvertaisuutta edistäviä hankkeita ja ympäristönsuojelua. Visiona on, että vuonna 2050 Suomessa ei olisi yhtään syrjäytynyttä lasta tai nuorta.


Supercellin omistajien osakemyynnin myötä suomalaiseen hyväntekeväisyyteen tuli 200 miljoonan euron piristysruiske.

Paanasen, Kodisojan ja Lassi Leppisen hyväntekeväisyyssäätiöt omistivat merkittäviä määriä Supercellin osakkeita, jotka myytiin kesällä 2016 kiinalaiselle peliyhtiö Tencentille kaupassa, jossa yhtiö osti enemmistön Supercellistä 8,6 miljardilla dollarilla. Säätiöt myivät kaikki Supercellin osakkeensa, minkä johdosta suomalaiseen hyväntekeväisyyteen tuli noin 200 miljoonan euron piristysruiske.

Viime vuosien tunnetuin suomalainen hyväntekeväisyyshanke on tietysti ollut Uusi Lastensairaala. Vanhan Lastenklinikan korvaava sairaala keräsi yrityksiltä ja yksityisiltä henkilöiltä lahjoituksina yli 38,6 miljoonaa euroa. Yli miljoonalla eurolla mukana olivat muun muassa Supercellin työntekijät. Yli sadalla tuhannella eurolla hanketta avusti kahdeksan yksityishenkilöä, joiden joukossa olivat muun muassa kapellimestari Mikko Franck, investointipankkiiri Ari Lahti ja Björn Wahlroosin puoliso, Saara Wahlroos. Myös Cheekinä tunnettu Jare Tiihonen lahjoitti hankkeelle yli 100 000 euroa yrityksensä kautta.

Lastensairaala-hankkeeseen kiteytyy mielenkiintoisella tavalla suomalaisten kaksijakoinen suhtautuminen yksityiseen hyväntekeväisyyteen. Yhtäältä meillä on vallinnut laaja yksimielisyys siitä, että uusi sairaala tarvittiin kipeästi. Ja kun valtio ei syystä tai toisesta voinut sitä rahoittaa, tarvittiin yksityisiä varoja.


Yksityinen hyväntekeväisyys on myös herättänyt osittain kritiikkiä.

Toisaalta hanke on herättänyt myös kritiikkiä. Vasemmistoliiton ex-puheenjohtaja, kansanedustaja Paavo Arhinmäki kiteytti kritiikin Ilkka-lehdelle kirjoittamassaan kolumnissa noin vuosi sitten sanomalla, että hyvinvointivaltio ei voi perustua hyväntekeväisyydelle.

”En halua, että Suomi luisuu amerikkalaiseen malliin, jossa veroja ei kerätä riittävästi hyvinvointipalveluiden ylläpitämiseen”, hän kirjoitti. ”Tunnetut ja varakkaat henkilöt paistattelevat julkisuudessa erilaisissa hyväntekeväisyystapahtumissa.”

Arhinmäen mukaan lastensairaalan kaltaisten keskeisten peruspalveluiden rakentaminen ja ylläpito pitää kattaa verovaroin. Ne eivät saa olla yksityisten lahjoitusten varassa.

”Lastensairaala saa helposti lahjoituksia, mutta kuka huolehtisi esimerkiksi huumeriippuvaisten hoidosta tai asunnottomien asuntoloista hyväntekeväisyytenä”, Arhinmäki kysyi. ”Pidetään kiinni mieluummin suomalaisesta mallista kuin siirrytään hyväntekeväisyysyhteiskuntaan.”

Osittain samalla tavalla Arhinmäen kanssa, mutta hieman eri näkökulmasta yksityiseen hyväntekeväisyyteen suhtautui myös vastikään edesmennyt miljardööri Niklas Herlin. Hän kertoi Uuden Suomen blogissaan vuosikymmenen vaihteessa olleensa aikeissa lahjoittaa erittäin suuren summan erittäin hyvään tarkoitukseen. Kohdetta edustavan yhdistyksen nokkahenkilöt sanoivat kuitenkin Herlinin mukaan, että Helsingin kaupunki vetää hankkeesta pois juuri saman summan, jonka yksityinen taho lahjoittaa.

”Käytännössä lahjani olisi näin mennyt kaikille helsinkiläisille veronmaksajille, ei siihen tarkoitukseen, johon lahjoitukseni ajattelin”, Herlin kirjoitti. ”Rahat menevät kuitenkin kohteeseen, vaikka joudun sillä matkalla vähän kieroilemaan ja peittelemään jälkiäni. Olen pahoillani, te muut helsinkiläiset, mutta ”hyväntekeväisyyteni” kohteen haluan valita itse.”


Suomalaiset sijoittuvat auttamishalussaan maailmanlistan sijalle 37.

Suomessa onkin totuttu perinteisesti siihen, että hyvinvointivaltio huolehtii periaatteessa kansalaisten hyvinvoinnista ja yksityinen hyväntekeväisyys on ylimääräistä hyvää siihen nähden. Monet varakkaat suomalaiset Mika Anttosesta Supercellin perustajiin ovat myös sanoneet maksavansa mielellänsä korkeita veroja juuri hyvinvointivaltion ylläpitämisen tähden.

Ehkä hyvinvointivaltion nauttima korkea arvostus on myös yksi syy siihen, miksi suomalaiset eivät sijoitu kovin korkealle brittiläisen Charities Aid Foundationin The World Giving Index -listalla. Siinä vertaillaan eri kansakuntien auttamisalttiutta. Indeksin pohjalla on kysely, jossa tiedustellaan, ovatko vastaajat lahjoittaneet rahaa jollekin järjestölle, antaneet aikaansa vapaaehtoistyölle tai auttaneet tuntematonta avuntarvitsijaa.

Suomi sijoittui tämän vuoden listalla sijalle 37. Olemme samalla tasolla muun muassa Malawin, Uzbekistanin, Irakin ja Hondurasin kanssa. Maailman auttavaisimmat kansakunnat ovat Myanmar, Indonesia, Kenia, Uusi-Seelanti ja Yhdysvallat. Halussa lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyysjärjestöille suomalaiset ovat sijalla 35.

Yksityinen hyväntekeväisyys on kaikkea muuta kuin yksinkertainen asia. Suomessa luotetaan paljolti hyvinvointiyhteiskuntaan ja ajatellaan, että almuyhteiskuntaan ei ole paluuta. Kyynikot ovat kritisoineet amerikkalaisvetoista miljardöörien lahjoituslupausta siitä, että se on vain rikkaiden tapa saada verohelpotuksia ja piilottaa omaisuutensa säätiöiden suojiin. On myös esitetty, että suurlahjoittajat pystyvät rahoillaan vaikuttamaan julkiseen politiikkaan ohi demokraattisen järjestelmän.

Mutta lopulta. Ajatellaan vaikkapa Bill Gatesin rahoilla poliorokotuksen saanutta nigerialaislasta, Mika Anttosen avustuksella luistimet hankkinutta pientä suomalaista jääkiekkoilijatyttöä tai Me-säätiön tukemana paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa löytävää maahanmuuttajanuorta. Heidän ilonsa jättänee varjoon kyynisen kiistelyn siitä, kuka auttaa oikeimmin.

Suomalainen hyväntekeväisyys ei ole enää kasvotonta

”Moni varakas henkilö haluaa jättää jälkensä maailmaan lahjoittamalla”, uskoo FIM Private Bankingistä vastaava Jussi Lilja.

”Uskon, että moni varakas henkilö pohtii omaisuutensa osalta sen vaikuttavuutta. Mitä jätän jälkeeni? Mitä saavutukseni ja varallisuuteni merkitsee maailmalle? Tuskin kukaan on huolissaan perillistensä taloudellisesta pärjäämisestä tai varojensa tuhoutumisesta poismenonsa jälkeen, vaan siitä jäljestä, jonka jättää maailmaan.

Lahjoittaminen perustuu lahjoittajan omiin lähtökohtiin ja arvoihin. Me kukin autamme osaltamme vähäosaisia maksamalla veroja, mutta lahjoittamisen kautta voi antaa täsmätukea omia arvoja ja intohimoja toteuttaville auttamiskohteille.

Kasvollinen lahjoittaminen oli Suomessa pitkään nukuksissa erilaisten vastakkainasettelujen vuoksi. Patruunojen ja harvojen varakkaiden sukujen varassa toimineen paikallisen hyväntekeväisyyden aikaa seurasi vuosikymmeniä kestänyt vaihe, jolloin varallisuus oli pidettävä näkymättömissä. Se hyväntekeväisyys mitä tehtiin, tehtiin piilossa.

Olen ilahtunut monista viimeaikaisista hyväntekeväisyyshankkeista, joille suomalaiset yrittäjät ovat antaneet kasvonsa. Tämä on inhimillistänyt ja arkistanut varakkuutta.”

Myyntijohtaja Jussi Lilja vastaa FIMin private banking -asiakkaiden palvelemisesta.

15.12.2017