Jo 171 maailman rikkaimpiin kuuluvaa miljardööriä on luvannut lahjoittaa yli puolet omaisuudestaan hyväntekeväisyyteen. Jos lupaukset pitävät, lahjoituksista kertyy yhtä paljon varallisuutta kuin maailman köyhin puolisko omistaa. Myös Suomessa yksityisen hyväntekeväisyyden piirissä on virinnyt uudenlaista henkeä.

Kahdeksan maailman rikkainta miljardööriä omistaa yhtä paljon varallisuutta kuin maailman väestön köyhin puolisko. Lisäksi yhdellä prosentilla maailman ihmisistä on yhteensä enemmän varallisuutta kuin lopuilla 99 prosentilla. Näin väittää köyhyyttä vastaan taisteleva kansainvälinen järjestö Oxfam tammikuussa julkaistussa raportissaan.

Oxfamin laskelmien mukaan maailman kahdeksan rikkaimman henkilön yhteenlaskettu varallisuus oli alkuvuodesta 426 miljardia dollaria. Järjestö myös nimesi nämä rikkaista rikkaimmat. Listalle pääsivät Microsoftin perustaja Bill Gates, muotiketju Zaran perustaja Amancio Ortega, sijoittaja Warren Buffett, meksikolainen telecom-yrittäjä Carlos Slim Helú, Amazonin perustaja Jeff Bezos, Facebookin perustaja Mark Zuckerberg, Oraclen Larry Ellison ja Bloombergin Michael Bloomberg.


Maailman kahdeksan rikkaimman henkilön yhteenlaskettu varallisuus oli alkuvuodesta 426 miljardia dollaria.

Oxfamin lukuja tarkastellessa tulee mieleen kysymys, voisiko kaikista köyhimpien ihmisten kurjuutta lieventää kaikista rikkaimpien varallisuuden avulla? Tarvitseeko kukaan oikeasti kymmenien miljardien eurojen omaisuutta?

Kutakuinkin näin ajattelee myös koko joukko monimiljardöörejä, kuten esimerkiksi Bill ja Melinda Gates. He käynnistivät vuonna 2010 The Giving Pledge -nimisen liikkeen, jonka perusajatus on juuri tämä.

Gates on sanonut lahjoittavansa lähes koko omaisuutensa hyväntekeväisyyteen. The Giving Pledge puolestaan on liike ja organisaatio, johon pääsevät mukaan sellaiset miljardöörit, jotka lupaavat lahjoittaa vähintään puolet omaisuudestaan vastaaviin tarkoituksiin joko elämänsä aikana tai kuollessaan.

Tällä hetkellä lupauksen on antanut 171 miljardööriä eri puolilta maailmaa. Heidän yhteenlaskettu omaisuutensa on arviolta 800 miljardia dollaria. Maailman kahdeksan rikkaimman henkilön listalta mukana on viisi. Sikäli kuin lupaukset pitävät, hyväntekeväisyyteen ohjautuisi 400 miljardia, eli suunnilleen yhtä paljon varallisuutta kuin maailman köyhempi puolisko omistaa.

The Giving Pledge on julkinen moraalinen sitoumus, joka ei sinänsä velvoita allekirjoittajaansa mihinkään. Sen allekirjoittajat päättävät itse millaista hyväntekeväisyyttä he haluavat edistää. Kirjo on laaja, alkaen köyhyyden ehkäisemisestä ja tyttöjen koulutusmahdollisuuksien parantamisesta ja päättyen tieteen, taiteen ja kulttuurin edistämiseen sekä ympäristönsuojeluun.

Bill Gates on esimerkiksi lahjoittanut tähän mennessä arvoilta 50 miljardia dollaria hyväntekeväisyyteen, pääasiassa Bill & Melinda Gates Foundation -säätiölle. Säätiö muun muassa edistää terveydenhuoltoa ja ehkäisee köyhyyttä globaalilla tasolla sekä tukee köyhien ihmisten mahdollisuuksia saada parempaa koulutusta USA:ssa.


Filantrooppi tarkoittaa ihmisystävää tai ihmistä universaalisti rakastavaa henkilöä.

Hyväntekeväisyys, tai laajemmin filantropia, ei tietenkään ole mikään uusi asia historiassa. Alun alkaen kreikan kielestä juurensa juontava sana filantropia tarkoitti pari tuhatta vuotta sitten pelkästään ihmisystävällisyyttä tai ihmisrakkautta. Vastaavasti filantrooppi tarkoittaa ihmisystävää tai ihmistä universaalisti rakastavaa henkilöä. Kristillisessä mielessä filantropia on pyyteetöntä, universaalia, kansallisuudet ja rodut ylittävää lähimmäisen rakastamista.

Sittemmin etenkin anglosaksisessa kulttuurissa filantroopilla on alettu tarkoittaa yksityisiä hyväntekijöitä. Teollisen vallankumouksen jälkeisiä merkittäviä filantrooppeja ovat olleet muun muassa Andrew Carnegie, John D. Rockefeller ja Henry Ford, jotka rakensivat kouluja ja kirjastoja, tukivat tieteentekijöitä ja kiersivät maailmaa tekemässä hyvää. Bill Gates on sanonut pitävänsä näitä oman aikansa rikkaimpiin henkilöihin kuuluneita filantrooppeja esikuvinaan.

Nykyiset ”uuden aallon filantroopit” eroavat edeltäjistään muun muassa lahjoitusten suuruuden ja hyväntekeväisyyden tavoitteiden suhteen. Yksi Gatesin tavoitteista on esimerkiksi ollut polion hävittäminen maailmasta. Facebookin Zuckerberg taas lupasi jo 31-vuotiaana antavansa 99 prosenttia kymmenien miljardien dollareiden omaisuudestaan hyväntekeväisyyteen. Hänen tavoitteisiinsa kuuluu muun muassa ”ehkäistä, parantaa tai ottaa hallintaan kaikki sairaudet vuosisadan loppuun mennessä”.

Miten sitten Suomessa? Meillä on vain kourallinen miljardöörejä, eikä kukaan heistä ainakaan toistaiseksi ole julistanut julkisuudessa lähtevänsä mukaan Gatesin aloitteeseen tai vastaaviin hankkeisiin, joissa sitouduttaisiin luovuttamaan valtaosa omaisuudesta hyväntekeväisyyteen.


Myös Suomessa on virinnyt uusi yksityisen hyväntekeväisyyden aalto.

Mutta toki myös varakkaimpiin suomalaisiin kuuluvat kantavat kortensa kekoon. Esimerkiksi Heikki ja Pekka Herlinin vuonna 1956 perustama Koneen Säätiö myöntää vuosittain kymmeniä miljoonia euroja apurahoja tieteen ja taiteen tukemiseen. Ilkka Herlin puolestaan on lahjoittanut huomattavia summia rahaa sekä aikaansa Itämeren suojeluun perustamansa Elävä Itämeri -säätiön kautta.

Energiayhtiö ST1:n perustaja ja pääomistaja Mika Anttonen on noussut otsikoihin nuorten urheiluharrastusten tukijana. Hän kertoi keväällä 2016 lahjoittavansa miljoona euroa vähävaraisten perheiden lasten jääkiekkoharrastuksen tukemiseen. Eikä lahjoitus ollut kertaluontoinen, vaan Anttonen lupasi lahjoittaa vastaavan summan tarvittaessa joka vuosi.

Supercellillä vaurastuneet Ilkka Paananen ja Mikko Kodisoja perustivat puolestaan keväällä 2015 Me-säätiön. Sen tavoitteena on vähentää lasten, nuorten ja perheiden syrjäytymistä ja eriarvoistumista Suomessa. Säätiö tukee yhdenvertaisuutta edistäviä hankkeita ja ympäristönsuojelua. Visiona on, että vuonna 2050 Suomessa ei olisi yhtään syrjäytynyttä lasta tai nuorta.


Supercellin omistajien osakemyynnin myötä suomalaiseen hyväntekeväisyyteen tuli 200 miljoonan euron piristysruiske.

Paanasen, Kodisojan ja Lassi Leppisen hyväntekeväisyyssäätiöt omistivat merkittäviä määriä Supercellin osakkeita, jotka myytiin kesällä 2016 kiinalaiselle peliyhtiö Tencentille kaupassa, jossa yhtiö osti enemmistön Supercellistä 8,6 miljardilla dollarilla. Säätiöt myivät kaikki Supercellin osakkeensa, minkä johdosta suomalaiseen hyväntekeväisyyteen tuli noin 200 miljoonan euron piristysruiske.

Viime vuosien tunnetuin suomalainen hyväntekeväisyyshanke on tietysti ollut Uusi Lastensairaala. Vanhan Lastenklinikan korvaava sairaala keräsi yrityksiltä ja yksityisiltä henkilöiltä lahjoituksina yli 38,6 miljoonaa euroa. Yli miljoonalla eurolla mukana olivat muun muassa Supercellin työntekijät. Yli sadalla tuhannella eurolla hanketta avusti kahdeksan yksityishenkilöä, joiden joukossa olivat muun muassa kapellimestari Mikko Franck, investointipankkiiri Ari Lahti ja Björn Wahlroosin puoliso, Saara Wahlroos. Myös Cheekinä tunnettu Jare Tiihonen lahjoitti hankkeelle yli 100 000 euroa yrityksensä kautta.

Lastensairaala-hankkeeseen kiteytyy mielenkiintoisella tavalla suomalaisten kaksijakoinen suhtautuminen yksityiseen hyväntekeväisyyteen. Yhtäältä meillä on vallinnut laaja yksimielisyys siitä, että uusi sairaala tarvittiin kipeästi. Ja kun valtio ei syystä tai toisesta voinut sitä rahoittaa, tarvittiin yksityisiä varoja.


Yksityinen hyväntekeväisyys on myös herättänyt osittain kritiikkiä.

Toisaalta hanke on herättänyt myös kritiikkiä. Vasemmistoliiton ex-puheenjohtaja, kansanedustaja Paavo Arhinmäki kiteytti kritiikin Ilkka-lehdelle kirjoittamassaan kolumnissa noin vuosi sitten sanomalla, että hyvinvointivaltio ei voi perustua hyväntekeväisyydelle.

”En halua, että Suomi luisuu amerikkalaiseen malliin, jossa veroja ei kerätä riittävästi hyvinvointipalveluiden ylläpitämiseen”, hän kirjoitti. ”Tunnetut ja varakkaat henkilöt paistattelevat julkisuudessa erilaisissa hyväntekeväisyystapahtumissa.”

Arhinmäen mukaan lastensairaalan kaltaisten keskeisten peruspalveluiden rakentaminen ja ylläpito pitää kattaa verovaroin. Ne eivät saa olla yksityisten lahjoitusten varassa.

”Lastensairaala saa helposti lahjoituksia, mutta kuka huolehtisi esimerkiksi huumeriippuvaisten hoidosta tai asunnottomien asuntoloista hyväntekeväisyytenä”, Arhinmäki kysyi. ”Pidetään kiinni mieluummin suomalaisesta mallista kuin siirrytään hyväntekeväisyysyhteiskuntaan.”

Osittain samalla tavalla Arhinmäen kanssa, mutta hieman eri näkökulmasta yksityiseen hyväntekeväisyyteen suhtautui myös vastikään edesmennyt miljardööri Niklas Herlin. Hän kertoi Uuden Suomen blogissaan vuosikymmenen vaihteessa olleensa aikeissa lahjoittaa erittäin suuren summan erittäin hyvään tarkoitukseen. Kohdetta edustavan yhdistyksen nokkahenkilöt sanoivat kuitenkin Herlinin mukaan, että Helsingin kaupunki vetää hankkeesta pois juuri saman summan, jonka yksityinen taho lahjoittaa.

”Käytännössä lahjani olisi näin mennyt kaikille helsinkiläisille veronmaksajille, ei siihen tarkoitukseen, johon lahjoitukseni ajattelin”, Herlin kirjoitti. ”Rahat menevät kuitenkin kohteeseen, vaikka joudun sillä matkalla vähän kieroilemaan ja peittelemään jälkiäni. Olen pahoillani, te muut helsinkiläiset, mutta ”hyväntekeväisyyteni” kohteen haluan valita itse.”


Suomalaiset sijoittuvat auttamishalussaan maailmanlistan sijalle 37.

Suomessa onkin totuttu perinteisesti siihen, että hyvinvointivaltio huolehtii periaatteessa kansalaisten hyvinvoinnista ja yksityinen hyväntekeväisyys on ylimääräistä hyvää siihen nähden. Monet varakkaat suomalaiset Mika Anttosesta Supercellin perustajiin ovat myös sanoneet maksavansa mielellänsä korkeita veroja juuri hyvinvointivaltion ylläpitämisen tähden.

Ehkä hyvinvointivaltion nauttima korkea arvostus on myös yksi syy siihen, miksi suomalaiset eivät sijoitu kovin korkealle brittiläisen Charities Aid Foundationin The World Giving Index -listalla. Siinä vertaillaan eri kansakuntien auttamisalttiutta. Indeksin pohjalla on kysely, jossa tiedustellaan, ovatko vastaajat lahjoittaneet rahaa jollekin järjestölle, antaneet aikaansa vapaaehtoistyölle tai auttaneet tuntematonta avuntarvitsijaa.

Suomi sijoittui tämän vuoden listalla sijalle 37. Olemme samalla tasolla muun muassa Malawin, Uzbekistanin, Irakin ja Hondurasin kanssa. Maailman auttavaisimmat kansakunnat ovat Myanmar, Indonesia, Kenia, Uusi-Seelanti ja Yhdysvallat. Halussa lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyysjärjestöille suomalaiset ovat sijalla 35.

Yksityinen hyväntekeväisyys on kaikkea muuta kuin yksinkertainen asia. Suomessa luotetaan paljolti hyvinvointiyhteiskuntaan ja ajatellaan, että almuyhteiskuntaan ei ole paluuta. Kyynikot ovat kritisoineet amerikkalaisvetoista miljardöörien lahjoituslupausta siitä, että se on vain rikkaiden tapa saada verohelpotuksia ja piilottaa omaisuutensa säätiöiden suojiin. On myös esitetty, että suurlahjoittajat pystyvät rahoillaan vaikuttamaan julkiseen politiikkaan ohi demokraattisen järjestelmän.

Mutta lopulta. Ajatellaan vaikkapa Bill Gatesin rahoilla poliorokotuksen saanutta nigerialaislasta, Mika Anttosen avustuksella luistimet hankkinutta pientä suomalaista jääkiekkoilijatyttöä tai Me-säätiön tukemana paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa löytävää maahanmuuttajanuorta. Heidän ilonsa jättänee varjoon kyynisen kiistelyn siitä, kuka auttaa oikeimmin.

Suomalainen hyväntekeväisyys ei ole enää kasvotonta

”Moni varakas henkilö haluaa jättää jälkensä maailmaan lahjoittamalla”, uskoo FIM Private Bankingistä vastaava Jussi Lilja.

”Uskon, että moni varakas henkilö pohtii omaisuutensa osalta sen vaikuttavuutta. Mitä jätän jälkeeni? Mitä saavutukseni ja varallisuuteni merkitsee maailmalle? Tuskin kukaan on huolissaan perillistensä taloudellisesta pärjäämisestä tai varojensa tuhoutumisesta poismenonsa jälkeen, vaan siitä jäljestä, jonka jättää maailmaan.

Lahjoittaminen perustuu lahjoittajan omiin lähtökohtiin ja arvoihin. Me kukin autamme osaltamme vähäosaisia maksamalla veroja, mutta lahjoittamisen kautta voi antaa täsmätukea omia arvoja ja intohimoja toteuttaville auttamiskohteille.

Kasvollinen lahjoittaminen oli Suomessa pitkään nukuksissa erilaisten vastakkainasettelujen vuoksi. Patruunojen ja harvojen varakkaiden sukujen varassa toimineen paikallisen hyväntekeväisyyden aikaa seurasi vuosikymmeniä kestänyt vaihe, jolloin varallisuus oli pidettävä näkymättömissä. Se hyväntekeväisyys mitä tehtiin, tehtiin piilossa.

Olen ilahtunut monista viimeaikaisista hyväntekeväisyyshankkeista, joille suomalaiset yrittäjät ovat antaneet kasvonsa. Tämä on inhimillistänyt ja arkistanut varakkuutta.”

Myyntijohtaja Jussi Lilja vastaa FIMin private banking -asiakkaiden palvelemisesta.

15.12.2017

171 miljardärer som hör till de rikaste i världen har lovat att skänka över hälften av sin egendom till välgörenhet. Om de håller sitt löfte kommer de att donera lika mycket som den fattigaste hälften av världens befolkning äger. Även i Finland har det väckts ett nytt intresse för privat välgörenhet.

Världens åtta rikaste miljardärer äger lika mycket som den fattigaste hälften av världens befolkning. Dessutom har en procent av världens befolkning sammanlagt mer förmögenhet än de övriga 99 procenten. Det påstår den internationella organisationen Oxfam, som bekämpar fattigdom, i sin rapport som publicerades i januari.

Enligt Oxfams beräkningar ägde världens åtta rikaste personer sammanlagt 426 miljarder dollar i början av året. Organisationen namngav även dessa rikaste bland de rika. På listan finns Bill Gates, grundare av Microsoft, Amancio Ortega, grundare av modekedjan Zara, Warren Buffett, investerare, Carlos Slim Helú, mexikansk telekomentreprenör, Jeff Bezos, grundare av Amazon, Mark Zuckerberg, grundare av Facebook, Larry Ellison, grundare av Oracle samt Michael Bloomberg, grundare av Bloomberg.


I början av året ägde världens åtta rikaste personer sammanlagt 426 miljarder dollar.

Oxfams siffror väcker frågan om ifall de allra fattigaste personernas misär kunde lindras med hjälp av de allra rikaste personernas förmögenhet. Behöver någon, på riktigt, en förmögenhet värd tiotals miljarder euro?

Ungefär så här tänker även en hel del mångmiljardärer, såsom Bill och Melinda Gates. De startade år 2010 en rörelse vid namn The Giving Pledge, som har just detta som grundtanke.

Gates har sagt att han ska donera nästan hela sin förmögenhet till välgörenhet. The Giving Pledge är en rörelse och organisation för miljardärer som lovar att skänka minst hälften av sin egendom till motsvarande ändamål, antingen under sitt liv eller när de dör.

Hittills har 171 miljardärer från olika håll i världen givit detta löfte. Deras sammanlagda förmögenhet är uppskattningsvis 800 miljarder dollar. Fem av de åtta rikaste personerna i världen är med i denna grupp. Om de håller sitt löfte blir den totala donerade summan 400 miljarder dollar, dvs. lika mycket som den summa som den fattigaste hälften av världens befolkning äger.

The Giving Pledge är en offentlig, moralisk förbindelse, som i sig inte förpliktar undertecknaren till något. Undertecknarna själva bestämmer hurdan välgörenhet de vill främja. Det finns otaliga alternativ: allt från att förebygga fattigdom och att förbättra flickors utbildningsmöjligheter till att främja vetenskap, konst och kultur eller att skydda miljön.

Till exempel har Bill Gates hittills donerat ungefär 50 miljarder dollar till välgörenhet, i huvudsak till stiftelsen Bill & Melinda Gates Foundation. Stiftelsen främjar bland annat hälso- och sjukvården och förebygger fattigdom på global nivå samt stöder fattiga människors möjligheter till bättre utbildning i USA.


En filantrop är en människovän, en person som universellt älskar människor.

Välgörenhet, eller mer allmänt filantropi, är förstås inget nytt fenomen i mänsklighetens historia. Ordet filantropi, som är av grekiskt ursprung, betydde för ett par tusen år sedan enbart människovänlighet eller människokärlek. ”Filantrop” betyder i sin tur en människovän eller en person som universellt älskar människor. Ur ett kristet perspektiv är filantropi osjälvisk, universell kärlek till nästan, oavsett nationalitet eller ras.

Sedermera har man särskilt i den anglosaxiska kulturen börjat använda ordet filantrop i betydelsen ”privat välgörare”. De viktigaste filantroperna efter den industriella revolutionen har varit bland annat Andrew Carnegie, John D. Rockefeller och Henry Ford, som byggde skolor och bibliotek, stödde vetenskapsmän och reste omkring i världen för att idka välgörenhet. Bill Gates har sagt att han ser dessa filantroper, som hörde till sin tids rikaste personer, som sina förebilder.

”Nya vågens filantroper” skiljer sig från sina föregångare bland annat i fråga om donationernas storlek och målen för välgörenhet. Ett av Gates mål har varit att utrota polio från världen. Grundaren av Facebook Mark Zuckerberg lovade i sin tur redan som 31-åring att skänka 99 procent av sin förmögenhet, tiotals miljarder dollar, till välgörenhet. Hans mål är bland annat att ”förebygga, bota eller kontrollera alla sjukdomar före slutet av århundradet”.

Hur ser då situationen i Finland ut? Vi har bara en handfull miljardärer, och hittills har de inte meddelat offentligt att de skulle delta i Gates initiativ eller motsvarande projekt där man förbinder sig till att skänka merparten av sin egendom till välgörenhet.


Även i Finland har det uppstått en ny våg av privat välgörenhet.

Men visst drar även de förmögnaste av finländare sitt strå till stacken. Till exempel Koneen Säätiö, som grundades år 1956 av Heikki och Pekka Herlin, beviljar årligen tiotals miljoner euro till projekt som främjar vetenskap och konst. Ilkka Herlin har i sin tur donerat betydande summor pengar samt sin tid till skyddet av Östersjön via Stiftelsen för ett levande Östersjön, som han grundat.

Grundaren och huvudägaren av energibolaget ST1 Mika Anttonen har blivit känd för att stödja de ungas idrottsutövning. På våren 2016 berättade han att han ska donera en miljon euro till verksamhet som förbättrar möjligheterna hos barn i mindre bemedlade familjer att spela ishockey. Och det var inte fråga om en engångsdonation, utan Anttonen lovade att vid behov donera ett motsvarande belopp varje år.

Ilkka Paananen och Mikko Kodisoja, som skapat sig en förmögenhet på Supercell, grundade på våren 2015 stiftelsen Me. Stiftelsens mål är att minska utslagningen och ojämlikheten hos barn, unga och familjer i Finland. Stiftelsen stöder projekt som främjar likställdhet samt miljöskyddet. Visionen är att det år 2050 inte ska finnas utslagna barn eller ungdomar i Finland.


I och med att Supercells ägare sålde sina aktier fick den finländska välgörenheten en vitamininjektion på 200 miljoner euro.

Paananens, Kodisojas och Lassi Leppinens välgörenhetsstiftelser ägde en betydande del av Supercells aktier, som på sommaren 2016 såldes till det kinesiska spelbolaget Tencent. Bolaget köpte merparten av Supercells aktier för 8,6 miljarder dollar. Stiftelserna sålde alla sina aktier i bolaget, vilket gav den finländska välgörenheten en vitamininjektion på cirka 200 miljoner euro.

Det mest kända finländska välgörenhetsprojektet under de senaste åren har naturligtvis varit Nya barnsjukhuset. Företag och privatpersoner donerade över 38,6 miljoner euro till sjukhuset, som ersätter den gamla Barnkliniken. Bland annat Supercells anställda gjorde en donation på över en miljon euro. Donationer på över hundra tusen euro gjordes av åtta privatpersoner, bland annat kapellmästaren Mikko Franck, investeringsbankiren Ari Lahti samt Björn Wahlroos hustru Saara Wahlroos. Även Jare Tiihonen, mer känd som Cheek, donerade över 100 000 euro till projektet via sitt företag.

Barnsjukhusprojektet återspeglar på ett intressant sätt finländarnas inställning till privat välgörenhet. Å ena sidan hade vi en bred enighet om att ett nytt sjukhus behövdes. Och när staten av en eller annan orsak inte kunde finansiera det, behövdes privata medel.


Privat välgörenhet har även väckt viss kritik.

Å andra sidan har projektet även väckt kritik. Vänsterförbundets före detta ordförande, riksdagsledamot Paavo Arhinmäki sammanfattade kritiken i en krönika i tidningen Ilkka för cirka ett år sedan genom att konstatera att en välfärdsstat kan inte bygga på välgörenhet.

”Jag vill inte att Finland ska glida in i den amerikanska modellen där staten inte uppbär tillräckligt med skatter för att kunna upprätthålla välfärdstjänsterna”, skrev han. ”Kända och förmögna personer solar sig i offentligheten på olika välgörenhetstillställningar.”

Enligt Arhinmäki ska byggandet och underhållet av sådana bastjänster som Barnsjukhuset täckas med skattemedel. Dessa kan inte vara beroende av privata donationer.

”Många vill donera till Barnsjukhuset, men vem skulle ta hand om till exempel vården av narkotikamissbrukare eller hemmen för bostadslösa som välgörenhet?” frågade Arhinmäki. ”Låt oss hålla fast vid den finländska modellen i stället för att övergå till ett välgörenhetssamhälle.”

Den nyligen framlidne miljardären Niklas Herlin förhöll sig till privat välgörenhet på delvis samma sätt som Arhinmäki, men ur ett lite annat perspektiv. Han berättade i sin blogg i Uusi Suomi vid decennieskiftet att han hade tänkt donera en mycket stor summa till ett mycket bra ändamål. Enligt Herlin hade ledarna för en förening som representerade objektet sagt att Helsingfors stad skulle minska projektets finansiering för exakt samma summa som en privat donator ger.

”I praktiken skulle min donation ha gått till skattebetalarna i Helsingfors, inte till det ändamål som jag hade planerat”, skrev Herlin. ”Pengarna går i alla fall till objektet, även om jag är tvungen att intrigera lite grann och dölja mina spår under vägen. Jag beklagar, ni övriga helsingforsare, men jag vill själv välja till vilket ändamål jag donerar.”


Finländarna kommer på plats 37 på listan över olika nationers generositet.

I Finland har man vant sig vid att en välfärdsstat tar hand om medborgarnas välbefinnande och att privat välgörenhet bara är något extra. Många förmögna finländare, från Mika Anttonen till grundarna av Supercell, har även sagt att de gärna betalar höga skatter just för att upprätthålla välfärdsstaten.

Det höga anseendet som välfärdsstaten åtnjuter kan vara en orsak till att finländarna inte toppar den brittiska välgörenhetsorganisationen Charities Aid Foundations lista The World Giving Index. Listan jämför de olika nationernas givmildhet. Indexet grundar sig på en enkät där man frågar om deltagaren har skänkt pengar till någon organisation, arbetat som frivillig eller hjälpt en obekant hjälpbehövande.

I år kom Finland på plats 37. Vi ligger på samma nivå som bland annat Malawi, Uzbekistan, Irak och Honduras. Världens mest givmilda nationer är Myanmar, Indonesien, Kenya, Nya Zeeland och USA. När det gäller viljan att skänka pengar till välgörenhetsorganisationer kommer finländarna på plats 35.

Privat välgörenhet är allt annat än en enkel fråga. I Finland litar de flesta på välfärdssamhället och tänker att man inte ska återvända till ett allmosesamhälle. Cynikerna har kritiserat miljardärernas amerikanskinspirerade donationslöften genom att hävda att det bara är de rikas sätt att erhålla skattelättnader och dölja sin rikedom i stiftelser. Det har också sagts att stordonatorerna genom pengar kan förbigå det demokratiska systemet och påverka den offentliga politiken.

Men vad är egentligen det viktigaste? Låt oss tänka på det nigerianska barnet som tack vare Bill Gates pengar har möjlighet att vaccinera sig mot polio, den lilla finländska flickan som med hjälp av Mika Anttonen kan skaffa sig skridskor eller den unga invandrare som med stöd av Me-stiftelsen hittar sin plats i det finländska samhället. Deras glädje får oss säkert att glömma den cyniska debatten om vem som hjälper på rätt sätt.

Den finländska välgörenheten är inte längre ansiktslös

”Många förmögna personer vill göra avtryck i världen genom att donera”, anser Jussi Lilja, som är ansvarig för FIM Private Banking.

”Jag tror att många förmögna personer funderar på hur de kan påverka med hjälp av sin förmögenhet. Vad lämnar jag efter mig? Vad betyder mina prestationer och min förmögenhet för världen? De är knappast oroliga för hur deras arvingar klarar sig ekonomiskt eller om deras tillgångar förstörs efter deras bortgång, utan för det avtryck som de gör i världen.

Var och en donerar utifrån sina egna utgångspunkter och värden. Vi alla hjälper de mindre bemedlade genom att betala skatt, men genom donering är det möjligt att stödja de objekt som motsvarar de egna värdena och passionerna.

I Finland var det under en lång tid ovanligt att donera under sitt eget namn på grund av olika motsättningar. Epoken av lokal välgörenhet som byggde på patronernas och några få förmögna släkters donationer följdes av en period på flera årtionden då man brukade hålla sin förmögenhet hemlig. Idkade man välgörenhet, gjorde man det i smyg.

Jag gläder mig åt de många välgörenhetsprojekt som finländska företagare gett ett ansikte. Detta har gjort det mänskligare och vardagligare att vara förmögen.”

Försäljningschef Jussi Lilja ansvarar för servicen till FIM:s Private Banking-kunder.

19.02.2018