Urheilukalastuksen ammattilainen Antti Anttila ei kalapiireissä esittelyjä kaipaa. Suvereeni vapamies on voittanut alallaan sellaisia meriittejä, joilla moni ei pääse keulimaan.

Elokuinen, jo matalammalta paistava aurinko. Saarten puuston kylläinen, täyteläisen syvä vihreä. Melkein liian imelästi viereen lipuva joutsenpari harmaaksi teiniksi venyneen poikansa kanssa. Ja sitten napakka viuh. Siima kiitää pään yli pitkälle ja kirkkaan vihreä jigi mulahtaa pinnan alle. Tuolla, veneen kaikuluotaimen paljastamassa kivikkoisessa kohdassa, ui kuha. Ja sen kalamies Antti Anttila, 31, haluaa.

Kuha, ehkä juuri näytöllä pienenä piirtona lipunut tai jokin sen kavereista, nappaakin vieheeseen. Noin vain, melkein heti. Anttilan virvelin vapa taipuu notkealle kaarelle, siima pistää piikkiterävänä pinnan alle ja mies vavan varressa keskittyy täysillä. Tämä hetki – tärppi – on se, josta kaikki kalamiehet elävät. Anttilakin, vaikka takana on jo kolmatta vuosikymmentä pyytimen varressa.

“Kalamies jää koukkuun, kun kala tarttuu koukkuun.”


”Kalastuksen suola on välillä karkuutella, ja etenkin isoja.”

Anttila vaihtaa koukun ja viuh, siima lentää taas ilman halki. Muutama heitto ja sitten vaihdetaan paikkaa. Lohjanjärven vesi pauhaa valkoisen Boston Whaler Montauk 190:n perästä. Valtava perämoottori, Mercury Fourstroke 150, pyörittää kuohkean vaahdon järven pinnalle. Tuuli tarttuu tukkaan ja lämpö lauhtuu poskille viileäksi vireeksi.

”Olen toiminnan mies kalassa. Tykkään kalastaa nopeasti, vetää veneellä kovaa seuraavaan paikkaan, kalastaa taas tehokkaasti ja taas hana pohjaan.”

Ja taas, kuha! Kyllä ne nyt nappaavatkin, mutta eivät pirulaiset pysy kiinni.

”Kalastuksen suola on välillä karkuutella, ja etenkin isoja. Tämä on tyypillistä kuhalle. Se pureskelee jigin häntää ja sitten karkaa”, Anttila toteaa, eikä ole millänsäkään.

kalastus_Antti_Anttila_FIM_Lounge
Anttila liikkuu vesillä aina kala mielessä. Rennon matkaveneilyn aika on ehkä vasta myöhemmin.

Pian kiinni on pikkuinen hauki. Kalamiehen mukaan ihan lapsi vasta. Se menköön heti menojaan. Eikä Anttila muutenkaan juuri koskaan saaliitaan kotiin asti kuskaa. Hänen lajinsa on catch and release. Kala nostetaan, punnitaan ja päästetään jatkamaan matkaa.

”Syöntikala on kivempi hakea kaupan tiskiltä, jonkun muun valmistelemana”, mies nauraa.

Kun ohi ajaa toinen kalamies veneessään, seisoo Anttila ryhdissä, morjenstaa kohteliaasti, mutta painaa vavan piiloon. Ei omia kalapaikkoja muille paljasteta!

Mökki ja laituri 27 vuotta sitten. Seinällä onki, metsästä matoja ja vaahtosammuttimen kokoinen kaveri mato-ongen varteen. Siitä vanhemmat saivat Anttilan melkein kantaa iltaisin nukkumaan.

”Oma intohimoni kalastamiseen syttyi samoin kuin jokaisen aktiivisen kalamiehen, jonka tunnen – lapsuuden kalareissuilta. Minä ehkä innostuin hommasta vielä vähän mielenvikaisemmin kuin muut”, Anttila nauraa.

kalastus_Antti_Anttila_FIM_Lounge
Anttila huristaa hyvälle paikalle, laskee ankkurin ja heittää muutaman napakan heiton. Sitten paikka vaihtuu taas.

Vanhemmat tottuivat kesien edetessä pojan intohimoiseen, melkein pakkomielteiseen harrastamiseen ja veivät kalastusseuraan. 6–7-vuotiaana, kun pojan ilkesi laskea yksin veneellä kalaan, tämä sai virvelinkin. Kalastusseurassa eläköitynyt kalamies, vanha taitaja, otti pojan siipiensä suojaan ja näki lahjakkaassa kaverissa potentiaalia. 10-vuotiaana Anttila kalasti aina kuin saattoi ja kiersi innokkaasti onki- ja pilkkikisoja. Läpi teini-iänkin poika viskeli siimaa veteen.

”Kavereita kalasteli mukana, mutta ei heistä kukaan suhtautunut niin suurella innolla siihen. Kaveriporukka vaihteli ympärillä ja minä sen kun kalastin.”

Ajokortti avasi uudet kalamaastot. Nyt oli mahdollista laittaa traileri auton perään. Anttila kiersi veneen kanssa Suomea pohjoiseen saakka ja kolusi rannikkovedet. Kalapäiviä mahtui vuoteen 150–170. Parikymppisenä tuttu luontotoimittajakaveri otti Anttilan hommiinsa ja he kehittelivät lehtiin yhdessä viehe- ja välinetestejä. Sama kaveri houkutteli Anttilan järjestämään kalastusmatkoja, ja sille tielle tämä jäikin.

Nyt Anttilan harrastuspohjalta toimiva yritys Saalismatkat vie yritysporukoita nauttimaan kalastuksesta ja herkullisesta ruuasta vesille.

”Niinä vuosina aloin tehdä kalaoppaan hommia koko ajan enemmän ja siinä main minut pyydettiin myös Rapalan joukkoihin mukaan. Se on Suomessa alan kovin joukkue olla. Sen jälkeen ei ole tarvinnut viehekaupoissa pyöriä”, Anttila naurahtaa ja ujuttaa uutta jigiä koukun kaveriksi.

kalastus Antti Anttila FIM Lounge
Kunnon puraisu riittää katkaisemaan jigin. Niitä löytyykin Anttilan veneestä laatikkokaupalla.

Anttila ei kalapiireissä esittelyjä kaipaa. Suvereeni vapamies on voittanut alallaan sellaisia meriittejä, joilla moni ei pääse keulimaan. Pikkupoikavuosien pilkkikisojen jälkeen oli kisarintamalla pitkään hiljaista, mutta sitten Anttila rysäytti suoraan syvään päähän.

Kun hän vuonna 2014 tuli houkutelluksi Hollantiin huippuarvostetun World Predator Classic -kilpailun osallistujaksi ja kiri kalastusparinsa Markku Tiusasen kanssa kolmipäiväisen kisan pronssille, oli maine silattu kerrasta. Seuraavan vuoden kisa meni miehen mukaan “ihan reisille”, mutta nelossija sieltäkin sentään tuli kotiin tuomisiksi. Jättipotti koitti viime vuonna, kun kaksikko kalasti kultaa.

”Se oli ihan murskavoitto. Ei siitä ollut toista sanaa. Kaikki meni täysin nappiin”, Anttila toteaa.


Kun rakkaasta harrastuksesta tulee osa liiketoimintaa, liikutaan vaarallisilla vesillä.

Menestyksen jälkeen Saalismatkojen ei ole tarvinnut mainostaa. Anttila on ollut viimeksi sosiaalisessa mediassa neljä kuukautta sitten, eikä miehestä ole helppo löytää juuri mitään nopeilla hauilla. Sellainen ei yksinkertaisesti kiinnosta kalamiestä pätkääkään. Hän tietää olevansa todella hyvä. Ja hänen asiakkaansa tietävät hänen olevan todella hyvä. Se riittää.

”Niin kovatasoisen kisan voitto riitti kertomaan asiakkaille, että he ovat nousemassa oikeaan veneeseen. He tietävät, etteivät kalat pääse tätä venettä karkuun, ja kanssani he saavat sellaista saalista, etteivät ole vielä koskaan kokeneet. Kaikki turhanpäiväinen voi siis jäädä.”

Menestys on kaksipiippuinen juttu. Kun rakkaasta harrastuksesta tulee myös osa liiketoimintaa, liikutaan vähän vaarallisillakin vesillä. Intohimo on nimittäin helppo hukata kaiken teknisen pusaamisen alle. Anttila tuntee kuvion. Häntä nimittäin vähän väsyttää juuri nyt. Viime keväänä mies kalasti vahingossa liikaa.

”En kehdannut sanoa kavereille ei, ja kalareissuja tuli 27. Syksyllä niitä oli 35. Siinä on reilut 10 liikaa. 50 reissua vuodessa olisi jaksamisen kannalta hyvä. Nyt pitää vähän löysätä. On pakko sanoa, että tällä tasolla tekeminen on vähän vahingoittanut hienoa harrastusta.”

Ennalta arvaamattomuus – se ajaa miestä vesille aina vaan. Vieläkin, vaikka pientä väsähdystä on ilmoilla. Juuri nyt Anttila keskittyykin asiakkaiden kuskaamisen sijasta hetkeksi oman intohimonsa uuteen löytymiseen. Siellä se on, pinnan alla. Sama kiehtovuus, jonka jo pieni poikanen tunsi laiturilla.

”Elämä veden alla on lähes tuntematon. Laji on tajuttoman vaikea. On huomioitava valtava määrä asioita samaan aikaan. Pyyntiin vaikuttavat niin muuttuva sää, tuulet, virtaukset, kalan aktiivisuus, veden sameus, valoisuus, vuodenaika, veden korkeus, lajit. Kun omaa näin kyltymättömän luonteen, ei kalastamisessa tule koskaan valmiiksi”, Anttila toteaa.


Nyt Anttilaa kiehtoo uuden testaaminen.

Kun on jo saavuttanut paljon, nousee rimakin. Saaliin olisi oltava vielä vaikeampaa. Paikkojen hienompia. Vauhdin vähän kovempi. Pikkuahven ei enää riitä innostamaan, vaikka kalahommien alkupuolella jokainen nappaus sai sydämen pamppailemaan. Nyt Anttilaa kiehtoo uuden testaaminen. Olot ja välineet, joita hän ei vielä tunne.

”Vaikka pystyn toki vielä nauttimaan siitäkin, että siiman päähän laitetaan se vanhin perinnelusikka ja heitellään soutuveneestä muutama heitto. Sitä olotilaa tavoittelen nyt, kun liika tekninen yrittäminen väsyttää.”

Antin toiveissa on pyydystää vielä tätäkin kaunista petoa komeampi hauki.

Jokunen vuosi sitten Anttila teki huikeita kalareissuja pohjoiseen. Hän lensi helikopterilla 50 kilometrin päähän lähimmästä tiestä, jonkin pienen tunturijoen varrelle, ja nautti kirkkaana juoksevan veden solinasta ja arktisesta tunnelmasta. Nykyisin haasteita on haettava vielä paljon kauempaa.

”Syyskaudella suunnittelen lähteväni Patagoniaan pyytämään jättimeritaimenia. Sieltä voi nousta jopa yli 10 kiloisia yksilöitä. Sieltä se into viimeistään löytyy!”

Mies kiikaroi kaislikkoon. Sopiva paikka löytyy taas. Tuuli suhisee, vesi liplattaa veneen pohjaan. Saarten väliin lankeaa kaunis valo. Hyvänkokoinen kuha on taas kiinni. Sekin luikahtaa kuitenkin karkuun ennen veneeseen nostamista.

”Herkuttelin liikaa!”

kalastus Antti_Anttila_FIM_Lounge
Sunnuntaikalastelulle ei tällä hetkellä ole useinkaan sijaa Anttilan kalenterissa.

Millaisista saaliista mies vielä haaveilee? Mikä riittää nostamaan pulssin ja muistuttamaan alkuaikojen kiihkeimmistä onnistumisen oloista?

”Haluan yli 10 kilon kuhan, yli 10 kilon meritaimenen ja yli 15 kilon hauen. Siinä sitä tavoitettavaa hetkeksi onkin! Se yli 2-kiloinen ahven onkin jo plakkarissa.”

Myös kovat luonnonolosuhteet kiehtovat kunniainhimoista kaveria. Sellaiset, joissa tekeminen on jännittävää ja ennakoimatonta. Kalastaminen on parasta silloin, kun sunnuntaikalastajat nukkuvat talviuniaan.

”Joulukuussa, pohjoisessa, kun hauet ovat painuneet samaan poteroon ja sellaisen onnistuu löytämään. Myös tammikuu on upea, kun on leutona talvena liikkeellä jossakin ulkosaaristossa. Luodot ovat lumen peitossa, mökeillä ei näy ketään ja puut seisovat lehdettöminä. Kirkkaassa vedessä kalat näkee hyvin”, Anttila vinkkaa.

10.08.2017