FIM-Lounge-kiina-autoteollisuus

Kiinan henkilöautomarkkinat ovat maailman suurimmat. Ykköspaikan Kiina otti vuonna 2009, jolloin maassa myytiin vähän yli kymmenen miljoonaa uutta henkilöautoa.

Autojen myyntiluvut ovat kasvaneet jo neljännesvuosisadan, ja tätä nykyä Kiinassa myydään reilut kaksikymmentä miljoonaa uutta henkilöautoa joka vuosi. 

FIM Lounge kiina autoteollisuus

Kiina on myös maailman suurin autojen valmistajamaa. Vuonna 2015 tuotantolinjoilta maanteille huristi 21,1 miljoonaa uutta autoa. Kiinassa valmistetaan jo noin neljännes kaikista maailman autoista.

FIM-kiina-autoteollisuus

Kiinalaiset kuluttajat pääsevätkin nauttimaan valtavan suuresta autotarjonnan kirjosta. Erään arvion mukaan Kiinan markkinoilla operoi tätä nykyä vähintään 130 erilaista automerkkiä. Erilaisten mallien määrä kieppuu tuhannen paikkeilla.

Eikä autojen määrän kasvulle ole nähtävissä loppua. Kiinassa asuu noin 1,4 miljardia ihmistä, joista 280 miljoonalla on ajokortti ja 172 miljoonalla oma auto. Maassa on 31 yksityisautoa 100 taloutta kohden, kun USA:ssa keskivertokotitaloudella on noin kaksi autoa.

Geely, Great Wall ja Cherry myyvät Kiinassa

”Joulukuussa 2016 autojen myynti nousi Kiinassa 9,8 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Hyvin meni varsinkin Geelyllä, Great Wallilla ja Cherryllä. Kuukauden aikana parhaiten myydyt sedan-automallit olivat Sylphy, Lavida ja Santana.

Kiinassa henkilöautojen suurin markkinaosuus on SAIC VW:llä (8,5 %), joka on SAIC Motorsin ja Volkswagen Groupin yhteisyritys. Toiseksi suurin on SAIC-GM Wuling, joka on SAIC Motorsin ja General Motorsin yhteisyritys (8 %).”

Linda Blom on FIM Kehittyvät Markkinat Pienemmät Yhtiöt Sijoitusrahaston päävastuullinen rahastonhoitaja. 

26.01.2017