kultaseppä Mika Tarkkanen

Mika Tarkkanen nakutteli poikasena luokkasormuksia isänsä jaloissa. Tänä vuonna kultaseppämestarin kädenjälki juhlistaa 100-vuotiasta Suomea ainutlaatuisella tavalla.

Kultaseppämestari Mika Tarkkasen liikkeen jokainen taso on täynnä pikkiriikkisiä putkia kaikissa sävyissä hopeasta kelta- ja valkokullan kautta platinaan. Putket kuuluvat pienen liikkeen massiiviseen hankkeeseen. Täysin ainutlaatuiseen ja vähän hulluunkin ideaan, jonka lopputuloksena Tarkkanen sai ensimmäisenä käsityöläisenä koskaan luvan käyttää korusarjansa mallina kuvanveistäjä Eila Hiltusen ikonista Sibelius-monumenttia.

Suomen itsenäisyyden juhlavuoden korun, Monument-malliston, tarina on kertomus omistautumisesta, jääräpäisyydestä ja satumaisesta ajoituksesta. Samoista aineksista rakentuu Tarkkasen pitkä urakin. Se alkaa isän oppipoikana Helsingin Arabiassa samoista neliöistä, joissa Tarkkasen ateljee tänäänkin sijaitsee.

kultaseppämestari
Tarkkanen on kasvanut samoissa neliöissä pikkunassikasta kultaseppämestariksi.

Vuosi on 1955 ja vuokrattuja neliöitä 24. Mikan isän, Unto Tarkkasen, perustamassa kultasepänliikkeessä paiskitaan hommia tinkimättä ja 60-luvulle päästäessä liike kasvaa 50-neliöiseksi omaksi verstaaksi. Nyt nurkassa istuu isä Tarkkasen pojista toinen, 5-vuotias Mika, ja kärttää tekemistä. Isän tarjoama hanttihomma luokkasormusten tilauslistojen kumittajana ei kauaa riitä. Pitää saada oikeita töitä. Isä antaa sormuksia nakuteltaviksi.

”Vasta jälkeenpäin selvisi, että sormukset tehtiin aina jälkikäteen uusiksi”, nyt 49-vuotias Tarkkanen nauraa muistolle.

Poika Tarkkanen varttui verstaan tunnelmissa ja päätyi työskentelemään isänsä rinnalla. Päätymisestä voidaan puhua, sillä valintaa tilanteeseen ei juuri liittynyt. Tarkkanen haaveili näyttelijän urasta, mutta isän pitkä ura perheyrityksen päänä velvoitti.

”Veljestäni ei ollut homman jatkajaksi, joten tilanne oli selvä. Kun katsoo faijaa silmiin ja miettii lähteäkö vai jäädä, ei lopulta ole juurikaan vaihtoehtoja. Mutta niinhän ihmisille usein käy, että he kasvavat ammattiinsa, vaikkei se alun perin olisikaan tulenpalava intohimo.”

Isä ja poika Tarkkanen työskentelivät pitkään yhdessä. Vuonna 1990 liike laajensi tilansa 150 neliömetrin mittaan. Samoihin aikoihin alkoi olla aika isän siirtyä eläkepäivilleen. Ennen kipparin paikalle kipuamista vuonna 1994 Mika Tarkkanen oli ehtinyt suorittaa lukion, käydä armeijan ja valmistua sekä kauppateknikoksi että kultasepäksi puolen vuoden sisällä. Sitten vielä gemmologiksi ja jopa diplomigemmologiksi.

Jos nuori Tarkkanen ei päästänyt itseään helpolla koulumaailmassa, ei myötätuulta ollut tarjolla myöskään yrittäjän uran alkumetreillä.

”Olin ottanut liikkeen ostaessani miljoonavelan juuri laman alla. Se tiesi neljää vuotta töitä ilman palkkaa ja tuntui välillä ihan vankilalta. Siitä tuomiosta selvittiin kai sisulla ja vähän tyhmyydelläkin.”

kultaseppämestari
Taito siirtyy seuraaville polville kisälli-mestari -perinnettä kunnioittaen.

Liike kasvoi nykyiseen mittaansa vähitellen. Lamakuoppa opetti varomaan. Tuore yrittäjä osti vain tarpeeseen ja maksoi velkoja pois mahdollisimman nopealla tahdilla. Monille kävi toisellakin tavalla.

Tänä päivänä Tarkkasen upeassa, 300-neliöisessä liikkeessä mahtuu korujen äärellä työskentelyn lisäksi kestittämään vieraita ja suunnittelemaan asiakkaiden kanssa ainutlaatuisia muistoja. Esteettinen ympäristö on mestarille tärkeä. Se tarjoaa asiakkaalle pakohetken arjesta, ruokkii kultaseppien luovuutta ja henkii sadun tunnelmaa. Valtavat, jylhät työkalut ja mikroskooppisen tarkat välineet ovat hyvässä balanssissa. Täällä tehdään tarinoita.

Tarkkanen arvostaa käsillä tekemisen taitoa ja kykyä valmistaa koru itse alusta loppuun. Hän haluaa vaalia perinnettä. Kultasepänliikkeessä koulusta valmistuneet kultasepät pääsevät kisällin ja mestarin oppiin perehtymään erilaisiin työskentelymenetelmiin. Jokainen Tarkkasen neljästä kokoaikaisesta ja kymmenestä osa-aikaisesta kultasepästä tekee työnsä metallin sulatuksesta korurasiaan asettamiseen asti.

”Jos joku poraa ja toinen kiillottaa, käy työ pian tylsäksi, etkä lopulta edes osaa mitään. Vasta viimeistelyvaiheessa korusta näkee, mitä siitä on tullut. Se on kaikkein palkitsevin hetki. Loppukiillotukseen asti koru on aika rujon näköinen. Itsekin joka kerta yllätyn siitä, miten hyvän näköinen siitä tulee.”

kultaseppamestari
Tarkkasen korut kertovat tarinaa kantajastaan ja valmistajastaan.

Mika Tarkkasen omat lapset ovat isänsä tavoin myös kasvaneet isän työtä seuraten. Jos Tarkkanen itse puuhasi luokkasormusten kanssa, kiehtoi Reettu-esikoista kulta ja kimallus. Tarkkanen muistaa kuvaavan hetken Reetun tarhavuosilta.

”Poika lähetettiin nelivuotiaana viereisestä päiväkodista luokseni töihin kipeänä kesken päivää. Kun energinen poika vain riekkui pajalla, vein selvästi terveen pojan takaisin hoitoon. Iltapäivällä kotiin haettaessa hoitaja ojensi pojan lisäksi pussin. Siinä oli 27 timanttisormusta. Ne olivat löytyneet Reetun haalarin sisältä tämän riisuessa vaatteet päiväkotiin palatessa”, Tarkkanen muistelee.

Pinnoilla kiiltelevät putket ovat Tarkkasen tämän hetken suurin ylpeyden aihe. Monument-mallisto on osana Suomi 100 -hanketta. Haave Sibelius-monumentin käyttämisestä korusarjan innoittajana heräsi miehen mielessä 2,5 vuotta sitten, kun tämä mietti, mitä kultaseppä voisi tehdä Suomen juhlavuoden kunniaksi. Mies kyseli turisteilta Suomesta. Porojen, joulupukin ja hiukan yllättävän jääkarhun sekä kauneimpien kirkkojen jälkeen tuli Sibelius-monumentti.

”Teos on itsellenikin rakas. Samalla tiesin, miten vaikeaa Eila Hiltusen perikuntaa olisi saada innostumaan hankkeesta. Moni alalla on yrittänyt sitä aikaisemmin onnistumatta. Teoksen mallista ei ollut koskaan ennen saatu tehdä mitään valokuvapostikorttia kummempaa.”

Ajatus jäi kuitenkin kiusaamaan mieltä, ja lopulta väsymys nytkäytti prosessin liikkeelle. Kun Tarkkanen erään intensiivisen rupeaman jälkeen selaili Eila Hiltusen verkkosivuja, hän tuumi, ettei kysymättä mitään tapahtuisi ainakaan ja naputti viestin: ”Kukkuu! Onko täällä ketään?” Viikon täydellisen hiljaisuuden jälkeen sähköpostiin kolahti vastaus: ”Kukkuu! On täällä silloin tällöin.”

Nyt kun pää oli auki, Tarkkanen teki sen, minkä osaa mainiosti – tartutti oman innostuksensa perikuntaan. Oli tärkeää saada heidät ymmärtämään, että kyseessä ei olisi mikään tusinatavarana tuotettu turistikrääsä, vaan arvokkuutta henkivä, ainutlaatuinen juhlakorusarja. Se ei tulisi olemaan kopio monumentista, vaan komea tulkinta sen hengestä. Idea välittyi ja sopimus syntyi, ja siinä sitä sitten oltiin – erikokoisten pillien ympäröimänä.

Monument-sarja on mestarin intohimoprojekti ja jättiponnistus.

Seuraavaksi Tarkkanen halusi korun arvoiseensa ympäristöön, Linnan juhlien paraatipaikalle.

”Itsenäisyyspäivän juhlavastaanottoon oli kaksi kuukautta, kun otin yhteyttä presidentin kansliaan.”, mies muistelee.

Pitkään aikaan ei kuulunut mitään. Tarkkanen kävi tuskaiseksi, mutta presidenttiparia ei niin vain hoputella. Muutama viikko ennen juhlaa tuli lopulta viesti, että puolen tunnin tapaaminen onnistuisi, viisi päivää ennen juhlaa. Tarkkasen sydän ehkä nykäisi muutaman ylimääräisen lyönnin, mutta portti oli raollaan, eikä silloin enää peräännytä. Eikä kannattanutkaan. Rouva Haukio nimittäin piti korusta.

”Hän totesi korun olevan täydellinen seuraavan vuoden vastaanotolle! Pidätin hetken hengitystä. Silmissä sumeni. Näinkö lähelle pääsisin, mutta sitten en kuitenkaan? Vuoden päästä olisi auttamattomasti liian myöhäistä. En kuitenkaan ole luovuttavaa tyyppiä, joten kysyin, sopisiko minun jättää korut vielä harkittaviksi, ja siihen suostuttiin.”

Muutaman hermoja puristelevan käänteen ja parin valmiiksi vähissä olevan päivän jälkeen selvisi, että unelma todella toteutuisi. Vielä oli kuitenkin pari muttaa hoidettavaksi lähes mahdottoman lyhyessä ajassa.

”Koruni olivat vasta prototyyppejä! Olin lähestynyt kansliaa niin hyvissä ajoin, että kuvittelin hyvin ehtiväni valmistaa korut juuri tarkoitukseen sopivassa koossa, mutta nyt aikaa olikin vain muutama vuorokausi. Soitin verstaalle, että seuraava aamu alkaisi varhain ja töitä paiskittaisiin siihen asti, että olisi valmista. Ja niin tapahtuikin.”

Viimeisten viimeistelyjen jälkeen Tarkkanen vei valmiit korut itse Mäntyniemeen linnan juhlaa edeltävänä aamuna. Tarkkaselle Monument-korun päätyminen tasavallan komeimpia juhlia koristamaan on valtava kunnianosoitus. Se on myös huikea kruunu mielipuolisesti työtä vaatineelle urakalle.

”Olen laittanut tähän mallistoon kaikkeni peliin. Siinä on ollut jo vähän hulluuttakin mukana. Mutta minusta tavoitteiden täytyy ollakin suuria”, Tarkkanen nauraa.

Monument-korut ovat vain yksi osa Tarkkasen Suomi 100 -juhlavuoden hanketta. Toisena osana mies avasi toukokuussa Sibelius-monumentin juurelle näyttelyn 50-vuotiaan taideteoksen vaiheista. Kolmas osa kokonaisuutta on syyskuuhun saakka auki oleva pop up -myymälä, jossa kävijät pääsevät tutustumaan perinteiseen oppipoika-kisälli-mestari -polkuun ja halutessaan ostamaan koruja.

Tänä vuonna Tarkkasen huimimmatkin tavoitteet ovat toteutuneet yksi toisensa jälkeen. Yksi odottaa vielä toteutumistaan. Ainutlaatuinen, platinasta valmistettu ja miljoonan euron hintainen Monument-koru odottaa vielä ostajaansa.

”Mutta sekin löytyy vielä”, toteaa Tarkkanen varmana. Eikä määrätietoisen miehen uravaiheita kuunnellut kyseenalaista miehen mietettä hetkeäkään.

12.07.2017