Filippiinit on syrjäyttänyt Intian maailman johtavana toimistotyön tukipalveluja tarjoavana maana. Esimerkiksi korealainen Samsung on ulkoistanut puhelinasiakaspalveluitaan ruotsalaiselle Transcom-yhtiölle, joka työllistää valtavasti väkeä Filippiineillä.

Jo 1,3 miljoonaa filippiiniläistä työskentelee toimistotyön tukitehtävissä (liiketoimintaprosessien optimointi eli business process outsourcing, BPO), joita länsimaiset yhtiöt ulkoistavat maahan. Siirtomaahistoriansa vuoksi Filippiineillä on lukumääräisesti maailman kolmanneksi eniten englanninkieltä puhuvia. Filippiiniläisillä ei myöskään ole yhtä vahvaa aksenttia kuin intialaisilla, mikä vaikuttaa muun muassa asiakkaan palvelukokemukseen. Moni yhdysvaltalainen kuluttaja ei lainkaan aavista, että saa asiakaspalvelua Filippiineiltä käsin eikä kotimaastaan.

filippiinit_graffa

Kun Filippiinit vuonna 2010 julistautui maailman johtavaksi BPO-maaksi, alan palveluksessa työskenteli 525 000 henkeä. Vuonna 2011 alalla työskenteleviä oli 630 000 ja vuonna 2013 jo 900 000. Tänä vuonna työntekijöitä arvellaan olevan jopa 1,3 miljoonaa. BPO-sektori vastaa tällä hetkellä noin kymmentä prosenttia Filippiinien BKT:sta.

 

Cutline_BlomLinda

BPO-sektori kasvattaa Filippiinien taloutta

”Filippiinien talous on kasvanut viime vuosina vauhdilla. Vuonna 2014 kasvua kertyi 6,1 prosenttia ja vuonna 2015 kasvua oli 5,8 prosenttia. Tälle vuodelle odotetaan 5–6 prosentin kasvua.

Yksi tärkeimmistä talouskasvun ajureista on BPO-sektori, joka kasvaa vauhdilla ja työllistää entistä useamman filippiiniläisen. Vuonna 2014 alan liikevaihto oli vajaa 19 miljardia US dollaria, kuluvalle vuodelle ennustetaan jopa 25 miljardia dollaria, mikä vastaa tällä hetkellä jo noin kymmentä prosenttia Filippiinien BKT:stä.”

Linda Blom on FIM Kehittyvät Markkinat Pienemmät Yhtiöt Sijoitusrahaston päävastuullinen rahastonhoitaja. 

26.07.2016