Satu Linnapuomi ohjaa Suomen Kansallisteatterissa sekä näytelmiä nuorille että nuoria näytelmissä. Luottamus aikuisen ohjaajan ja nuorten näyttelijöiden välillä ei synny itsestään, vaan se täytyy ansaita.

Harmaan graniittirakennuksen käytävillä käy säpinä. Aamupäivällä näytöksiä ei ole, mutta teatteriväkeä pitävät kiireisinä harjoitukset ja palaverit. Onni Tarjanteen suunnitteleman maailman vanhimman suomenkielisen teatterin, Suomen Kansallisteatterin, portaikossa on jännittäviä kerroksia – toisen kerroksen jälkeinen kerros on 2,5 ja kolmannen 3,5.

“Niin kuin Harry Potterissa”, teatteriohjaaja Satu Linnapuomi, 43, nauraa. ”Täällä on tullut eksyttyä ja sitten vähitellen opittua reitit.”

Linnapuomi toteaa, että nuorelle teatterin tekijälle Kansallisteatteri oli aikoinaan suuri laitos. Se oli yhtä aikaa sekä juhlava että vähän tunkkainen – ei mitenkään voittopuolisesti erityisen fantastinen paikka.

“Täällä on Suomen pääteatteri ja -näyttämöt. Tietysti sillä on suuri merkitys. Nuorempana ajattelin, että tämä on vähän pölyinen ja homehtunut laitos. Vanhanaikainen ja jähmettynyt. Teatteriopiskelijan elämään tietysti kuuluukin tradition kyseenalaistaminen. Nuoruuden vimmassa Kansis ei millään lailla edustanut siinä paikkaa, johon pitäisi päästä”, Linnapuomi kuvailee.


”Tämän kaltainen luottamus tuntuu upealta.”

Tänään Satu Linnapuomi tuntee toisin. Hän toteaa, että Mika Myllyahon astuttua Kansallisteatterin johtoon paikka on alkanut saada aivan uusia merkityksiä.

“Kansis elää nyt todellista kukoistuksen aikaa. Uskon, että sen merkitys on muuttunut nuorempienkin teatterintekijöiden keskuudessa. Se on siirtynyt tälle vuosituhannelle.”

Linnapuomille paikka on juuri nyt aivan erityinen. Hänet on valittu ensimmäisenä vetämään vuonna 2019 käynnistyvää hanketta, jossa teatteria tarjotaan nuorelle yleisölle ja nuorten tehtäväksi aivan uusilla tavoilla. Linnapuomista tulee Kansallisteatterin nuorten teatteriosaston, eli Nuorten Kansallisteatterin, taiteellinen vastaava ja ohjaaja.

Satu Linnapuomi on valittu Kansallisteatterin nuorten teatteriosaston, Nuorten Kansallisteatterin, taiteelliseksi vastaavaksi ja ohjaajaksi. Hanke käynnistyy vuonna 2019.

Linnapuomin uusi pesti koostuu kahdesta isosta alueesta: keväisin nuorten kanssa toteutettavasta esityksestä ja syyskaudella ammattinäyttelijöiden kanssa toteutettavasta, nuorille suunnatusta esityksestä. Lisäksi mukana ovat läpi vuoden pyörivät nuorten työpajatapaamiset.

Linnapuomi ohjaa kummatkin esitykset apunaan näyttelijäntyön opettaja sekä muita kulloinkin tarvittavia ammattilaisia. Urakka on vaativa ja todella mieluinen. Ohjaaja ei epäröinyt siihen tarttumista hetkeäkään. Kahden vuoden kiinnitys tuo freelancer-arkeen mukavaa vakautta, ja saappaat ovat kutkuttavan suuret. Ensimmäisenä paikan haltijana Linnapuomi saa määritellä menosuunnan pitkälti mielensä mukaiseksi.

“Sain melko vapaat kädet strategian rakentamisessa. Oli upeaa miettiä, miten haluaa toimia, jos voi tehdä mitä hyvänsä. Usein teatterin tekemisessä on paljon huomioitavia reunaehtoja. Tämän kaltainen luottamus tuntuu upealta!”


Nuoret ovat superkriittinen yleisö.

Satu Linnapuomi odottaa nuorten kanssa työskentelyä suurella palolla. Hän tietää, että totutut rutiinit saa unohtaa – on kyettävä olemaan kiinni kulloisessakin hetkessä. Mikä toimi eilen, sen toimimisesta ei tänään ole mitään takeita. Aikuisten ammattinäyttelijöidenkin kanssa nuorelle yleisölle tekemisessä on omat huomioitavat seikkansa.

“Nuoret ovat superkriittinen yleisö. Tekijöiden ei auta laiskistua yhtään. Näyttämöllä ei voi olla tätejä ja setiä heristämässä sormiaan, vaan on kyettävä tunnistamaan, mikä puhuttelee. Etukäteen on usein mahdoton tietää, mikä tekee teoksesta suositun”, ohjaaja pohtii.

Satu Linnapuomi on viime vuosina ohjannut nuorten näytelmiä Lahdessa ja Kouvolassa.

Linnapuomi toteaa, että nuorten kanssa ja nuorille suunnatussa teatterissa osallisuus on erityisen tärkeässä roolissa. Hän pitää hyvin tärkeänä, että nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa teosten sisältöihin.

“Keräämme paljon tausta-aineistoa suoraan nuorilta sekä heidän elämänpiiristään. Dramaturgin kanssa kokoamamme aineisto ei tule näyttämölle sellaisenaan, vaan hahmottelemme sen avulla, mikä on kiinnostavaa, minkälaiset aiheet ovat nuorille tärkeitä ja mitä he haluavat nähdä. Tahdomme kuulla vaikkapa, mikä on surettanut heitä viimeksi.””


”Nuoret ovat hyviä kyseenalaistamaan.”

Linnapuomilla on 6- ja 8-vuotiaat lapset, joten teinielämän elkeet eivät aivan vielä ole rantautuneet kotosalle. Hän on kuitenkin saanut työskennellä nuorten kanssa teatterimaailmassa useamman vuoden ajan.

Yksi ohjaajan mieleenpainuvimmista projekteista oli Unelmanuoret Lahden kaupunginteatterissa vuonna 2013. Se perustui yläastelaisilta kerättyyn haastatteluaineistoon, jonka pohjalta Linnapuomi ja Raisa Kilpeläinen kirjoittivat näytelmän. Sen innoittamana, puolentoista vuoden työpajan jälkeen, syntyi näytelmä nimeltä Kaikki edessä. Sen Linnapuomi suunnitteli ja toteutti yhteistyössä Unelmanuorissa näytelleen Kaisa Leppäsen kanssa. Näytelmää esitettiin Kansallisteatterin Omapohja-näyttämöllä lastensuojelutaustaisten nuorten kanssa.

“Varmasti olen nuorten kanssa työskennellessäni oppinut avoimemmaksi ja paremmaksi ohjaajaksi. Heidän myötään olen alttiimpi toisenlaisille tavoille tehdä tuttuja asioita. Teatterimaailmassakin jumitutaan helposti totuttuihin kaavoihin, mutta nuoret ovat hyviä kyseenalaistamaan”, Linnapuomi toteaa.

Linnapuomi on näytellyt vuonna 2000 ja 2016 Salatuissa elämissä, jonka vakionäyttelijöitä on hänen veljensä Pete Lattu.

Ohjaaja muistaa omat teatterinuoren vuotensa hyvin. Ensimmäinen kosketus näyttämöelämään tuli Itäkeskuksen näytelmäkerhossa. Yhdessä tekeminen ja ihan uudenlaiseen maailmaan tutustuminen imaisivat 14-vuotiaan kerrasta mukaan. Teatterissa Linnapuomi, silloin sukunimeltään Lattu, oppi uudenlaiset rajat – tai oikeastaan rajattomuuden – sille, minkälainen saa ja voi olla, mikä on hyväksyttävää ja mitä on mahdollista tehdä. Ulkopuolisen maailman raamit tuntuivat kapeilta ja ahtailta. Teatterissa sai olla sellainen kuin on.

“Se oli leikkiä! Tietysti teimme teatteria todella vakavalla palolla, mutta samalla kaikessa oli uuden tekemisen ja rajojen rikkomisen tuntu. Koimme keksivämme kaiken ensimmäistä kertaa. Meitä haastettiin koko ajan kokeilemaan omia rajojamme, ja se oli kauhean kivaa!”

Nuoruusvuosinaan Linnapuomi oli omien sanojensa mukaan “puolipunkkarina” innolla mukana uuden etsimisessä ja maailman parantamisessa.

“Tärkeintä oli oma tekeminen. Se, että koimme tekevämme Ilves-teatterissa ja Ylioppilasteatterissa maailman parasta teatteria. Laitosteattereiden ja teatteriverkostojen maailma ei ollut silloin lainkaan ajankohtainen.”


Parhaimmassa tapauksessa omat teokset parantavat maailmaa.

Nuorena Linnapuomi ei uhrannut ajatustakaan ohjaajana olemiselle. Sellaista roolia ei oikeastaan edes ollut. Silloin tekemistä ohjasi halu olla esillä ja saada huomiota. Se onnistui parhaiten näyttelijän roolissa. Mutta nyt juuri ohjaaminen kiinnostaa valtavasti. Ohjaajana Linnapuomi kokee voivansa avata aivan uudenlaisia todellisuuksia.

”Parhaimmassa tapauksessa omat teokset parantavat maailmaa, mutta vähimmilläänkin ne voivat tarjota elämyksiä tai hauskoja hetkiä. Nautin vastuullisesta asemasta, jossa minulla on kaikki nauhat käsissäni”, Linnapuomi toteaa.

“Samalla on tietysti ihan selvää, että ilman näyttelijöitä ja koko työryhmää ohjaajalla ei tee mitään. Kaikki perustuu yhteistyöhön.”


Luottamus aikuisen ohjaajan ja nuorten näyttelijöiden välillä ei synny itsestään.

Miksi nuorille ylipäätään tarvitaan omaa teatteria? Linnapuomin mielestä tarjonnan monipuolisuudella on valtava merkitys.

”Nuoret saattavat kokea jäävänsä ulkopuolelle nykyteatterista. Meidän on tärkeää osoittaa, että nuoretkin voivat olla osa Suomen pääteatteria ja heihin halutaan panostaa. Tämä sisältää yleisemmän viestin siitä, että nuoret ovat osa yhteiskuntaa. Heidät on otettava sekä tekijöinä ja vastaanottajina vakavasti. He eivät ole vain joku joukko, jolle täytyy välillä muistaa tehdä joku pikku esitys aikuisten teatterin lomaan, vaan tärkeä osa yhteistä instituutiota.”

Linnapuomi toteaa olevansa kärsivällinen ohjaaja, mutta ajautuneensa nuorten kanssa työskennellessään välillä myös koetukselle. Yhteisten projektien parissa hän on oppinut ensi käden kautta esimerkiksi, että luottamus aikuisen ohjaajan ja nuorten näyttelijöiden välillä ei synny itsestään, vaan se täytyy ansaita.

“Luottamus syntyy siitä, että uskaltaa olla oma itsensä ja myöntää, jos ei tiedä jotakin. Se on toisaalta samalla tasolla olemista, mutta ohjaajan roolissa myös selkeän johtoroolin ottamista. On paljon helpompi olla luova, jos tekemisellä on selvät raamit ja homma on jonkun hallinnassa.”

Yksi asia on ihan kirkas ohjaajan mielessä.

”En halua olla nuorille mikään hengailukaveri, vaan turvallinen aikuinen. Ja cool en voi yrittää olla missään tapauksessa!” Linnapuomi nauraa.

20.04.2018