”Kylven ilossa, asun voikilossa

kopperossa, asunnossa, jossa

voi nukkua ja kylpeä, oon siitä hyvin ylpeä.

On puhtaita molemmat neliöt,

ei viihdy siellä loiseliöt,

on kiilto parketissa, ruokaa supermarketissa.”

 

Sanoittaja Mikko Saarela otti vuonna 1979 kantaa suomalaiseen asumiseen Eppu Normaalin laulussa ”Puhtoinen lähiöni”. Kappale oli aikansa suurimpia hittejä ja lukeutuu bändin tunnetuimpien laulujen joukkoon. Lauluun kiteytyy palanen suomalaisen asumisen historiaa. 1960- ja 70-lukujen lähiöiden kerrostaloasunnot eivät olleet suuren suuria, mutta samalla ne olivat myös omalla tavallaan edistyksellisiä.

”Suomessa asumistason kehitys on viivästynyt. Olemme rikastuneet, teollistuneet ja kaupungistuneet muita Euroopan maita myöhemmin”, toteaa tutkija Anneli Juntto suomalaisten asumista käsittelevässä artikkelissaan ”Asumisvalinnat, liikkuvuus ja asumisen arkitalous”, joka on julkaistu Kuluttajatutkimuskeskuksen teoksessa ”Koti – tehtävistä uusiin ihanteisiin” (2008).

Junton mukaan asuntorahoituksen niukkuus pakotti suomalaiset hyvin pitkään ostamaan asuntonsa huone kerrallaan. Ja vaikka asuntorahoitus alkoikin vapautua jo 1980-luvulla, vasta tällä vuosituhannella laina-aikojen oleellinen piteneminen on alkanut tuoda muutosta siihen, miten suomalaiset asuvat.

Etenkin alhainen korkotaso on nostanut suomalaisten odotuksia suhteessa asumiseen. Uuden ihanteen mukainen asunto on suuri, 200 neliön kokoinen tai sitäkin suurempi moderni omakotitalo hyvine varusteineen luonnonläheisellä paikalla. Vastikään savupirtin räppänää raotellut Suomi haluaa hypätä suoraan puhtoisesta lähiöstä ylellisiin pientaloihin.

Neljäsosa suomalaisista asuu yhä vuokralla, ja yleisin huoneistotyyppi on kerrostalokaksio.

Miten suomalaiset sitten todellisuudessa asuvat? Tilastokeskuksen mukaan noin puolet suomalaisista asui vuonna 2014 erillisissä pientaloissa, ja kaikista asunnoista noin 40 prosenttia oli pientaloissa.

Rivitaloasuntoja oli 14 prosenttia asuntokannasta. Kerrostaloissa oli 44 prosenttia asunnoista, vaikka kerrostaloissa asuvien suomalaisten osuus väestöstä oli runsas kolmasosa. Tämä selittyy sillä, että asunnot ovat kerrostaloissa pienempiä ja niissä asuu pienempiä perheitä tai asuntokuntia kuin rivi- ja pientaloissa.


”Yleisin huoneistotyyppi on kaksio, joita on vähän alle kolmasosa koko asuntokannasta.”

Vuonna 2014 suomalaisen asunnon keskimääräinen huoneistoala oli 80,0 neliömetriä. Asuntokannan keskipinta-ala on kasvanut vuodesta 1970 noin 20 neliömetrillä. Alle kolmasosa asunnoista oli pinta-alaltaan sata neliömetriä tai enemmän.

Yleisin huoneistotyyppi oli kaksio, joita niitäkin oli vähän alle kolmasosa koko asuntokannasta. Kuudesosa asunnoista oli yhden huoneen ja keittiön tai keittokomeron huoneistoja.

Tilastokeskuksen viimeisimmän, vuoden 2004, asumis- ja varallisuustutkimuksen mukaan varakkaat suomalaiset asuvat isoissa omistusasunnoissa, kun taas varattomat pienissä vuokra-asunnoissa.

Varakkaimman kymmenesosan asunnoissa oli keskimäärin 147 neliötä. Lähes kaikki, eli 90 prosenttia, varakkaimmista suomalaisista omisti asuntonsa.

Vähiten omistavien kymmenys puolestaan asui keskimäärin 45 neliön asunnoissa. Heistä valtaosa, eli 79 prosenttia, asui vuokralla.

Suurituloiset asuivat pienituloisia paremmin ja olivat myös tyytyväisempiä asumiseensa. 70 prosenttia varakkaimmasta viidenneksestä katsoi asuvansa tavoiteasunnossaan. Vain viidesosa vähävaraisimmasta viidenneksestä ajatteli samoin.


”Rahoituksen niukkuus pakotti suomalaiset pitkään ostamaan asuntonsa huone kerrallaan.”

Varallisuuden lisäksi myös ihmisen elinvaihe vaikuttaa asumisen tasoon. Vaikka nuoret itsenäistyvätkin Suomessa verrattain varhain, alle 25-vuotiaiden asumistaso on melko vaatimaton.

Kaikista tilavimmin Suomessa asuvat nuorehkot, 35–44 -vuotiaiden taloudet. Suomalaisilla tulot ovat suurimmillaan myöhemmin, 46–64 vuoden iässä. Nuorehkot perheet näyttävätkin ottavan velkaa sillä odotuksella, että heidän tulonsa ja varallisuutensa kasvavat tulevaisuudessa.

Asuntovelkaantuminen onkin – riskeistään huolimatta – Anneli Junton mukaan monelle myös symboli sille, että tulevaisuudelta on lupa odottaa jotain parempaa. Etenkin ne, joilla on hyvä koulutus ja edessään loistava tulevaisuus, saavat ja ottavat suuria asuntolainoja. Suuri asuntolaina voi nyky-Suomessa olla merkki hyväosaisuudesta.

asuminen-suomessa_UUSI

Asuminen, asuntosäästäminen ja -velka osoittautuvat varsin mielenkiintoisiksi ilmiöiksi myös, kun niitä peilaa eri sukupolvien elämänkokemuksia vasten. Sukupolvea voi sosiologien mukaan määrittää joku yhteinen ratkaiseva kokemus.

Suomalaisia sukupolvia 1980-luvulla tyypitelleen J.P. Roosin mukaan juuri asuntosäästäminen oli monilla sodanjälkeisen sukupolven edustajilla tällainen yhdistävä kokemus.

Anneli Juntto spekuloikin artikkelissaan, voisiko suuri ja pitkäaikainen asuntolaina olla nuoria asunnonostajia yhdistävä avainkokemus 2000-luvun alun Suomessa.

Nuoremman sukupolven kokemukset asuntosäästämisestä ja -lainoista ovat aivan erilaisia kuin heidän vanhempiensa kokemukset. Vielä markka-aikaan lainojen enimmäismäärä oli suhteellisen pieni ja asuntolainan saattoi maksaa viidessä tai seitsemässä vuodessa.


”Vain vähän aikaa sitten suomalaiset ostivat asuntonsa huone kerrallaan. Nyt halutaan muuttaa ylellisiin pientaloihin – vaikka sitten pysyvän asuntovelan avulla.”

”Elämä suuren, kymmeniä vuosia kestävän asuntolainan kanssa on erilaista, mutta millä tavalla erilaista, siitä meillä Suomessa ei ole vielä pidempää kokemusta”, Anneli Juntto sanoo.

”Innovaatioteorioissa puhutaan uusien asioiden leviämisestä ns. edelläkävijöiden kautta vähitellen koko kansalle. Pysyvämpi asuntovelkaantuminenkin voi levitä Suomessa vielä eläkesukupolviin saakka. Pysyvä asuntovelkaantuminen on kuitenkin varmaa arkitodellisuutta yhä useammalle Suomessa.”

Suomalaisten arvostuksesta asuntovarallisuutta kohtaan kertoo se, että jos suomalaiselta kysyy, mihin hän haluaa sijoittaa rahaa, hän asettaa omistusasunnon, asuntolainan ja asunnon korjauksen etusijalle.

Reilu kolmasosa kaikista suomalaisista haluaa sijoittaa asumiseen – näin tekee vajaa kaksi kolmasosaa niistä, joilla on asuntolainaa ja neljäsosa niistä, joilla ei sitä ole.


”Vuokra-asuntojen osuus asunnoista vuonna 2014 oli 30 % ja vuokralla asui 1 300 000 henkeä.”

Omistusasumisen osuus kaikesta asumisesta on myös kasvanut viime vuosikymmenien aikana. Omistusasuntojen määrä on reilussa neljässä vuosikymmenessä kaksinkertaistunut, kun taas vuokra-asuntojen määrä on kasvanut 50 prosentilla.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 1970 omistusasuntoja oli Suomessa vähän yli 850 000 kappaletta ja vuokra-asuntoja vähän alle 550 000. Vuonna 2014 omistusasuntoja oli jo noin 1 700 000 kappaletta, ja vuokra-asuntoja 825 000.

Tämän vuosituhannen alusta vuoteen 2014 vuokra-asuntojen määrä on kasvanut kymmenisen prosenttia ja omistusasuntojen määrä yli 15 prosenttia. Vuonna 2014 vuokra-asuntojen osuus kaikista vakinaisesti asutuista asunnoista oli 31 prosenttia. Vuokralla asui neljäosa väestöstä, eli 1,3 miljoonaa henkilöä. Ero selittyy sillä, että vuokra-asunnoissa asuu pienempiä asuntokuntia kuin omistusasunnoissa.

25.11.2015