Kahdeksanosaisen Ansaittua arvoa -juttusarjamme aiheena on arvotaide sijoituskohteena. Gallerioissa kiertely on nykytaiteen hankkijalle paras tapa päästä kartalle, mitä taidemaailmassa tapahtuu. Entä voiko teoksen valita kotiinsa vaikkapa sohvan värin mukaan?

Taidegalleriaa Helsingissä 27 vuotta pyörittänyt Ilona Anhava kumoaa kolme turhaa nolostelun aihetta, jotka saattavat liittyä nykytaiteen ostamiseen.

”Ensiksi: ei ole tyhmää kysyä neuvoa galleristilta. Galleristi on kuin kuulalaakeri, joka helpottaa laatikon avautumista. Hänellä on valtavasti kokemusta ja sellaista sumeaa tietoa, joka on karttunut ajan myötä”, Anhava rohkaisee.

”Toiseksi: ei ole noloa, että oma maku muuttuu – niin käy kaikille. Mitä enemmän tietää, sitä paremmin tunnistaa, mistä itse pitää. Kukaan toinen ei katso juuri sinun silmilläsi, ja siksi jokainen on omalta kannaltaan oikeassa.”

”Kolmanneksi: teoksen valintaan vaikuttaa myös sen tuleva sijoituspaikka. Jos on hankkinut sohvan, jonka verhoilu kuuluu omiin lempiväreihin, se voi vaikuttaa taidevalintaan. Jos ei vaikuttaisi, se olisi ikävää sekä sohvan että teoksen kannalta. Ei siis ole hassua kuljettaa teoksen sijoituspaikan valokuvaa mukana taidehankintoja harkitessaan. Galleristi voi myös sillä perusteella osata ehdottaa jotakin”, vinkkaa Anhava.

Karoliina Hellberg, Orange Room, 2018, Öljy, muste ja akryyli kankaalle, 140 x 180 cm.

Taiteen ensimarkkinoihin – kun teos ostetaan ja myydään ensi kertaa – kuuluvat ostot itse taiteilijoilta ja toisaalta gallerioista, jotka asettavat heidän töitään näytteille. Galleriasta ostetun teoksen hinnasta menee aina osa taiteilijalle ja osa gallerialle.

Kaupallisessa galleriassa, kuten Galleria Anhavassa, tuotto jaetaan yleensä puoliksi. Monet taiteilijaliittojen tai taiteilijoiden ylläpitämät galleriat saavat tukea valtiolta, kunnalta tai säätiöiltä, ja niiden myyntiprovisio voi olla pienempi. Näyttelyn järjestämisen kuluja jaetaan aina jollain lailla taiteilijan ja näytteilleasettajan kesken.

Heini Aho, White Cotton, 2017, Wooden furniture fabric bleach, 76 x 22 x 20 cm.

”Kaikkia näitä erilaisia gallerioita tarvitaan, jotta taidekauppaa saadaan pidetyksi hengissä Suomen kokoisessa maassa. Nuorten, vasta uraansa aloittelevien taiteilijoiden töitä löytää erityisesti taidekoulujen näyttelyistä. Jo vähän tunnetumpien tekijöiden näyttelyitä pidetään yleensä arvostetuissa gallerioissa”, galleristi Ilona Anhava sanoo.

Myytävän taiteen on käytännössä oltava muodoltaan sellaista, että sitä voidaan siirtää paikasta toiseen. Siksi osa nykytaiteesta, kuten installaatiot ja performanssin elementtejä sisältävä, ”aineeton” taide ei yleensä vaihda omistajaa. Sitä ostavat korkeintaan museot.

Anne Koskinen, Celeste, 2015–2017, graniitti, 74 x 37 x 38 cm.

Kaupallinen galleria toimii kuitenkin talouden ehdoilla. Ja kaikki alan ihmiset iloitsevat nyt siitä, että pitkän laskukauden jälkeen – joka alkoi vuonna 2008 – taidekauppa on alkanut jälleen vilkastua.

”Julkisuus merkitsee taidekaupalle paljon. Mediassa esillä oleminen ei tee taiteilijasta hyvää tai huonoa, mutta sillä on vaikutusta tunnettuuteen. Pidemmällä perspektiivillä merkitystä on kuitenkin vain taiteellisella painoarvolla: ovatko teokset sellaisia, että niiden merkitys taidekentässä säilyy”, Anhava toteaa.

Tulevaisuutta ei voi kukaan ennustaa, mutta alla listattujen nimien kohdalla galleristi uskoo näkevänsä pieniä punaisia tarralappuja, jotka gallerianäyttelyissä ovat merkki siitä, että teos on myyty. Ja jos tekee oikein hyvät kaupat, teoksen arvo voi tulevaisuudessa moninkertaistua – mutta sen tietää vasta myöhemmin.

 

Ilona Anhavan lista – nousussa olevat nimet:

  • Heini Aho
  • Karoliina Hellberg
  • Anne Koskinen
  • Antti Laitinen
  • Elina Merenmies
  • Vesa-Pekka Rannikko
  • Jani Ruscica
  • Mari Sunna
  • Anna Tuori
  • Salla Tykkä
31.10.2018