Helsinkiläisten rakennusmestarien aliurakoitsijaksi perustetusta Lemminkäisestä kasvoi rakennusmestari Oskari Vilamon ansiosta rakennuskonserni. Vilamon sukuun vävyksi tullut Kaarle Henrik Pentti puolestaan piirsi Lemminkäisen suuret linjat 1950-luvulla.

Mäntsäläläisen kyläsepän nuori ja komea poika, rakennusmestari Oskari Vilamo (Willman), osti vuonna 1911 osuuden vasta vuosi aiemmin perustetusta Asfaltti Osakeyhtiö Lemminkäisestä. Asfalttityöt tarkoittivat 1900-luvun alussa rakennusten kivijalkojen vesieristystä ja jalkakäytävien päällystämistä valuasfaltilla.

Rakennusmestari Oskari Vilamo toimi vuodesta 1919 Lemminkäisen johtokunnan puheenjohtajana ja oli kuolemaansa asti yhtiön suurin omistaja.

Helsinkiin muuttanut Vilamo oli tehnyt töitä sekä piirtäjänä että laskijana muun muassa professori Onni Tarjanteen arkkitehtitoimistossa, mutta tavoitteena oli oma rakennusalan yritys. Kun Lemminkäisen perustajat halusivat kasvattaa yritystään, Vilamo käytti osakepääoman korotukset hyödykseen ja hankki lisää osuuksia yrityksestä. Jo vuonna 1918 Oskari Vilamo valittiin Lemminkäisen johtokuntaan.

Suomi itsenäistyi, Helsinki kasvoi ja rakennusteollisuus teki parhaansa saadakseen pääkaupunkiin muuttaville asuntoja. Vuonna 1920 Lemminkäinen laajensi toimintaansa myös kattohuovan valmistamiseen. Uusi tehdas perustettiin Aleksis Kiven kadulle. Vierestä kulki myös satamarata, joka oli tärkeä kuljetusreitti isoille huoparullille.

Lemminkäinen perusti kattohuopatehtaan Helsingin Aleksis Kiven kadulle 1920. Tehdas siirrettiin uusiin ajanmukaisiin tiloihin Lohjalle 1950-luvun puolivälissä.

Pentit toi Lemminkäiseen rakkaus. Kaarle Henrik Pentti tunsi tulevan vaimonsa veljet entuudestaan, sillä Erkki Vilamo oli koulussa häntä luokkaa ylempänä ja Heikki Vilamo puolestaan paria luokkaa alempana.

K. H. Pentti ja Eva Vilamo avioituivat vuonna 1943. Nuorten taustat olivat hyvin erilaiset. K. H. Pentin takana oli vahva ja akateemisesti koulutettu oikeistovaikuttajien suku. Äiti Helmi Arneberg-Pentti oli lottajohtaja ja isä Samuel Johannes Pentti toimi Kauppalehden ja Uuden Suomen päätoimittajana vuosina 1932–1940. S. J. Pentti oli myös juristi ja toimi asianajajana Yhtyneet Paperitehtaat Oy:ssä Rudolf Waldenin luottomiehenä.

Diplomi-insinööri K. H. Pentti oli värikäs mies. Hän oli ansioitunut sotilas sekä näkemyksellinen yritysjohtaja, mutta myös erittäin taitava käyrätorvensoittaja ja aktiiviurheilija.

Eva Vilamo oli sukunsa ensimmäisiä akateemisia. Hän olisi halunnut opiskelemaan Teknilliseen korkeakouluun ja sitä kautta jatkaa isänsä työtä, mutta Oskari Vilamon mielestä rakennusala ei ollut naiselle sopiva paikka. Eva totteli ja meni yliopistoon opiskelemaan kieliä. Hän valmistui filosofian maisteriksi samana vuonna kun avioitui K. H. Pentin kanssa. Eva Vilamo-Pentti toimi ranskan opettajana jonkin aikaa, mutta jatkoi myös opintojaan ja väitteli tohtoriksi vuonna 1950.

Diplomi-insinööri K. H. Pentti oli värikäs mies. Hän oli ansioitunut sotilas ja näkemyksellinen yritysjohtaja, mutta myös erittäin taitava käyrätorvensoittaja ja aktiiviurheilija, joka pelasi pääsarjatasolla jääkiekkoa, koripalloa, jalkapalloa ja maahockeyta.

Pentit saivat neljä lasta: kaksoset Heikki ja Jaakko syntyivät vuonna 1946, Erkki vuonna 1948 ja Olavi 1951. Penttien avioliittoa on usein kuvattu epätavalliseksi. K. H. Pentti ja Eva Vilamo-Pentti asuivat avioliittonsa ajan yhdessä varsin vähän. K. H. Pentti oli Yhtyneiden Paperitehtaiden palveluksessa ja asui viikot Valkeakoskella ja matkusti lisäksi paljon työasioiden vuoksi. Eva Vilamo-Pentti ei halunnut muuttaa Valkeakoskelle, joten vähitellen parin välit viilenivät.

Eva Vilamo-Pentti poikiensa Ollin, Heikin ja Erkin kanssa.

Kun vahvatahtoinen talousneuvos Oskari Vilamo kuoli vuonna 1952, alkoi Lemminkäisessä uusi kausi. Oskari Vilamo oli ollut johtokunnan puheenjohtajana vuodesta 1919 asti ja oli yhtiön suurin omistaja. Hän oli kolmen vuosikymmenen ajan määrätietoisesti hankkinut osakkeita. Vilamon aikana Lemminkäinen oli kasvanut yritykseksi, jonka perustoiminnot olivat tienpäällystys, sementtivalimot, kattohuopatuotanto, väliseinien valmistus sekä eristystyöt.

Oskari Vilamon kuoleman jälkeen hallituksen puheenjohtajaksi siirtyi hänen vanhin poikansa, varatuomari Erkki Vilamo.

Sisarusten välille kehittyi isän kuoleman jälkeen erimielisyyttä siitä, miten ja mihin suuntaan yritystä olisi johdettava. Syntyi kaksi leiriä: Heikki Vilamo ja Eva Vilamo-Pentti vastustivat Erkki Vilamoa.


Käänteet olivat kuin jännittävästä tv-sarjasta.

K. H. Pentti sai ensimmäisen kerran virallisen aseman Lemminkäisessä, kun hänet vuonna 1954 valittiin ensin tilintarkastajaksi ja vuonna 1956 yhtiön hallitukseen.

Pitkän kärhämän lopputulema oli, että Erkki Vilamo jäi alakynteen. Eva Vilamo-Pentti nousi Lemminkäisen suurimmaksi osakkeenomistajaksi vuonna 1959, ja uusi hallitus valitsi puheenjohtajakseen Eva Vilamo-Pentin puolison, K. H. Pentin.

Antti Tuurin kirjassa Lemminkäisen sata vuotta K. H. Pentin Heikki-poika kertoo, että hänen käsityksensä mukaan koko operaation suunnitteli hänen isänsä K. H. Pentti, joka toimi tuolloin Shellin operatiivisena johtajana.

K. H. Pentin varsinainen työpaikka oli aina toisaalla. Työn paperiteollisuuden patruuna Juuso Waldenin palveluksessa ei katsottu olevan ristiriidassa Lemminkäisen hallitustyön kanssa. Tilanne muuttui vasta 1966, kun Pentti nimitettiin Nesteen kaupalliseksi johtajaksi. Ei ollut soveliasta olla samaan aikaan sekä Suomen suurin bitumin myyjä että ostaja.

Silti Pentin ansiot Lemminkäisen kehittämisessä ovat kiistattomat. Hän vaati jatkuvaa kehitystä ja historiikin mukaan pakotti perusinsinööritkin ajattelemaan laajemmin kuin oli tapana. Lemminkäisen pääomistajat luottivat häneen senkin jälkeen, kun avioliitto Eva Vilamo-Pentin kanssa oli päättynyt 1960-luvulla.

Lemminkäisen tekemä Jorvaksen tien päällystystyö vuosina 1938–39 oli ylivoimaisesti suurin asfaltointihanke ennen sotia. Päällystettävän tien pituus Lauttasaaresta Espoonlahdelle oli 17,5 kilometriä.

Lemminkäinen kasvoi 1960-luvun loppuun mennessä Suomen suurimmaksi tieurakoitsijaksi. 1970-luvulla se louhi muun muassa Päijänne-tunnelia ja Helsingin metrotyömaata. Samaan aikaan se haki kansainvälistä kasvua rakentajana, ensin Neuvostoliitosta ja myöhemmin muun muassa Afrikasta ja Lähi-idästä. Näin helsinkiläisten rakennusmestarien erikoisliikkeestä ja aliurakoitsijasta oli kasvanut kansainvälinen rakennuskonserni.

Lemminkäisen tulevaisuus perheyrityksenä oli vaakalaudalla 1970-luvulla. Kyse oli jatkuvuudesta. Lemminkäisen myymisestä suvun ulkopuolelle neuvoteltiin, mikäli kukaan Eva Vilamon pojista ei ryhtyisi johtamaan yritystä. Eva Vilamo oli ostanut veljensä Erkki Vilamon ulos yhtiöstä vuonna 1972.

Kun vielä opiskelevalle Heikki Pentille selvisi, mistä on kysymys, hän kielsi yrityksen myynnin. Hallitustyöskentely oli hänelle jo tuttua, ja 36-vuotiaana Heikki Pentistä tuli Lemminkäisen toimitusjohtaja. Hänen toimitusjohtajakaudellaan 1983–1993 Lemminkäinen nousi maan suurimpien rakennusliikkeiden joukkoon.

Lemminkäinen on ollut rakentamassa Helsingin metroa viidellä eri vuosikymmenellä. 1970-luvun vaativimpia kohteita oli ns. Kluuvin ruhjeen läpäiseminen Rautatientorin alla. Siinä löyhä savikerrostuma jäädytettiin ja louhittiin, minkä jälkeen tunneli vuorattiin valurautasegmenteillä.

Lemminkäisen osake noteerattiin Helsingin pörssissä ensimmäisen kerran vuonna 1989. Toimitusjohtajuuden jälkeen Heikki Pentti oli yhtiön hallituksen puheenjohtajana aina kuolemaansa saakka.

K. H. Pentti oli palannut Lemminkäiseen vuonna 1977 hallituksen puheenjohtajaksi. Hän pysyi hallituksen johdossa vuoteen 1994 saakka. Vielä senkin jälkeen hänellä oli Lemminkäisessä työhuone.

Toinen suuri sukupolvenvaihdos tapahtui 2000-luvulla. Eva Vilamo oli kuollut vuonna 1980 ja hänen poikansa vuorineuvos Heikki Pentti vuonna 2008.

Lemminkäisen pääomistajuus oli nyt veljesten lapsilla, mutta johtamisesta vastasivat ammattilaiset. Rakennuslehden haastattelussa vuonna 2011 Lemminkäisen satavuotisjuhlien aikaan Heikki Pentin tytär Kristiina Pentti-von Walzel vakuutti uusienkin Penttien olevan vastuullisia ja sitoutuneita omistajia. Oman osuuden myyminen ei hänen mukaansa ollut kertaakaan käynyt mielessä.

Kesällä 2017 Lemminkäinen Oyj ja YIT Oyj ilmoittivat absorptiosulautumisesta, jossa Lemminkäinen sulautuu YIT:hen. Sulautuminen astui voimaan 1.2.2018.


Lemminkäisen omistajasuvun valta säilyy uudessa rakennusjätissä.

Anna ja Heppu Pentin PNT Groupin omistus uudesta yhtiöstä on 7,2 prosenttia ja Heikki Pentin kuolinpesän osuus 3,9 prosenttia. Noora Forstén, Olavi Pentin tytär, omistaa 2,4 prosenttia uuden yhtiön osakkeista.

Lemminkäisen myyntiin saattoi vaikuttaa myös yhtiön todistettu osuus valtakunnallisessa asfalttikartellissa vuosina 1994–2003. Vuoden 2017 alussa Lemminkäinen ja valtio pääsivät sopuun asfalttikartellin vahingonkorvauskiistassa.

”Ilman näitä päätöksiä ja sopimuksia yhdistymistä olisi ollut vaikea toteuttaa”, arvioi Lemminkäisen jaloilleen nostanut toimitusjohtaja Casimir Lindholm kesäkuussa 2017.

Talouselämä kuitenkin spekuloi, että ilman asfalttisyntejä Pentin suku ei välttämättä olisi myynyt Lemminkäistä lainkaan. Vastauksen tietävät vain osalliset, mutta nyt Oskari Vilamon kasvattama yritys tavoittelee paikkaa Pohjois-Euroopan kaupunkikehittämisen johtavana rakennusyhtiönä, ja Pentin suku omistaa YIT:stä jatkossa yli viidenneksen.

 
YIT Oyj

1.2.2018 muodostetun yhtiön alustava yhdistetty vuotuinen liikevaihto on noin 3,4 miljardia euroa ja liikevoitto noin 85 miljoonaa euroa (IFRS, 2016). Yhdistyneellä yhtiöllä on noin 10 000 työntekijää 11 eri maassa.

Pentin suvun suurimmat omistajat uudesta yhtiöstä (1.2.2018):
PNT Group Oy (Anna Pentti, Heppu Pentti) 7,2 %
Pentti Heikki Oskari kuolinpesä 3,9 %
Forstén Noora Eva Johanna 2,4 %
Pentti Lauri Olli Samuel 2,0 %
Pentti-Von Walzel Anna Eva Kristina 1,3 %
Pentti-Kortman Eva Katarina 1,3 %
Pentti Timo Kaarle Kristian 1,1 %
  

Lähteet: Antti Tuuri: Kaarle Henrik Pentti, Antti Tuuri: Lemminkäisen sata vuotta, Talouselämä, Kauppalehti, Rakennuslehti, Lemminkäinen

28.02.2018