Taloushistoriasta tiedetään, että ulkomaisten tuotteiden ja palvelujen kulutuksen hillitseminen protektionismin keinoin ei ole viisasta talouspolitiikkaa.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin viimeaikaiset tullitariffipuheet kuulostavat taloushistorian valossa huolestuttavilta. Tuontitulleja on nyt asetettu alumiinille sekä teräkselle ja muita tulleja suunnitellaan.

USA:n keskeiset kauppakumppanit ovat luvanneet vastatoimia, ja riski kauppasodan kärjistymisestä on kohonnut. Tuontitullien aiheuttama voimistuva negatiivinen kierre ei kuitenkaan vielä pitkään aikaan ala hidastaa koko maailmankauppaa. Silti on hyvä pitää mielessä, että kauppasotaa tulisi välttää kaikin keinoin.


Suuri lama piteni protektionismin vuoksi.

Trumpin näkemykset kääntäisivät kelloa taaksepäin. Lähes 90 vuotta sitten 1930-luvun suurta lamaa leimasi juuri voimakas protektionismin nousu. Huonossa taloustilanteessa monet valtiot – ei vain USA – asettivat tullitariffeja, tuontikiintiöitä ja valuuttasäännöstelyä rajoittaakseen ulkomaisten tuotteiden ja palveluiden kulutusta.

Protektionismin nousu eri muotoineen pidensi lamaa eri puolilla maailmaa.

Kesällä 1930 Yhdysvallat sääti Smoot-Hawleyn-lain, joka nosti tuontihyödykkeiden tullitariffia keskimäärin viidenneksellä johtaen noin 900 erilaisen hyödykkeen tuontihintojen nousuun. Yhdysvaltojen keskeiset kauppakumppanit paheksuivat tätä syvästi. Jo lain valmisteluvaiheessa ne ilmoittivat ryhtyvänsä vastatoimiin, jos laki astuu voimaan. Näin tapahtuikin, jo samana vuonna. Maan suurin kauppakumppani Kanada asetti puolestaan tullitariffeja 16 sellaiselle tuotteelle, jotka muodostivat lähes kolmasosan USA:n viennistä Kanadaan.

Protektionismin aalto voimistui entisestään vuoden 1931 puolivälistä lähtien. Finanssikriisi oli särö, joka romahdutti koko maailmankaupan.

Euroopassa Itävallan suurimman pankin, Creditanstaltin, kaatuminen horjutti rahoitusmarkkinoita ja aiheutti pääomavirtojen pysähtymisen. Saksa tarvitsi ulkomaista rahoitusta valtion menojen kattamiseksi, ja pääomavirtojen tyrehtyminen laukaisi Saksan markan arvon heikkenemisen.


Protektionismi halvaannutti maailmankaupan.

Estääkseen kulta- ja valuuttareservien tappiot Saksa oli pakotettu asettamaan tiukat rajoitteet valuuttaliikkeille. Tällä puolestaan oli negatiivinen vaikutus pääomien liikkuvuuteen ja kaupan rahoitukseen.

Unkari, jonka talous oli sidoksissa Itävaltaan, asetti pääomarajoitteita heinäkuussa 1931. Jo elokuussa kriisi oli levinnyt Isoon-Britanniaan, kun brittiläisten pankkien myöntämät kauppaluotot Saksaan jäätyivät. Korkean työttömyyden vallitessa Englannin pankki ei halunnut nostaa korkoja voimakkaasti. Sen sijaan se luopui kultakannasta ja antoi punnan arvon heikentyä.

Tämä sai aikaan jälleen uuden shokkiaallon maailmantalouteen. Useat maat seurasivat Englannin perässä joko myös luopumalla kultakannasta tai asettamalla rajoitteita, jotka vähensivät tuontia ja vahvistivat maksutasetta. Esimerkiksi Suomi antoi markan heikentyä suhteessa kultaan.

Muut maat alkoivat rajoittaa kullan pääomavirtoja maasta ulos. Valuutan arvon heikkeneminen paransi monen maan viennin hintakilpailukykyä. Tämän seurauksena kultakantaan jääneet maat asettivat tuontitulleja halvan ulkomaisen tavaran estämiseksi. Brittitavarat törmäsivät Ranskan asettamaan 15 prosentin tuontitulliin, ja myös Kanada asetti tuontitariffeja Isolle-Britannialle.

Kaiken kaikkiaan Englannin pankin devalvaation seurauksena maailmankauppa ja kansainvälinen maksuliikenne kärsivät huomattavasti. Maailmankaupan määrä laski noin 10 prosenttia vuonna 1931 ja 15 prosenttia vuonna 1932.


Vuonna 1947 luodulla GATT-sopimuksella pyrittiin vapauttamaan maailmankauppaa.

Protektionismin negatiiviset vaikutukset maailmantalouteen olivat suuret. Toisen maailmansodan jälkeen länsimaat pyrkivät välttämään tilanteen toistumisen. Vuonna 1947 23 valtiota allekirjoitti multilateraalisen kauppasopimuksen, joka tunnetaan nimellä GATT. Suomi liittyi sopimukseen keväällä 1950.

GATT-sopimuksen tavoitteena oli alentaa tulleja ja vähentää kaupan esteitä sekä avata eri maiden talouksia ulkomaankaupalle. Maailmankaupan vapauttamiseksi käytiin useita neuvottelukierroksia vuosikymmenien varrella. Vuonna 1995 GATT-sopimuksen pohjalta perustettiin Maailman kauppajärjestö WTO.

Toisen maailmansodan jälkeen Euroopan jälleenrakennus alkoi Yhdysvaltain rahoittaman Marshall-suunnitelman avulla. Marshall-avun ansiosta Euroopan maat uudistivat teollista infrastruktuuriaan sekä rahoittivat kotimaista kulutustaan ja sosiaalipoliittisia uudistuksia.

Kansainvälisen kaupan näkökulmasta Marshall-avun tärkein osa oli ohjelmassa mukana olleiden maiden keskinäisen kaupan rajoitusten purku. Vielä ohjelman alussa Euroopan maat kävivät ulkomaankauppaa kahdenvälisesti ja pääasiassa ilman vaihdettavia valuuttoja. Paluu monenkeskiseen kauppaan ja vaihdettaviin valuuttoihin tapahtui USA:n tukeman, vuonna 1950 perustetun Euroopan maksuliiton kautta. Sen 18 perustajamaata olivat myös OEEC:n eli Euroopan taloudellisen yhteistyöjärjestön jäseniä.

Samaan aikaan luovuttiin asteittain ulkomaankaupan määrällisistä kiintiöistä. Lopputulema oli järjestelmä, joka salli luopumisen 1930-luvun laajamittaisesta ulkomaankaupan protektionismista.


Yhdysvallat oli liberalisoinnin primus motor.

Vuoteen 1955 mennessä kahdeksan eniten kauppaansa vapauttanutta OEEC-maata oli järjestön mukaan liberalisoinut jo 90 prosenttia ulkomaankaupastaan. Neljä seuraavaksi eniten kauppaansa vapauttanutta maata oli vapauttanut 75–90 prosenttia ja kolme viimeistä 60–75 prosenttia ulkomaankaupastaan.

Marshall-apua saaneet valtiot muodostivat Yhdysvaltain johdolla myöhemmin taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n. Myös GATT-kauppasopimuksen syntymisessä Yhdysvalloilla oli tärkeä rooli.

Ylipäätään toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat oli keskeisessä asemassa protektionismin purkamisessa ja maailmankaupan vapauttamisessa.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF valtuutettiin perustajamaidensa toimesta valvomaan valuuttakursseja ja vaihtotaseita. Valuuttarahasto takasi valuuttakurssien vakauden ja rohkaisi jäsenmaita poistamaan valuuttarajoitteita kansanvälisen kaupan turvaamiseksi.

Suomessa ulkomaankaupan vapauttaminen eteni muuta Eurooppaa hitaammin. Suomi jäi Marshall-avun ulkopuolelle, joten Suomi ei myöskään osallistunut ohjelman puitteissa tapahtuneeseen kaupan vapauttamiseen. Vapaakaupan syventäminen alkoi Suomen osalta tapahtua selvemmin vasta 1960-luvulle tultaessa.

Trumpin vaalima protektionistinen ajattelu on ongelmallista, sillä se lisää maailmantalouden epävarmuutta ja vaikuttaa vuosikymmenten varrella rakentuneeseen globaaliin kykyyn ja haluun kilpailla laajoilla markkinoilla.

Yksilötasolla protektionismi saattaa vaikuttaa kielteisesti myös lukuisten ihmisten työpaikkoihin.

Artikkelin kirjoittaja Timo Hirvonen on FIMin pääekonomisti.

03.07.2018