Käytettyjen arvokellojen kauppias Jussi Seppä tuntee kellomuodin ja suomalaisen maun.

Poika ei ole paljoa yli parikymppinen. Hän kävelee Sepän Viisarin ovesta sisään Helsingin Punavuoressa ja kysyy, käyvätkö pienet setelit. Raha käy aina. ”Vaikka maksaisit euron kolikoilla”, vastaa kellokauppias Jussi Seppä, ja kohta kaupat platinaisesta Rolex Yacht-Master -kellosta on tehty. Nuori mies kaivaa esiin rasiallisen 5–20 euron seteleitä, tarkalleen 7 800 euron kauppasumman verran. Vastavalmistunut kertoo säästäneensä koko viisivuotisen opiskelunsa ajan juuri tähän kelloon, ja nyt se pääsee ranteeseen. Palkinto on arvokas ja pitkäikäinen.

kello_collection

Käytettyjen arvokellojen myyjänä erittäin arvostettu Seppä toteaa, että kellokauppa käy mainiosti, ja yksi syy ovat juuri nuoremman polven kellobuumin puraisemat asiakkaat. 20–40-vuotiailla kiiltää nyt ranteessa.

”Vaikka moni ennusti kellon kuolemaa kännyköiden ilmestyessä joka taskuun, tuntuu kiinnostus rannekelloihin vain kiihtyvän. Sosiaalisen median harrastajaryhmät vetävät väkeä, ja Euroopassa jo hyvän aikaa vallinnut kellokuume on rantautunut meillekin.”

Etenkin 1980-luvulla ja sen jälkeen syntyneet nuoret ammattilaiset haluavat nyt ranteeseen painoa. Vaikka lama kurittaa uusien kellojen kauppiaita, käy käytettyihin arvokelloihin keskittyneen Sepän Viisarin ovi taajaan. Liikevaihto nousi viime vuonna 30 prosenttia.

kello_rolexoystersub

”Moni tulee tänne kello-ostoksille, kun on saanut ensimmäisen paremman työpaikan tai vaikka isomman bonuksen. Myös isojen sukupolvien ikääntyminen näkyy perintörahojen liikkumisena.”


”Ei raha mihinkään ole kadonnut. Se on vain siirtynyt eri taskuihin.”

Albertinkadun pienen liikkeen vitriineissä komeilee muiden muassa Rolexia, Paneraita ja Breitlingia. Seppä on tehnyt käytetyn tavaran kauppaa jo 40 vuotta. Kuluneen kymmenen vuoden aikana valikoima on rajautunut kelloihin.

”Olin jo pikkupoikana kiinnostunut mekaniikasta. Purin ja kokosin kelloja ja selvitin, miten ne toimivat. Minulle kelloissa on sielu, jokin oma, sisäinen elämänsä. Kännykästä en suostu katsomaan aikaa kuin pakon edessä. Kelloseppä en silti ole, vaan hienomekaanikko, vaikka moni niin nimen perusteella luuleekin”, Seppä nauraa.

kello_zenith

Ensimmäisen arvokellonsa kellokeisari osti parikymppisenä. Kun Helsingin Sanomissa oli Aseman kellon mainos kultaisesta Rolexista, iski himo siihen hetkessä.

”Jouduin ensin tyytymään edullisempaan Rolexin Datejustiin, mutta toteutin kyllä sen unelmankin. Vähän alle parikymppisenä vaihdoin mainoksen Rolex Submarineriin. Se tuntui erittäin hyvältä.”

Rolle-mies Seppä kertoo olevansa edelleen. Se ei kuitenkaan ole mitään tyhjää brändileveilyä.

”Minulle kello on jokapäiväinen käyttöesine. Arvostan siinä huolettomuutta, luotettavuutta ja kestävyyttä. Näiden kanssa minulla ei koskaan ole ollut mitään ongelmaa. Rolex myös myy kaikkein parhaiten.”

Kun Seppä vuonna 2005 laittoi punavuorelaisliikkeensä pystyyn, oli alku varsin vaatimaton.

”Minulla oli 8 000 euroa ja romut kaapin perältä! Ainoan Rolexinkin pistin vitriiniin omasta ranteestani, vain kokeillakseni, lähteekö se myymään”, Seppä nauraa.

Jussi Seppä

Moni ihmetteli miehen ratkaisua keskittyä käytettyjen kellojen myyntiin, mutta tarkkavainuinen kaveri aisti ajan liikkeet oikein. Nyt Sepän Viisari tekee 19,5-neliöisestä liiketilastaan yhden miehen voimin 1,8 miljoonan liikevaihtoa.

Sepällä on paljon vakioasiakkaita, jotka tulevat päivittämään kellonsa arvokkaampaan aina sopivan tilaisuuden tullen, jotkut jopa viikoittain. Monelle komea kello ranteessa on sopiva statussymboli, toiset vain yksinkertaisesti arvostavat kestävää kellosepäntyötä.


”Mekaaninen kello ei kuole koskaan.”

”Meillä aletaan vasta vähitellen ymmärtää kellojen päälle myös asusteina. Minusta sopiva määrä kelloja yhdelle ihmiselle on kolme: yksi kestävä ja laadukas arkikello, yksi komeampi pukukello ja yksi urheilullinen ja ehdottomasti vedenkestävä kello metsälle, urheiluun ja muuhun vapaa-aikaan.”

kello_jaegerlecoultre

Vannoutuneen kellomiehen omassa ranteessa nähdään tietysti vaihtuva valikoima aikarautoja, mutta yksi on ylitse muiden. Sepän rakkain kello on Rolex GMT-Master miehen syntymävuodelta 1965. Viisikymppislöytö kuolinpesästä.

”Tämä kello on maailmallakin erittäin vaikea löydettävä. Se on aikanaan ostettu Suomesta ja tallessa ovat niin alkuperäinen kassakuitti kuin huoltokuitit aina 70-luvulta lähtien. Se on myös alkuperäisessä pakkauksessaan. Pitäisi pulittaa aika paljon, että suostuisin tästä luopumaan.”

kello_omega

Syntymävuosien mukaan moni kelloharrastaja aarteitaan etsiikin. Trendi näkyy selvästi varsinkin 50–60-vuotiaiden miesten keskuudessa. Nostalgia puree. Tyypillinen asiakas hakee Sepältä sen lisäksi, erikoista kyllä, melko vaatimattoman näköistä, silti arvokasta aikarautaa.

”Suomalainen kellon käyttäjä on tosi varovainen kellon ulkonäön suhteen. Meidän kulttuurissamme varotaan näyttämästä varakkuutta. Esimerkiksi italialainen satsaa prameaan kelloon, vaikkei rahaa niin olisikaan. Suomalainen kaihtaa timantteja ja jopa kaksiväristä mallia, ja joskus kysytään ”liian kirkkaan” lasin tilalle vähemmän silmiinpistävää”, Seppä nauraa.

Nuoremmat ostajat tekevät poikkeuksen. Heidän kellonsa saavat mieluusti näyttääkin kalliilta.

”Mutta kyllä kelloharrastajien ajatusmaailmaan usein kuuluu, että toinen kellomies tunnistaa hyvän kellon sen nähdessään ilman pröystäilyäkin.”


”Laatu näkyy laadun tunnistavalle pienistä asioista.”

Myös vakuutusyhtiöt arvostavat Sepän asiantuntemusta. Viisarin puhelin pirahtaa silloin, kun kuolinpesää jaettaessa syntyy erimielisyyksiä jonkin kellon todellisesta arvosta.

”Teen erilaisia arviointitöitä melkein viikoittain. Joskus parin kympin kello on arvioitu monen tuhannen euron arvoiseksi. Hintaan on silloin laskettu mukaan tunnearvoa. Minun tehtäväni on sitten tarkistaa, mikä kellon oikea markkinahinta puhtaasti esineenä on.”

Seppä on tehnyt kellokauppaa jo niin monta kymmentä vuotta, että välillä eläköityminenkin vilahtaa mielessä. Mutta vain hetken verran.

”Ovesta kulkee kyllä liikkeelle ostajaehdokkaita aika tiuhaan, mutta en minä vielä ole valmis jäämään toimettomaksi. Silloin kun pallo alkaa kiristää, laitan lapun hetkeksi luukulle ja pidän tauon. Kaipa tämä on sellainen elämäntapa, josta ei helpolla irti pääsisikään. Asiakkaiden ja etenkin kellojen tarinat ja vuosien aikana syntyneet kauppasuhteet ovat ehdottomasti tämän työn suola.”

19.04.2016