Maailmantalous kasvaa, mutta vaivoin. Taloustieteilijät pelkäävät, että etenkin kehittyneillä teollisuusmailla on edessään pitkä hitaan kasvun aika. Se ei kuitenkaan välttämättä ole katastrofi.
Maailmantalous jatkaa kasvuaan, joskin verrattain kituliaasti – etenkin kehittyneissä teollisuusmaissa, arvioi Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) tuoreessa suhdannekatsauksessaan. IMF ennustaa maailman tuotannon määrän kasvavan tänä vuonna 3,4 prosenttia.
BKT:n ennustetaan kasvavan USA:ssa kohtuulliset 2,3 prosenttia, euroalueella 1,6 prosenttia ja Japanissa 0,8 prosenttia.
Kehittyvät taloudet kasvavat kehittyneitä nopeammin. Esimerkiksi Intian BKT:n arvioidaan kasvavan tänä vuonna 7,2 ja Kiinan 6,5 prosenttia.
Kehittyneiden maiden kansantaloudet ovat toipuneet finanssikriisiä seuranneesta taantumasta hitaammin kuin aikaisemmista taantumista ja lamoista. Esimerkiksi Yhdysvaltojen BKT:ltä kesti noin kuusi vuotta palautua vuoden 2007 lopun tasolle. Keskimääräinen vuosikasvu vuodesta 2008 vuoteen 2016 on ollut USA:n taloushistorian hitainta, pari prosenttia.
Suomi puolestaan on vasta vähän aikaa sitten päässyt uudelle kasvu-uralle historiansa pisimmästä laskukaudesta. Suhdanne-ennusteissa arvioidaan Suomen lähivuosien kasvun olevan prosentin, parin luokkaa.
Kehittyneiden talouksien kasvu on ollut heikkoa keskuspankkien rahapoliittisista elvytystoimista ja jopa negatiivisista reaalikoroista huolimatta, mikä on saanut monet johtavat taloustieteilijät mietteliäiksi. On alettu puhua ”sekulaarisesta stagnaatiosta”. Termillä tarkoitetaan tilannetta, jossa kansantalous ei syystä tai toisesta pääse kasvu-uralle, vaan jämähtää pitkäksi aikaa polkemaan paikallaan. Jos kasvua syntyy, se on hyvin kituliasta.
Nykyaikaiseen talouskeskusteluun teorian ”sekulaarisesta stagnaatiosta” lanseerasi Harvardin yliopiston professori, USA:n entinen valtiovarainministeri Larry Summers Kansainvälisen valuuttarahaston talousfoorumissa pitämässään puheessa vuonna 2013. Summers lainasi termin ja teorian taloustieteilijä Alvin Hansenilta, joka määritteli käsitteen vuonna 1938 pitämässään Yhdysvaltojen talouskasvua käsitelleessä luennossaan.
Kansantaloudet polkevat paikallaan, koska ne säästävät liikaa ja investoivat liian vähän.
Teorian mukaan kansantaloudet voivat jumittua taantumaan, koska ne säästävät liikaa ja investoivat liian vähän. Liiallinen säästäminen vähentää kysyntää sekä hidastaa kasvua ja inflaatiota. Säästämisen ja investointien välinen epätasapaino puolestaan pakottaa reaalikorot alas.
Korot voivat laskea jopa niin alas, että niin sanottu tasapainoreaalikorko – se oletettu korkotaso, joka olisi sopusoinnussa täystyöllisyystasapainon kanssa – on hyvin alhainen, jopa negatiivinen. Tällöin edes korkojen laskeminen nollaan ei välttämättä riitä talouden palauttamiseen kohti täystyöllisyystasoa. Säästäminen on suurempaa kuin täystyöllisyyden edellyttämä investointiaste, eli taloudessa on krooninen kysyntävaje ja kasvu jää heikoksi.
Larry Summersin mukaan kehittyneet teollisuusmaat ovat kärsineet sekulaarisesta stagnaatiosta jo pitkään huolimatta siitä, että niiden talouskasvu on osoittanut viime aikoina piristymisen merkkejä. Yksi tähän viittaavista merkeistä on se, että korot, inflaatio, inflaatio-odotukset ja talouskasvu ovat olleet paljon alhaisempia kuin olisi voinut odottaa railakkaasti elvyttävän rahapolitiikan oloissa. Summersin mukaan näin käy, jos rakenteelliset tekijät suosivat säästämistä investointien kustannuksella.
Summers on huomauttanut, että vuonna 2009 kukaan ei voinut kuvitella, että Yhdysvaltojen korkotaso olisi seuraavat kuusi vuotta nollan tuntumassa ja että Euroopassa korot menisivät jopa miinukselle. Ja jos tällainen olisi ollut näköpiirissä, ekonomistit olisivat ennustaneet, että inflaatiosta tulisi suuri ongelma – mitä siitä ei kuitenkaan tullut.
Tasapainoreaalikorko on laskenut 4,5 prosenttia 30 vuodessa.
Kehittyneissä länsimaissa korot ovat laskeneet tasaisesti jo neljännesvuosisadan, ja ovat nyt epänormaalin alhaisella tasolla. Englannin keskuspankin tutkijoiden Lukasz Rachelin ja Thomas Smithin mukaan teollisuusmaiden tasapainoreaalikorko on laskenut 4,5 prosenttia viimeksi kuluneiden 30 vuoden aikana ja se pysyy todennäköisesti alhaalla myös tulevaisuudessa. Summersin mukaan tämä tukee ajatusta, että olemme astuneet pitkällisen hitaan kasvun aikaan.
Summers huomauttaa, että esimerkiksi USA:ssa finanssikriisiä edeltänyt kasvun aika jäi lopulta vain melko hyväksi. Rahapolitiikka oli löysää, veroja alennettiin, Irakin sota lisäsi kysyntää ja kansalaiset ottivat velkaa, mutta talous ei kuitenkaan ylikuumentunut, kuten olisi voinut odottaa.
Larry Summers on viimeaikaisissa puheenvuoroissaan sanonut, että hänen uskonsa alun pitäen hypoteesina esittämäänsä ajatukseen on vain vahvistunut. Sekä USA että myös muut kehittyneet teollisuusmaat ovat ajautuneet sekulaariseen stagnaatioon, mikä merkitsee sitä, että nämä taloudet kasvavat historiallisen hitaasti pitkän aikaa.
Kasvu-uralle ei palata – tai jos palataan, se kestää pitkään.
Mikä sitten on tilanne Suomessa? Talousennusteita laativien ekonomistien mukaan Suomen BKT kasvaa lähivuosina prosentin tai pari per vuosi. Pitkän aikavälin ennusteet lupaavat prosentin kasvua henkeä kohti laskettuun BKT:hen seuraavat pari vuosikymmentä. Pitkän aikavälin kasvu on ollut näin hidasta viimeksi 1800-luvun lopulla.
Suomen Pankin rahapolitiikka- ja tutkimusosaston ennustepäällikkö Juha Kilponen toteaa, että Suomen suhteen pätee ainakin se, että talous kasvaa todella hitaasti. Kilposen mukaan hitaalle kasvulle voi etsiä selitystä kolmesta eri suunnasta.
”Ensiksi voisi ajatella, että talous ylikuumeni ennen finanssikriisiä osin löysän rahapolitiikan vuoksi. Kotitaloudet ja yritykset ottivat liikaa riskiä”, Kilponen sanoo. ”Kriisi säikäytti sitten lainanottajat, minkä seurauksena säästämisaste nousi ja investointihalukkuus laski.”
Toisen selitysmallin mukaan rahoituskriisi aiheutti kysyntäshokin. Sen vuoksi yritysten voitot alentuivat, mikä johti haluttomuuteen innovoida. Tästä seurasi tuottavuuden aleneminen, mikä johti alhaisempaan investointiasteeseen, koska investoinneista saatavat tuotot olivat aikaisempaa alempia.
”Kolmas selitys on sitten tuo Summersin teoria sekulaarisesta stagnaatiosta”, Kilponen toteaa.
”Ensimmäisestä selityksestä voidaan ajatella, että kyseessä on lopulta kuitenkin vain ohimenevä ilmiö ja että talous palaa historialliselle 2–3 prosentin kasvu-uralle. Joskin tässä tapauksessa elpyminen on hidasta. Kaksi jälkimmäistä merkitsevät sitä, että kasvu-uralle ei palata – tai jos palataan, niin se kestää vieläkin pidempään.”
Finanssikriisi ei selitä Suomen hidasta kasvua.
Juha Kilponen arvioi, että finanssikriisi ei selitä Suomen hidasta kasvua kovinkaan paljoa, eikä ainakaan suoraan. Suomessa ei nähty kotimaista rahoituskriisiä. Eivätkä kotitaloudet olleet ylivelkaantuneet ennen finanssikriisiä ja yrityksetkin olivat hyvässä kunnossa. Kansantalous ja julkinen talous eivät nekään olleet velkaantuneet. Vaihtotase oli ylijäämäinen.
”Kansainvälinen rahoituskriisi näkyi meillä epäsuorasti, maailmankaupan hidastumisen kautta”, Kilponen kertoo.
”Meillä kasvu on hidastunut ennen kaikkea väestön vanhenemisen, eli työikäisen väestön määrän supistumisen, ja tuottavuuden kasvun alenemisen vuoksi. Suomessa tuottavuuden kasvu lähti laskuun jo ennen finanssikriisiä. Syynä tähän olivat metsä- ja ICT-sektoreiden ongelmat.”
Investointien suhteellisten hintojen laskulla on osansa kasvun hidastumisessa. Kun investointien suhteelliset hinnat laskevat – vaikkapa tietotekniikan kehityksen myötä – samat investointiprojektit saadaan aikaan pienemmillä talouden resursseilla. Jos taloudessa säästöjen määrä pysyy kuitenkin ennallaan ja investointikysyntä laskee, voi seurauksena olla tasapainoreaalikoron lasku. Alentunut investointikysyntä hidastaa kasvua.
Suomessa investointien suhteellinen hinta ja investoinnit nousivat voimakkaasti globaaliin rahoituskriisin asti. Sen jälkeen investointien suhteelliset hinnat laskivat nopeasti. Samalla yksityisen sektorin investointiaste putosi rajusti, alimmilleen 25 vuoteen.
Kilposen mukaan Suomen hitaan kasvun syyt ovat syvällä talouden rakenteissa. Ja nykyinen kasvun elpyminen on pitkälti syntynyt kevyen rahapolitiikan ansiosta. Tällä hetkellä kasvu perustuu pitkälti kotimaisen kysynnän ja rakentamisen varaan.
Julkisen vallan keinot vaikuttaa kasvuun ovat rajalliset.
Mitä tästä kaikesta sitten seuraa? Ovatko hitaan kasvun syiden selvittelyt vain ekonomistien akateemista pohdintaa?
Kaikkea muuta. Ensinnäkin kyse on siitä, että voiko – ja jos voi, niin miten – julkinen valta edesauttaa taloutta pääsemään takaisin kasvu-uralle.
”On tärkeää huomata, että rahapolitiikan vaikutus kasvuun on väliaikainen”, Juha Kilponen toteaa.
”Kun alhaisen tasapainoreaalikoron taustalla olevat tekijät ovat rakenteellisia, pelkkä rahapolitiikan keventäminen ei riitä talouden palauttamiseen täystyöllisyystasapainoon. Ja muutenkin kevyt rahapolitiikka on vain piristysruiske, joka ei ratkaise hitaan kasvun taustalla olevia rakenteellisia ongelmia.”
Moni, kuten esimerkiksi Larry Summers, on ehdottanut, että julkinen valta voisi elvyttää investoimalla vaikkapa infraan. Jos velkaraha on käytännössä ilmaista, eikö valtio voisi ottaa velkaa ja korjata esimerkiksi tieverkkoa?
”Toki kysyntää voidaan luoda investoimalla, mutta investointien pitää olla tuottavia. Ja tässäkin kyse on lopulta vain väliaikaisesta piristysruiskeesta”, Kilponen sanoo. ”Helposti unohtuu myös se, että valtion velkaantumisesta voi tulla ongelma, jos ja kun seuraava taantuma iskee. Sitten meillä ei ole enää puskureita, joilla selvitä tilanteesta. Me selvisimme finanssikriisistä ilman pahoja ongelmia juuri sen takia, että meillä oli näitä puskureita.”
Mikäli ekonomisteihin on uskominen, Suomella näyttäisi olevan edessään useita hitaan kasvun vuosia, jopa vuosikymmeniä. Pitäisikö tästä olla huolissaan?
Ehkä ainakin siksi, että julkisen vallan keinot lisätä talouskasvua näyttäisivät olevan hyvin rajalliset. Rahapolitiikka ei tahdo enää toimia ja finanssipolitiikalla – julkisen kulutuksen ja investointien kautta tapahtuvalla elvytyksellä – on silläkin rajansa. Julkinen valta ei voi vaikuttaa väestön vanhenemiseen eikä juuri tuottavuuden kasvuunkaan, paitsi ehkä investoimalla koulutukseen.
Nuorten sukupolvien tulevaisuus näyttää synkältä.
Kuitenkin korkean työttömyyden oloissa ja väestön vanhetessa tarvittaisiin talouskasvua. Hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohja on vaarassa.
”Talous kasvaa hitaammin kuin ajateltiin silloin, kun nykyistä hyvinvointiyhteiskuntaa ja esimerkiksi eläkejärjestelmää luotiin”, Juha Kilponen kiteyttää.
Toisaalta pitkään jatkuva hidas kasvu heikentää nuorten sukupolvien asemaa, kuten Suomen Pankin vanhempi neuvonantaja Helvi Kinnunen ja vanhempi ekonomisti Petri Mäki-Fränti ovat todenneet. Jo nyt on nähty, miten nuorten kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen kasvu on heikentynyt tuntuvasti samalla kun vanhempien ikäluokkien tulokehitys on ollut keskimäärin vahvaa.
”Olen kyllä huolissani nuorista sukupolvista”, Juha Kilponen sanoo. ”On surkeaa katsella, kun edes koulutetut nuoret eivät pääse työmarkkinoille ja löydä paikkaansa yhteiskunnassa. Tähän meillä ei kerta kaikkiaan ole varaa.”
Hidas kasvu on kasvua sekin.
Toisaalta prosentin tai kahden vuotuinen BKT:n kasvu on kasvua sekin, kuten sijoittajaguru Warren Buffett huomautti vuosi sitten yhtiönsä Berkshire Hathawayn osakkeenomistajille osoitetussa kirjeessään. Buffettin mukaan parin prosentin BKT:n kasvu tarkoittaa pitkällä aikavälillä huomattavaa varallisuuden lisääntymistä.
”Jotkut kommentaattorit ovat surreet sitä, että taloutemme kasvaa kahden prosentin vauhdilla”, Buffett kirjoitti. ”Toki me kaikki haluaisimme nähdä isompaa kasvua. Mutta tehdään yksinkertainen laskelma tämän kahden prosentin pohjalta.”
Buffett laski, että kahden prosentin BKT:n kasvu tarkoittaisi USA:ssa noin 1,2 prosentin kasvua henkeä kohti laskettuna. Tämä merkitsisi yhdessä sukupolvessa, eli 25 vuodessa, 34,4 prosentin kasvua. Se tarkoittaisi 19 000 dollarin BKT:n kasvua per henki, eli nelihenkisellä perheellä 76 000 dollaria.
Buffett huomautti, että hänen ylempään keskiluokkaan kuuluvat naapurinsa ovat jo saavuttaneet paremman elintason kuin mistä oman aikansa maailman rikkain mies, John D. Rockefeller, pääsi nauttimaan. Rockefellerillä ei ollut käytössään sellaisia liikenne-, viihde-, kommunikaatio- ja terveyspalveluja, jotka ovat nykyään arkipäivää.
”Rockefellerillä oli valtaa ja hän oli kuuluisa. Hän ei kuitenkaan elänyt yhtä mukavasti kuin naapurini elävät nyt”, Buffett kiteytti.
Japanissa hidas kasvu ei ole ollut katastrofi.
Suomalaistenkin elintaso on korkeampi kuin koskaan. Eikä hidas talouskasvu välttämättä ole mikään suuri katastrofi. Siihenkin voi tottua, kuten Japanin esimerkki osoittaa.
”Kaksikymmentä vuotta jatkunut stagnaatio Japanissa, pitkät deflaatiovaiheet, menetetyt vuosikymmenet sekä hidas kasvu eivät ole olleet Japanille kumma kyllä katastrofi”, kertoo Japanista käsin Itä-Aasian kehitystä tarkkaileva Sitran johtava asiantuntija Teppo Turkki.
”Pelkkä kävely Japanin isoimpien kaupunkien kaduilla osoittaa, että ihmisten ostovoima on edelleen korkea. Japani on yhä maailman mitassa erittäin intensiivinen kulutuskulttuuri, jota toteutetaan hyvin saturoituneilla markkinoilla.”
Vaikka Japanin väestö on pienentynyt kohta kymmenen vuotta ja maan pitäisi olla teoreettisesti lamassa, niin maassa vallitsee kuitenkin käytännössä täystyöllisyys. Supistuvan väestökehityksen aikana Japanin talouskasvu on myös pysynyt hienoisessa kasvussa.
Teppo Turkin mukaan Japani uhmaa esimerkillään perinteisiä talouskasvua edellyttäviä talouden malleja ja teorioita. Hän sanoo, että huolimatta kansantalouden hitaudesta Japani on pysynyt innovaatiokehityksessä maailman kärjessä. Hidas kasvu ei ole estänyt yritysten halua investoida tutkimukseen ja kehitykseen.
Suhteellinen köyhyys on uusi ilmiö Japanissa.
”Isoimmat ongelmat nähdään enemmänkin yhteiskunnan rakenteissa ja valtiollisen toimintamallin vanhanaikaisissa systeemeissä”, Turkki toteaa.
Turkki kertoo, että hidas kasvu näkyy selkeimmin ikääntyvän yhteiskunnan ja supistuvan väestökasvun kautta, tyhjentyvinä maaseudun kylinä ja ankeina alueina, pelkästään vanhusten ylläpitämillä riisitiloilla sekä suhteellisessa köyhyydessä, joka Japanissa on ollut pitkään kasvussa.
”Tuloerojen kasvu aiemmin erittäin homogeenisen ja keskiluokkaisen väestön sisällä on ollut viime vuodet aika suurta. Jälleenrakentamisen ajan yhtenäiskulttuurisessa väestössä on nyt elementtejä – kuten suhteellinen köyhyys – joita aiemmin ei tunnettu. Joidenkin tutkimusten mukaan joka kuudes japanilainen elää tänään suhteellisen köyhyyden rajan alapuolella.”
Japanin isoimpia ongelmia ovat Turkin mukaan vanhat työelämän rakenteet. Vaikka Japanissa on täystyöllisyys, yli puolet työvoimasta työskentelee pätkä- ja tai osa-aikatyössä, joissa sosiaali- ja eläketurva ovat minimaaliset. Myös naisten osuus työvoimasta on edelleen aivan liian pieni.
Nuorten työllisyyskehitys on työvoimapulan takia ollut viime vuodet aiempaa parempi. Ongelmana ovat kuitenkin nuorten työolot ja -ehdot. Kysyntä ja osaaminen eivät kohtaa.
”Yli kolmannes japanilaisista nuorista kuuluu working poor -ryhmään, jossa tulotaso hyvän elämän kannalta pysyy liian matalana”, Teppo Turkki kertoo. ”Tämä näkyy nuorten mahdollisuuksissa perustaa perhe, hankkia oma koti tai ylipäätään tuntea elämänhallintaa. Iso osa korkeakouluista valmistuvista nuorista haluaisi elinikäisen tai pitkän työsuhteen japanilaisista isoista yrityksistä, mutta elinikäisten työsuhteiden aika alkaa olla ohitse.”
Suomen Pankin Rahamuseo järjestää tiistaina 7.2. talouspoliittisen keskustelutilaisuuden aiheesta ”Onko kasvu pysähtynyt? Maailmantalouden pitkän aikavälin trendit”. Aiheesta keskustelevat valtiotieteen tohtori Antti Suvanto, finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo valtiovarainministeriöstä, professori Matti Pohjola Aalto-yliopistosta ja ennustepäällikkö Juha Kilponen Suomen pankista. Keskustelua voi seurata suorana internetin välityksellä.
Hidas kasvu heijastuu sijoitusten tuottoihin
Sekulaarisessa stagnaatiossa ylimääräinen pääoma ohjautuu sijoituksiin ja nostaa varallisuushintoja – ainakin aluksi.
”Avain nopeampaan talouskasvuun on tuottavuuden lisääminen”, toteaa FIMin pääekonomisti Timo Hirvonen. ”Julkisella puolella tuottavuutta voidaan lisätä järkiperäistämällä toimintoja. Lisäksi panostukset innovointiin sekä tutkimus- ja kehittämistoimintaan mahdollistavat tuottavuuden kasvun pidemmän päälle.”
Hirvosen mukaan tuottavuuden parantamisessa yritykset ovat kuitenkin avainasemassa. Ideoimalla uusia palveluita, prosesseja ja tuotteita tuottavuus voidaan saada viime vuosia parempaan kasvuun.
”Sekulaarisessa stagnaatiossa, jossa säästäminen on suurempaa kuin investoinnit, ylimääräinen pääoma ohjautuu sijoituksiin ja nostaa osaltaan varallisuushintoja. Pitkittyessään hitaan talouskasvun jakso heijastuu myös sijoitustuottoihin. Mikäli talouskasvu on hidasta, se vaimentaa yritysten tuloksia pidemmän päälle”, Hirvonen sanoo.
”Positiivisesti ajatellen pohjimmiltaan markkinatalouden talouteen luoman dynamiikan tulisi nostaa maailmantalous hitaan kasvun vaiheesta.”
Timo Hirvonen on FIMin pääekonomisti.
