Maailmantalous kasvaa, mutta vaivoin. Taloustieteilijät pelkäävät, että etenkin kehittyneillä teollisuusmailla on edessään pitkä hitaan kasvun aika. Se ei kuitenkaan välttämättä ole katastrofi.

Maailmantalous jatkaa kasvuaan, joskin verrattain kituliaasti – etenkin kehittyneissä teollisuusmaissa, arvioi Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) tuoreessa suhdannekatsauksessaan. IMF ennustaa maailman tuotannon määrän kasvavan tänä vuonna 3,4 prosenttia.

BKT:n ennustetaan kasvavan USA:ssa kohtuulliset 2,3 prosenttia, euroalueella 1,6 prosenttia ja Japanissa 0,8 prosenttia.

Kehittyvät taloudet kasvavat kehittyneitä nopeammin. Esimerkiksi Intian BKT:n arvioidaan kasvavan tänä vuonna 7,2 ja Kiinan 6,5 prosenttia.

Kehittyneiden maiden kansantaloudet ovat toipuneet finanssikriisiä seuranneesta taantumasta hitaammin kuin aikaisemmista taantumista ja lamoista. Esimerkiksi Yhdysvaltojen BKT:ltä kesti noin kuusi vuotta palautua vuoden 2007 lopun tasolle. Keskimääräinen vuosikasvu vuodesta 2008 vuoteen 2016 on ollut USA:n taloushistorian hitainta, pari prosenttia.

Suomi puolestaan on vasta vähän aikaa sitten päässyt uudelle kasvu-uralle historiansa pisimmästä laskukaudesta. Suhdanne-ennusteissa arvioidaan Suomen lähivuosien kasvun olevan prosentin, parin luokkaa.

Kehittyneiden talouksien kasvu on ollut heikkoa keskuspankkien rahapoliittisista elvytystoimista ja jopa negatiivisista reaalikoroista huolimatta, mikä on saanut monet johtavat taloustieteilijät mietteliäiksi. On alettu puhua ”sekulaarisesta stagnaatiosta”. Termillä tarkoitetaan tilannetta, jossa kansantalous ei syystä tai toisesta pääse kasvu-uralle, vaan jämähtää pitkäksi aikaa polkemaan paikallaan. Jos kasvua syntyy, se on hyvin kituliasta.

Nykyaikaiseen talouskeskusteluun teorian ”sekulaarisesta stagnaatiosta” lanseerasi Harvardin yliopiston professori, USA:n entinen valtiovarainministeri Larry Summers Kansainvälisen valuuttarahaston talousfoorumissa pitämässään puheessa vuonna 2013. Summers lainasi termin ja teorian taloustieteilijä Alvin Hansenilta, joka määritteli käsitteen vuonna 1938 pitämässään Yhdysvaltojen talouskasvua käsitelleessä luennossaan.


Kansantaloudet polkevat paikallaan, koska ne säästävät liikaa ja investoivat liian vähän.

Teorian mukaan kansantaloudet voivat jumittua taantumaan, koska ne säästävät liikaa ja investoivat liian vähän. Liiallinen säästäminen vähentää kysyntää sekä hidastaa kasvua ja inflaatiota. Säästämisen ja investointien välinen epätasapaino puolestaan pakottaa reaalikorot alas.

Korot voivat laskea jopa niin alas, että niin sanottu tasapainoreaalikorko – se oletettu korkotaso, joka olisi sopusoinnussa täystyöllisyystasapainon kanssa – on hyvin alhainen, jopa negatiivinen. Tällöin edes korkojen laskeminen nollaan ei välttämättä riitä talouden palauttamiseen kohti täystyöllisyystasoa. Säästäminen on suurempaa kuin täystyöllisyyden edellyttämä investointiaste, eli taloudessa on krooninen kysyntävaje ja kasvu jää heikoksi.

Larry Summersin mukaan kehittyneet teollisuusmaat ovat kärsineet sekulaarisesta stagnaatiosta jo pitkään huolimatta siitä, että niiden talouskasvu on osoittanut viime aikoina piristymisen merkkejä. Yksi tähän viittaavista merkeistä on se, että korot, inflaatio, inflaatio-odotukset ja talouskasvu ovat olleet paljon alhaisempia kuin olisi voinut odottaa railakkaasti elvyttävän rahapolitiikan oloissa. Summersin mukaan näin käy, jos rakenteelliset tekijät suosivat säästämistä investointien kustannuksella.

Summers on huomauttanut, että vuonna 2009 kukaan ei voinut kuvitella, että Yhdysvaltojen korkotaso olisi seuraavat kuusi vuotta nollan tuntumassa ja että Euroopassa korot menisivät jopa miinukselle. Ja jos tällainen olisi ollut näköpiirissä, ekonomistit olisivat ennustaneet, että inflaatiosta tulisi suuri ongelma – mitä siitä ei kuitenkaan tullut.


Tasapainoreaalikorko on laskenut 4,5 prosenttia 30 vuodessa.

Kehittyneissä länsimaissa korot ovat laskeneet tasaisesti jo neljännesvuosisadan, ja ovat nyt epänormaalin alhaisella tasolla. Englannin keskuspankin tutkijoiden Lukasz Rachelin ja Thomas Smithin mukaan teollisuusmaiden tasapainoreaalikorko on laskenut 4,5 prosenttia viimeksi kuluneiden 30 vuoden aikana ja se pysyy todennäköisesti alhaalla myös tulevaisuudessa. Summersin mukaan tämä tukee ajatusta, että olemme astuneet pitkällisen hitaan kasvun aikaan.

Summers huomauttaa, että esimerkiksi USA:ssa finanssikriisiä edeltänyt kasvun aika jäi lopulta vain melko hyväksi. Rahapolitiikka oli löysää, veroja alennettiin, Irakin sota lisäsi kysyntää ja kansalaiset ottivat velkaa, mutta talous ei kuitenkaan ylikuumentunut, kuten olisi voinut odottaa.

Larry Summers on viimeaikaisissa puheenvuoroissaan sanonut, että hänen uskonsa alun pitäen hypoteesina esittämäänsä ajatukseen on vain vahvistunut. Sekä USA että myös muut kehittyneet teollisuusmaat ovat ajautuneet sekulaariseen stagnaatioon, mikä merkitsee sitä, että nämä taloudet kasvavat historiallisen hitaasti pitkän aikaa.


Kasvu-uralle ei palata – tai jos palataan, se kestää pitkään.

Mikä sitten on tilanne Suomessa? Talousennusteita laativien ekonomistien mukaan Suomen BKT kasvaa lähivuosina prosentin tai pari per vuosi. Pitkän aikavälin ennusteet lupaavat prosentin kasvua henkeä kohti laskettuun BKT:hen seuraavat pari vuosikymmentä. Pitkän aikavälin kasvu on ollut näin hidasta viimeksi 1800-luvun lopulla.

Suomen Pankin rahapolitiikka- ja tutkimusosaston ennustepäällikkö Juha Kilponen toteaa, että Suomen suhteen pätee ainakin se, että talous kasvaa todella hitaasti. Kilposen mukaan hitaalle kasvulle voi etsiä selitystä kolmesta eri suunnasta.

”Ensiksi voisi ajatella, että talous ylikuumeni ennen finanssikriisiä osin löysän rahapolitiikan vuoksi. Kotitaloudet ja yritykset ottivat liikaa riskiä”, Kilponen sanoo. ”Kriisi säikäytti sitten lainanottajat, minkä seurauksena säästämisaste nousi ja investointihalukkuus laski.”

Toisen selitysmallin mukaan rahoituskriisi aiheutti kysyntäshokin. Sen vuoksi yritysten voitot alentuivat, mikä johti haluttomuuteen innovoida. Tästä seurasi tuottavuuden aleneminen, mikä johti alhaisempaan investointiasteeseen, koska investoinneista saatavat tuotot olivat aikaisempaa alempia.

”Kolmas selitys on sitten tuo Summersin teoria sekulaarisesta stagnaatiosta”, Kilponen toteaa.

”Ensimmäisestä selityksestä voidaan ajatella, että kyseessä on lopulta kuitenkin vain ohimenevä ilmiö ja että talous palaa historialliselle 2–3 prosentin kasvu-uralle. Joskin tässä tapauksessa elpyminen on hidasta. Kaksi jälkimmäistä merkitsevät sitä, että kasvu-uralle ei palata – tai jos palataan, niin se kestää vieläkin pidempään.”


Finanssikriisi ei selitä Suomen hidasta kasvua.

Juha Kilponen arvioi, että finanssikriisi ei selitä Suomen hidasta kasvua kovinkaan paljoa, eikä ainakaan suoraan. Suomessa ei nähty kotimaista rahoituskriisiä. Eivätkä kotitaloudet olleet ylivelkaantuneet ennen finanssikriisiä ja yrityksetkin olivat hyvässä kunnossa. Kansantalous ja julkinen talous eivät nekään olleet velkaantuneet. Vaihtotase oli ylijäämäinen.

”Kansainvälinen rahoituskriisi näkyi meillä epäsuorasti, maailmankaupan hidastumisen kautta”, Kilponen kertoo.

”Meillä kasvu on hidastunut ennen kaikkea väestön vanhenemisen, eli työikäisen väestön määrän supistumisen, ja tuottavuuden kasvun alenemisen vuoksi. Suomessa tuottavuuden kasvu lähti laskuun jo ennen finanssikriisiä. Syynä tähän olivat metsä- ja ICT-sektoreiden ongelmat.”

FIM Lounge talouskasvu juha kilponen
”Kansainvälinen rahoituskriisi näkyi meillä epäsuorasti, maailmankaupan hidastumisen kautta”, kertoo Suomen Pankin rahapolitiikka- ja tutkimusosaston ennustepäällikkö Juha Kilponen.

Investointien suhteellisten hintojen laskulla on osansa kasvun hidastumisessa. Kun investointien suhteelliset hinnat laskevat – vaikkapa tietotekniikan kehityksen myötä – samat investointiprojektit saadaan aikaan pienemmillä talouden resursseilla. Jos taloudessa säästöjen määrä pysyy kuitenkin ennallaan ja investointikysyntä laskee, voi seurauksena olla tasapainoreaalikoron lasku. Alentunut investointikysyntä hidastaa kasvua.

Suomessa investointien suhteellinen hinta ja investoinnit nousivat voimakkaasti globaaliin rahoituskriisin asti. Sen jälkeen investointien suhteelliset hinnat laskivat nopeasti. Samalla yksityisen sektorin investointiaste putosi rajusti, alimmilleen 25 vuoteen.

Kilposen mukaan Suomen hitaan kasvun syyt ovat syvällä talouden rakenteissa. Ja nykyinen kasvun elpyminen on pitkälti syntynyt kevyen rahapolitiikan ansiosta. Tällä hetkellä kasvu perustuu pitkälti kotimaisen kysynnän ja rakentamisen varaan.


Julkisen vallan keinot vaikuttaa kasvuun ovat rajalliset.

Mitä tästä kaikesta sitten seuraa? Ovatko hitaan kasvun syiden selvittelyt vain ekonomistien akateemista pohdintaa?

Kaikkea muuta. Ensinnäkin kyse on siitä, että voiko – ja jos voi, niin miten – julkinen valta edesauttaa taloutta pääsemään takaisin kasvu-uralle.

”On tärkeää huomata, että rahapolitiikan vaikutus kasvuun on väliaikainen”, Juha Kilponen toteaa.

”Kun alhaisen tasapainoreaalikoron taustalla olevat tekijät ovat rakenteellisia, pelkkä rahapolitiikan keventäminen ei riitä talouden palauttamiseen täystyöllisyystasapainoon. Ja muutenkin kevyt rahapolitiikka on vain piristysruiske, joka ei ratkaise hitaan kasvun taustalla olevia rakenteellisia ongelmia.”

talouskasvu

Moni, kuten esimerkiksi Larry Summers, on ehdottanut, että julkinen valta voisi elvyttää investoimalla vaikkapa infraan. Jos velkaraha on käytännössä ilmaista, eikö valtio voisi ottaa velkaa ja korjata esimerkiksi tieverkkoa?

”Toki kysyntää voidaan luoda investoimalla, mutta investointien pitää olla tuottavia. Ja tässäkin kyse on lopulta vain väliaikaisesta piristysruiskeesta”, Kilponen sanoo. ”Helposti unohtuu myös se, että valtion velkaantumisesta voi tulla ongelma, jos ja kun seuraava taantuma iskee. Sitten meillä ei ole enää puskureita, joilla selvitä tilanteesta. Me selvisimme finanssikriisistä ilman pahoja ongelmia juuri sen takia, että meillä oli näitä puskureita.”

Mikäli ekonomisteihin on uskominen, Suomella näyttäisi olevan edessään useita hitaan kasvun vuosia, jopa vuosikymmeniä. Pitäisikö tästä olla huolissaan?

Ehkä ainakin siksi, että julkisen vallan keinot lisätä talouskasvua näyttäisivät olevan hyvin rajalliset. Rahapolitiikka ei tahdo enää toimia ja finanssipolitiikalla – julkisen kulutuksen ja investointien kautta tapahtuvalla elvytyksellä – on silläkin rajansa. Julkinen valta ei voi vaikuttaa väestön vanhenemiseen eikä juuri tuottavuuden kasvuunkaan, paitsi ehkä investoimalla koulutukseen.


Nuorten sukupolvien tulevaisuus näyttää synkältä.

Kuitenkin korkean työttömyyden oloissa ja väestön vanhetessa tarvittaisiin talouskasvua. Hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohja on vaarassa.

”Talous kasvaa hitaammin kuin ajateltiin silloin, kun nykyistä hyvinvointiyhteiskuntaa ja esimerkiksi eläkejärjestelmää luotiin”, Juha Kilponen kiteyttää.

”Pitkään jatkuva hidas kasvu heikentää nuorten sukupolvien asemaa”, sanoo Suomen Pankin vanhempi ekonomisti Petri Mäki-Fränti.

Toisaalta pitkään jatkuva hidas kasvu heikentää nuorten sukupolvien asemaa, kuten Suomen Pankin vanhempi neuvonantaja Helvi Kinnunen ja vanhempi ekonomisti Petri Mäki-Fränti ovat todenneet. Jo nyt on nähty, miten nuorten kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen kasvu on heikentynyt tuntuvasti samalla kun vanhempien ikäluokkien tulokehitys on ollut keskimäärin vahvaa.

”Olen kyllä huolissani nuorista sukupolvista”, Juha Kilponen sanoo. ”On surkeaa katsella, kun edes koulutetut nuoret eivät pääse työmarkkinoille ja löydä paikkaansa yhteiskunnassa. Tähän meillä ei kerta kaikkiaan ole varaa.”


Hidas kasvu on kasvua sekin.

Toisaalta prosentin tai kahden vuotuinen BKT:n kasvu on kasvua sekin, kuten sijoittajaguru Warren Buffett huomautti vuosi sitten yhtiönsä Berkshire Hathawayn osakkeenomistajille osoitetussa kirjeessään. Buffettin mukaan parin prosentin BKT:n kasvu tarkoittaa pitkällä aikavälillä huomattavaa varallisuuden lisääntymistä.

”Jotkut kommentaattorit ovat surreet sitä, että taloutemme kasvaa kahden prosentin vauhdilla”, Buffett kirjoitti. ”Toki me kaikki haluaisimme nähdä isompaa kasvua. Mutta tehdään yksinkertainen laskelma tämän kahden prosentin pohjalta.”

Buffett laski, että kahden prosentin BKT:n kasvu tarkoittaisi USA:ssa noin 1,2 prosentin kasvua henkeä kohti laskettuna. Tämä merkitsisi yhdessä sukupolvessa, eli 25 vuodessa, 34,4 prosentin kasvua. Se tarkoittaisi 19 000 dollarin BKT:n kasvua per henki, eli nelihenkisellä perheellä 76 000 dollaria.

Buffett huomautti, että hänen ylempään keskiluokkaan kuuluvat naapurinsa ovat jo saavuttaneet paremman elintason kuin mistä oman aikansa maailman rikkain mies, John D. Rockefeller, pääsi nauttimaan. Rockefellerillä ei ollut käytössään sellaisia liikenne-, viihde-, kommunikaatio- ja terveyspalveluja, jotka ovat nykyään arkipäivää.

”Rockefellerillä oli valtaa ja hän oli kuuluisa. Hän ei kuitenkaan elänyt yhtä mukavasti kuin naapurini elävät nyt”, Buffett kiteytti.


Japanissa hidas kasvu ei ole ollut katastrofi.

Suomalaistenkin elintaso on korkeampi kuin koskaan. Eikä hidas talouskasvu välttämättä ole mikään suuri katastrofi. Siihenkin voi tottua, kuten Japanin esimerkki osoittaa.

”Kaksikymmentä vuotta jatkunut stagnaatio Japanissa, pitkät deflaatiovaiheet, menetetyt vuosikymmenet sekä hidas kasvu eivät ole olleet Japanille kumma kyllä katastrofi”, kertoo Japanista käsin Itä-Aasian kehitystä tarkkaileva Sitran johtava asiantuntija Teppo Turkki.

”Pelkkä kävely Japanin isoimpien kaupunkien kaduilla osoittaa, että ihmisten ostovoima on edelleen korkea. Japani on yhä maailman mitassa erittäin intensiivinen kulutuskulttuuri, jota toteutetaan hyvin saturoituneilla markkinoilla.”

Vaikka Japanin väestö on pienentynyt kohta kymmenen vuotta ja maan pitäisi olla teoreettisesti lamassa, niin maassa vallitsee kuitenkin käytännössä täystyöllisyys. Supistuvan väestökehityksen aikana Japanin talouskasvu on myös pysynyt hienoisessa kasvussa.

Teppo Turkin mukaan Japani uhmaa esimerkillään perinteisiä talouskasvua edellyttäviä talouden malleja ja teorioita. Hän sanoo, että huolimatta kansantalouden hitaudesta Japani on pysynyt innovaatiokehityksessä maailman kärjessä. Hidas kasvu ei ole estänyt yritysten halua investoida tutkimukseen ja kehitykseen.


Suhteellinen köyhyys on uusi ilmiö Japanissa.

”Isoimmat ongelmat nähdään enemmänkin yhteiskunnan rakenteissa ja valtiollisen toimintamallin vanhanaikaisissa systeemeissä”, Turkki toteaa.

Turkki kertoo, että hidas kasvu näkyy selkeimmin ikääntyvän yhteiskunnan ja supistuvan väestökasvun kautta, tyhjentyvinä maaseudun kylinä ja ankeina alueina, pelkästään vanhusten ylläpitämillä riisitiloilla sekä suhteellisessa köyhyydessä, joka Japanissa on ollut pitkään kasvussa.

”Tuloerojen kasvu aiemmin erittäin homogeenisen ja keskiluokkaisen väestön sisällä on ollut viime vuodet aika suurta. Jälleenrakentamisen ajan yhtenäiskulttuurisessa väestössä on nyt elementtejä – kuten suhteellinen köyhyys – joita aiemmin ei tunnettu. Joidenkin tutkimusten mukaan joka kuudes japanilainen elää tänään suhteellisen köyhyyden rajan alapuolella.”

”Isoimmat ongelmat nähdään enemmänkin yhteiskunnan rakenteissa ja valtiollisen toimintamallin vanhanaikaisissa systeemeissä”, toteaa Sitran johtava asiantuntija Teppo Turkki.

Japanin isoimpia ongelmia ovat Turkin mukaan vanhat työelämän rakenteet. Vaikka Japanissa on täystyöllisyys, yli puolet työvoimasta työskentelee pätkä- ja tai osa-aikatyössä, joissa sosiaali- ja eläketurva ovat minimaaliset. Myös naisten osuus työvoimasta on edelleen aivan liian pieni.

Nuorten työllisyyskehitys on työvoimapulan takia ollut viime vuodet aiempaa parempi. Ongelmana ovat kuitenkin nuorten työolot ja -ehdot. Kysyntä ja osaaminen eivät kohtaa.

”Yli kolmannes japanilaisista nuorista kuuluu working poor -ryhmään, jossa tulotaso hyvän elämän kannalta pysyy liian matalana”, Teppo Turkki kertoo. ”Tämä näkyy nuorten mahdollisuuksissa perustaa perhe, hankkia oma koti tai ylipäätään tuntea elämänhallintaa. Iso osa korkeakouluista valmistuvista nuorista haluaisi elinikäisen tai pitkän työsuhteen japanilaisista isoista yrityksistä, mutta elinikäisten työsuhteiden aika alkaa olla ohitse.”

Suomen Pankin Rahamuseo järjestää tiistaina 7.2. talouspoliittisen keskustelutilaisuuden aiheesta ”Onko kasvu pysähtynyt? Maailmantalouden pitkän aikavälin trendit”. Aiheesta keskustelevat valtiotieteen tohtori Antti Suvanto, finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo valtiovarainministeriöstä, professori Matti Pohjola Aalto-yliopistosta ja ennustepäällikkö Juha Kilponen Suomen pankista. Keskustelua voi seurata suorana internetin välityksellä.

FIM Lounge cutline Timo Hirvonen

 

Hidas kasvu heijastuu sijoitusten tuottoihin

Sekulaarisessa stagnaatiossa ylimääräinen pääoma ohjautuu sijoituksiin ja nostaa varallisuushintoja – ainakin aluksi.

”Avain nopeampaan talouskasvuun on tuottavuuden lisääminen”, toteaa FIMin pääekonomisti Timo Hirvonen. ”Julkisella puolella tuottavuutta voidaan lisätä järkiperäistämällä toimintoja. Lisäksi panostukset innovointiin sekä tutkimus- ja kehittämistoimintaan mahdollistavat tuottavuuden kasvun pidemmän päälle.”

Hirvosen mukaan tuottavuuden parantamisessa yritykset ovat kuitenkin avainasemassa. Ideoimalla uusia palveluita, prosesseja ja tuotteita tuottavuus voidaan saada viime vuosia parempaan kasvuun.

”Sekulaarisessa stagnaatiossa, jossa säästäminen on suurempaa kuin investoinnit, ylimääräinen pääoma ohjautuu sijoituksiin ja nostaa osaltaan varallisuushintoja. Pitkittyessään hitaan talouskasvun jakso heijastuu myös sijoitustuottoihin. Mikäli talouskasvu on hidasta, se vaimentaa yritysten tuloksia pidemmän päälle”, Hirvonen sanoo.

”Positiivisesti ajatellen pohjimmiltaan markkinatalouden talouteen luoman dynamiikan tulisi nostaa maailmantalous hitaan kasvun vaiheesta.”

Timo Hirvonen on FIMin pääekonomisti.

03.02.2017

Världsekonomin växer, med nöd och näppe. Ekonomerna fruktar att i synnerhet de utvecklade industriländerna har en lång period av långsam tillväxt framför sig. Det är dock inte nödvändigtvis någon katastrof.

Världsekonomin fortsätter att växa, om än ganska långsamt – framför allt i de utvecklade industriländerna, uppskattar Internationella valutafonden (IMF) i sin färska konjunkturrapport. IMF förutspår att den globala produktionsvolymen kommer att växa 3,4 procent i år.

BNP förväntas öka måttligt med 2,3 procent i USA, 1,6 procent i euroområdet och 0,8 procent i Japan.

Tillväxtekonomierna växer snabbare än de utvecklade ekonomierna. Indiens BNP beräknas exempelvis öka med 7,2 procent i år, och Kinas med 6,5 procent.

Det tog sex år innan USA:s BNP nådde upp till samma nivå som i slutet av 2007

De utvecklade ländernas nationalekonomier har återhämtat sig långsammare efter den recession som följde efter finanskrisen jämfört med tidigare recessioner och depressioner. Det tog till exempel ungefär sex år innan USA:s BNP nådde upp till samma nivå som i slutet av 2007. Den genomsnittliga årliga tillväxten från 2008 till 2016 låg på ett par procent och har aldrig tidigare i USA:s ekonomiska historia varit så långsam.

Finland har i sin tur nyligen kommit in på en ny tillväxtbana efter den längsta recessionen någonsin under sin historia. I konjunkturprognoserna uppskattas Finland under de närmaste åren nå upp till en tillväxt på 1–2 procent.

De utvecklade ekonomierna har uppvisat en svag tillväxt trots centralbankernas penningpolitiska stimuleringsåtgärder och de rentav negativa realräntorna, vilket har gjort många ledande ekonomer fundersamma. Man har börjat tala om en ”sekulär stagnation”. Termen syftar på en situation där en nationalekonomi av en eller annan orsak inte lyckas komma in på en tillväxtbana utan stagnerar och stampar på stället under en lång tid. Om det alls sker någon tillväxt, är den mycket långsam.

Teorin om ”sekulär stagnation” introducerades i den moderna ekonomiska debatten av Larry Summers, Harvard-professor och tidigare finansminister i USA, i ett tal som han höll på Internationella valutafondens ekonomiforum år 2013. Summers lånade termen och teorin av ekonomen Alvin Hansen, som definierade begreppet under en föreläsning om USA:s ekonomiska tillväxt som han höll år 1938.


Nationalekonomierna stampar på stället, eftersom de sparar för mycket och investerar för litet

Enligt teorin kan nationalekonomierna stagnera i en recession på grund av att de sparar för mycket och investerar för litet. Överdrivet sparande kan leda till en minskad efterfrågan samt långsammare tillväxt och inflation. Samtidigt tvingar obalansen mellan sparande och investeringar ner realräntorna.

Räntorna kan sjunka t.o.m. så lågt att den så kallade balanserade realräntan – den antagna räntenivå som står i harmoni med en balanserad full sysselsättning – är mycket låg, rentav negativ. Då är inte ens en räntesänkning till noll nödvändigtvis tillräckligt för att ekonomin ska kunna återställas i riktning mot full sysselsättning. Sparandet överstiger den investeringsgrad som krävs för en full sysselsättning, med andra ord råder det en kronisk brist på efterfrågan inom ekonomin, och tillväxten förblir svag.

Enligt Larry Summers har de utvecklade industriländerna lidit av sekulär stagnation redan en längre tid, trots att deras ekonomiska tillväxt under den senaste tiden har visat tecken på återhämtning. Ett tecken som tyder på detta är det faktum att räntorna, inflationen, inflationsförväntningarna och den ekonomiska tillväxten har varit mycket lägre än vad man hade kunnat förvänta sig i och med den högst stimulerande penningpolitik som bedrivits. Summers menar att detta inte händer om de strukturella faktorerna gynnar sparande på investeringarnas bekostnad.

Summers har påpekat att ingen år 2009 kunde föreställa sig att räntenivån i USA under de följande sex åren skulle ligga nära noll och att räntorna i Europa till och med skulle sjunka under nollstrecket. Och om en sådan utveckling hade funnits i sikte skulle ekonomerna ha förutspått att inflationen blir ett problem, vilket emellertid inte stämde.


Den balanserade realräntan har minskat med 4,5 procent på 30 år

I de utvecklade västländerna har räntorna sjunkit i jämn takt redan ett kvartssekel, och de är nu onormalt låga. Enligt Lukasz Rachel och Thomas Smith, forskare vid engelska centralbanken, har den balanserade realräntan i industriländerna sjunkit 4,5 procent under de senaste 30 åren, och den kommer sannolikt att hållas på låg nivå även i framtiden. Enligt Summers stödjer detta tanken att vi har kommit in i en tid av utdragen, långsam tillväxt.

Summers påpekar att den tid av tillväxt som föregick finanskrisen till exempel i USA slutligen var bara ganska bra. Penningpolitiken var lös, skatterna sänktes, kriget i Irak ökade efterfrågan och medborgarna tecknade lån, men ändå var ekonomin inte överhettad, vilket man kunde ha väntat sig.

Larry Summers har i sina senaste anföranden sagt att hans tro på den idé som han ursprungligen lade fram som en hypotes bara har stärkts. Både USA och de övriga utvecklade industriländerna har hamnat i sekulär stagnation, vilket innebär att dessa ekonomier växer historiskt långsamt under en lång tid.


Om vi mot all förmodan kommer in på en tillväxtbana varar den inte länge.

Vad är då läget i Finland? Ekonomerna uppskattar i sina prognoser att Finlands BNP kommer att växa i en takt på en eller två procent per år under de närmaste åren. De långsiktiga prognoserna utlovar en tillväxt i BNP per capita på en procent under de följande tjugo åren. Den långsiktiga tillväxten har inte varit så här långsam sedan slutet av 1800-talet.

Juha Kilponen, prognoschef vid avdelningen för penningpolitik och forskning på Finlands Bank, konstaterar att det åtminstone för Finlands del står klart att ekonomin växer mycket långsamt. Enligt Kilponen kan man söka en förklaring på den långsamma tillväxten ur tre olika synvinklar.

”Först och främst kan man tänka sig att ekonomin överhettades före finanskrisen delvis på grund av den lösa penningpolitiken. Hushållen och företagen tog för många risker”, säger Kilponen. ”Krisen skrämde sedan upp låntagarna, vilket ledde till att spargraden ökade och investeringsviljan minskade.”

En annan förklaring kan vara att finanskrisen orsakade en chockvåg av efterfrågan. Det gjorde att företagens vinster minskade, vilket resulterade i en ovilja till innovation. Följden blev att produktiviteten minskade, vilket i sin tur ledde till en lägre investeringsgrad eftersom investeringarna gav en lägre avkastning än tidigare.

”Och så hittar vi en tredje förklaring i Summers teori om sekulär stagnation”, konstaterar Kilponen.

”Väljer vi den första förklaringen kan vi tänka oss att det sist och slutligen trots allt bara är fråga om ett övergående fenomen och att ekonomin kommer att återgå till en historisk tillväxtbana på 2–3 procent. Må vara att återhämtningen i detta fall sker långsamt. De två andra förklaringarna innebär att vi inte kommer tillbaka in på en tillväxtbana, eller om vi gör det så kommer det att ta ännu längre.”


Finanskrisen förklarar inte Finlands långsamma tillväxt. 

Juho Kilponen menar att finanskrisen inte utgör någon egentlig förklaring på Finlands långsamma tillväxt, åtminstone inte direkt. Det uppstod ingen finanskris i Finland. Hushållen var inte heller överskuldsatta före finanskrisen, och företagen var i gott skick. Nationalekonomin och den offentliga ekonomin var inte heller skuldsatta. Bytesbalansen uppvisade ett överskott.

”Den internationella finanskrisen visade sig indirekt hos oss via den avtagande världshandeln”, berättar Kilponen.

”I vårt fall har tillväxten avmattats framför allt på grund av den åldrande befolkningen, dvs. det minskande antalet människor i arbetsför ålder, och den minskande produktivitetsökningen. I Finland började produktivitetsökningen minska redan före finanskrisen. Orsaken låg i de problem som skogs- och IKT-sektorerna kämpade med.”

FIM Lounge talouskasvu juha kilponen
”Den internationella finanskrisen visade sig indirekt hos oss via den avtagande världshandeln”, berättar Juha Kilponen, prognoschef vid avdelningen för penningpolitik och forskning på Finlands Bank.

En del av den avtagande tillväxten beror på att de relativa priserna på investeringar har sjunkit. Då de relativa investeringspriserna sjunker – till exempel i och med IT-utvecklingen – kan samma investeringsprojekt åstadkommas med mindre ekonomiska resurser. Om besparingsbeloppen i ekonomin ändå hålls oförändrade och efterfrågan på investeringar minskar, kan det leda till att den balanserade realräntan sjunker. En minskad efterfrågan på investeringar bromsar upp tillväxten.

I Finland steg de relativa investeringspriserna och investeringarna kraftigt ända fram till den globala finanskrisen. Därefter sjönk de relativa investeringspriserna snabbt. Samtidigt minskade investeringsgraden inom den privata sektorn drastiskt till den lägsta nivån på 25 år.

Enligt Kilponen ligger orsakerna till den långsamma tillväxten i Finland djupt inne i de ekonomiska strukturerna. Han menar att den nuvarande återhämtningen i tillväxten till stor del beror på den lätta penningpolitiken. För tillfället grundar sig tillväxten i stor utsträckning på den inhemska efterfrågan och byggandet.


Det allmänna har begränsade möjligheter att påverka tillväxten

Vad följer då av allt detta? Är utredningarna av orsakerna bakom den långsamma tillväxten bara akademiska diskussioner som förs bland ekonomer?

Allt annat. Först och främst handlar det om att hitta svar på frågan om – och i så fall hur – det allmänna kan hjälpa ekonomin att komma tillbaka in på en tillväxtbana.

”Det bör noteras att penningpolitiken påverkar tillväxten endast tillfälligt”, konstaterar Juha Kilponen.

”Om det ligger strukturella faktorer bakom den låga balanserade realräntan räcker det inte med att bara lätta på penningpolitiken för att uppnå en balanserad ekonomi med full sysselsättning. En lätt penningpolitik är överlag endast en uppiggande injektion, som inte löser de strukturella problemen bakom en långsam tillväxt.

talouskasvu

Många, bland annat Larry Summers, har föreslagit att det allmänna kunde stimulera tillväxten genom att investera till exempel i infrastrukturen. Om lånepengar i praktiken är gratis pengar, kunde inte staten då ta mer lån och låta reparera till exempel vägnätet?

”Visst är det möjligt att skapa en efterfrågan genom investeringar, men då måste investeringarna vara lönsamma. Och också i detta fall är det sist och slutligen endast fråga om en tillfällig uppiggande injektion”, säger Kilponen. Man glömmer dessutom lätt att statens skuldsättningsgrad kan bli ett problem om och när vi drabbas av nästa recession. Då har vi inte längre någon buffert som hjälper oss genom krisen. Vi klarade oss genom finanskrisen utan allvarliga problem just tack vare att vi hade dessa buffertar.”

Om man får tro ekonomerna verkar Finland ha många år, t.o.m. decennier, av långsam tillväxt framför sig. Är det här något att oroa sig för?

Eventuellt, åtminstone med tanke på att staten verkar ha mycket begränsade möjligheter att öka den ekonomiska tillväxten. Penningpolitiken vill inte längre fungera och finanspolitiken – stimulering genom offentlig konsumtion och investeringar – har också sina begränsningar. Det allmänna kan inte påverka befolkningens åldersstruktur eller produktivitetsökningen, förutom i det senare fallet kanske genom att investera i utbildning.


De unga generationernas framtid ser dyster ut.

Det som behövs i en situation av hög arbetslöshet och en åldrande befolkning är ekonomisk tillväxt. Finansieringsbasen för välfärdssamhället riskerar att rasa.

”Ekonomin växer långsammare än vad man tänkte sig då det nuvarande välfärdssamhället och till exempel pensionssystemet skapades”, summerar Juha Kilponen.

“En utdragen långsam tillväxt försvagar de unga generationernas ställning”, konstaterar äldre ekonom Petri Mäki-Fränti vid Finlands Bank.

Samtidigt försvagar en utdragen långsam tillväxt de unga generationernas ställning, vilket äldre rådgivare Helvi Kinnunen och äldre ekonom Petri Mäki-Fränti vid Finlands Bank har konstaterat. Vi har redan nu sett hur ökningen av de unga hushållens disponibla inkomster har försvagats avsevärt samtidigt som de äldre ålderklasserna i genomsnitt uppvisat en stark inkomstutveckling.

”Jag är onekligen orolig över de unga generationernas framtid”, säger Juha Kilponen.

”Det är bedrövligt att se att inte ens utbildade ungdomar lyckas komma in på arbetsmarknaden och hitta sin plats i samhället. Vi har helt enkelt inte råd med detta.”


Långsam tillväxt är ändå alltid tillväxt.

Vi bör samtidigt komma ihåg att en årlig BNP-tillväxt på en eller två procent ändå alltid är tillväxt, liksom investerargurun Warren Buffett påpekade för ett år sedan i ett brev till aktieägarna i hans bolag Berkshire Hathaway. Enligt Buffett innebär en BNP-tillväxt på ett par procent på lång sikt en betydande förmögenhetsökning.

”Vissa kommentatorer har ansett det vara deprimerande att vår ekonomi växer i en takt på två procent”, skriver Buffett. ”Givetvis skulle vi gärna alla se en större tillväxt, men låt oss göra upp en enkel kalkyl utifrån dessa två procent.”

Buffett räknade ut att en BNP-tillväxt på två procent i USA innebär en tillväxt på ungefär 1,2 procent per capita. Uträknat för en generation, dvs. på 25 år, innebär detta en tillväxt på 34,4 procent. Det motsvarar en tillväxt på 19 000 dollar i BNP per capita, dvs. 76 000 dollar för en fyra personers familj.

Buffett påpekade att hans grannar som hör till den högre medelklassen redan har uppnått en bättre levnadsstandard än vad John D. Rockefeller, som på sin tid var världens rikaste man, någonsin kunde njuta av. Rockefeller hade inte tillgång till sådana trafik-, underhållnings-, kommunikations- och hälsovårdstjänster som i dag hör till vars och ens vardag.

”Rockefeller hade makt, och han var berömd. Ändå levde han inte lika bekvämt som mina grannar gör i dag”. summerade Buffett.


I Japan har den långsamma tillväxten inte varit någon katastrof

Även finländarnas levnadsstandard är i dag högre än någonsin. Och en långsam ekonomisk tillväxt behöver inte nödvändigtvis vara någon större katastrof. Man kan vänja sig vid det också. Det är Japan ett bra exempel på.

”I Japan har den tjugo år långa stagnationen, de långa deflationsfaserna, de förlorade decennierna och den långsamma tillväxten förvånansvärt nog inte varit någon katastrof för landet”, berättar Sitras ledande expert Teppo Turkki, som arbetar i Japan och följer utvecklingen i Östasien.

”Man behöver bara promenera längs gatorna i de största städerna i Japan för att märka att människorna fortfarande har hög köpkraft. Japan har fortfarande i världsmått en mycket intensiv konsumtionskultur som fungerar på en mycket mättad marknad.”

Trots att Japans befolkning har minskat i snart tio år och landet teoretiskt sett borde vara i recession råder där i praktiken ändå full sysselsättning. Samtidigt som befolkningsutvecklingen i Japan har pekat nedåt har den ekonomiska tillväxten hållits precis ovanför nollstrecket.

Enligt Teppo Turkki trotsar Japan genom sitt exempel de traditionella ekonomiska modellerna och teorierna som förutsätter en ekonomisk tillväxt. Han förklarar att Japan trots sin långsamma nationalekonomi har lyckats hålla sig på världstoppen inom innovationsutvecklingen. Den långsamma tillväxten har inte dämpat företagens vilja att investera i forskning och utveckling.


Den relativa fattigdomen är ett nytt fenomen i Japan.

”De största problemen ligger främst i samhällsstrukturerna och de gammaldags system som statens verksamhet bygger på”, konstaterar Turkki.

Turkki berättar att den långsamma tillväxten visar sig tydligast som ett åldrande samhälle och en minskande befolkningsökning, ödsliga områden och byar som sakta men säkert ödeläggs på landsbygden, risgårdar som drivs endast av äldre samt en relativ fattigdom som har vuxit fram under en lång tid i Japan.

”Inkomstskillnaderna har ökat ganska brant under de senaste åren i Japan, som tidigare hade en mycket homogen medelklassbefolkning. Befolkningen, och dess enhetliga kultur som växte fram under återuppbyggnadstiden, innehåller nuförtiden element som tidigare var helt okända – såsom relativ fattigdom. En del undersökningar visar att var sjätte japan i dag lever under gränsen för relativ fattigdom.”

”De största problemen ligger främst i samhällsstrukturerna och de gammaldags system som statens verksamhet bygger på”, konstaterar Sitras ledande expert Teppo Turkki.

Ett av de största problemen i Japan är enligt Turkki de gamla arbetslivsstrukturerna. Trots att det råder full sysselsättning i Japan har över hälften av arbetskraften korttids- och/eller deltidsjobb, och därmed minimalt social- och pensionsskydd. Dessutom är andelen kvinnor bland arbetskraften alltjämt alldeles för liten.

Sysselsättningsutvecklingen bland de unga har med anledning av bristen på arbetskraft varit bättre än tidigare under de senaste åren. Ett problem är dock de ungas arbetsförhållanden och arbetsvillkor. Efterfrågan och kompetensen går i otakt.

”Över en tredjedel av alla ungdomar i Japan hör till gruppen working poor, där inkomstnivån är för låg för att möjliggöra ett bra liv”, berättar Teppo Turkki. ”Detta återspeglar sig i ungdomarnas möjligheter att bilda familj, skaffa ett eget hem eller över huvud taget uppleva att de har kontroll över sitt liv. En stor del av alla ungdomar som avlägger högskoleexamen drömmer om en livslång eller åtminstone lång anställning i något av de stora japanska företagen, men tiden för livslånga anställningar börjar vara förbi.”

Finlands Banks Myntmuseum anordnar på tisdag 7.2 en finanspolitisk debatt kring ämnet ”Har tillväxten stagnerat”? Långsiktiga trender inom världsekonomin”. I debatten deltar politices doktor Antti Suvanto, finansrådet Tuulia Hakola-Uusitalo från finansministeriet, professor Matti Pohjola från Aalto-universitetet och prognoschef Juha Kilponen från Finlands Bank. Debatten kan följas direkt över internet.

FIM Lounge cutline Timo Hirvonen
Den långsamma tillväxten återspeglar sig i placeringarnas avkastning

Vid sekulär stagnation styrs allt överskottskapital till placeringar, vilket höjer tillgångspriserna – åtminstone i början.

”Nyckeln till en snabbare ekonomisk tillväxt ligger i att öka produktiviteten”, konstaterar chefsekonom Timo Hirvonen vid FIM.

”Inom den offentliga sektorn kan man öka produktiviteten genom att utveckla smartare funktioner. Genom att satsa på innovationer samt forskning och utveckling kan man dessutom öka produktiviteten på lång sikt.”

Enligt Hirvonen är det ändå företagen som står i nyckelposition när det gäller att öka produktiviteten. Med hjälp av nya tjänster, processer och produkter är det möjligt att åstadkomma en bättre tillväxt jämfört med de senaste åren.

”Vid sekulär stagnation, som innebär att sparandet överstiger investeringarna, styrs allt överskottskapital till placeringar, vilket leder till högre tillgångspriser. En längre period av långsam ekonomisk tillväxt återspeglar sig också i placeringarnas avkastning. Om den ekonomiska tillväxten är långsam har den en dämpande effekt på företagens resultat på lång sikt”, säger Hirvonen.

”Positivt sett borde den dynamik som marknadsekonomin i grund och botten skapar lyfta världsekonomin ur den pågående fasen av långsam tillväxt.”

Timo Hirvonen är chefsekonom vid FIM.

10.02.2017