Kahdeksanosaisen Ansaittua arvoa -juttusarjamme aiheena on arvotaide sijoituskohteena. Taideväärennökset ovat iso bisnes maailmalla ja valitettavasti myös Suomessa. Taitavat väärennökset voivat harhauttaa jopa kokeneita ostajia, mutta ikäviltä yllätyksiltä on mahdollista suojautua.

Noin viiden vuoden välein putkahtaa esiin isompi taideväärennösjupakka. Suomessa tilanne on juuri nyt sikäli poikkeuksellinen, että tavallista pidempään muhinut rikosvyyhti alkoi purkautua jo vuonna 2009. Viime heinäkuussa Pirkanmaan käräjäoikeus langetti taideväärennösten myymisestä ehdottomat vankeustuomiot neljälle suomalaiselle ja ehdolliset vankeustuomiot kahdelle. Pisin vankeustuomio on viiden vuoden mittainen.

”Taideväärentäminen on tyypillisesti piilorikollisuutta, jonka ilmitulo on suoraan verrannollista siihen, miten paljon tutkintaan käytetään aikaa. Piilorikollisuus vaatii paljastuakseen paljon valvontaa ja tiedustelua, ja rikollisuus pääsee todella rehottamaan, jos kiinnijäämisriski on valvonnan vähäisyyden vuoksi olematon”, sanoo Suomen taideväärennösjutun päätutkija Kimmo Nokkonen Keskusrikospoliisista.

Siten Suomen sinänsä pienille taidemarkkinoille pääsi syntymään rikosrypäs, jonka vahingot ovat kokonaisuudessaan noin 18 miljoonaa euroa ja jonka oikeusprosessi monine haaroineen on Euroopan laajimpia.

Reidar Särestöniemi, Omakuva, öljy kankaalle, 1971.

Taideteosten väärentäminen on ollut 30 viime vuoden ajan niin laajaa toimintaa, että asiantuntijoiden mukaan vain murto-osa teoksista on toistaiseksi jäänyt poliisin haaviin. Väärentäjät ovat suosineet arvotaidetta, sillä esimerkiksi Suomen kultakauden, 1800–1900-luvun vaihteen taiteesta maksetaan eniten.

Nyt esillä olevan väärennösjutun taiteilijanimien ykköstilaa pitää hallussaan Reidar Särestöniemi, jonka nimiin laitettuja teoksia on löytynyt jo viitisenkymmentä – ja suuri osa on vielä teillä tietymättömillä. Myös Ellen Thesleff, Pekka Halonen, Sigrid Schaumann, Akseli Gallen-Kallela ja Veikko Vionoja ovat olleet väärentäjien suosiossa.


Ostajan ei kannata menettää normaalia harkintaansa kauneimmankaan teoksen edessä.

”Joskus tuntuu siltä, että juuri taidekaupoissa muuten rahankäytössään ihan huolelliset ihmiset menettävä järkensä”, Kimmo Nokkonen sanoo. Kun luottamus on saavutettu, taiteen ostajalta voidaan lypsää pikku hiljaa isojakin omaisuuksia.

Kaupantekotilanteessa pitää aina selvittää, kenen kanssa kauppoja hierotaan. Jos myyjä ei vaikuta uskottavalta taiteen omistajalta, homma kannattaa lopettaa alkuunsa. Teokselle pitää pystyä myös osoittamaan sen omistushistoria eli provenienssi. Selitykseksi ei saa riittää pelkkä suullinen vakuutus siitä, että teos on ”peritty” tai ”löytynyt mummon vintiltä”.

Vain sinulle nyt heti -tarjoukset ovat myös merkki hämärästä toiminnasta. Suomalaisen taiteen historia on myös hyvin dokumentoitu. Jos jostain putkahtaa esiin uusi Gallen-Kallela, jota ei löydy kirjoista eikä näyttelyhistorioista, on syytä epäillä huijausta.

Taiteen arvioinnissa kannattaa käyttää apuna ammattilaisia, joilla on tietoa, taitoa ja välineitä tutkia teosta. Muuramessa toimiva Recenart on Pohjoismaiden ainoa kaupallinen yritys, joka on keskittynyt taiteen ja kulttuuriesineiden tutkimukseen. Yhdistämällä taidehistorian, fysiikan, kemian ja tietotekniikan osaamista voidaan taideteosta tutkia pintaa syvemmältä.

Yritys syntyi vuonna 2016 Tekesin rahoittaman monitieteisen tutkimushankkeen pohjalta. Taiteentutkimukseen keskittyvälle yritykselle kun näytti löytyvän asiakkaita sekä Suomesta että ulkomailta.

”Asiakkaitamme ovat yksityiset taiteenkeräilijät ja galleristit sekä pankit ja vakuutusyhtiöt, jotka haluavat varmistua asiakkaidensa taideomaisuuden aitoudesta”, Recenartin toimitusjohtaja Tiina Koivulahti sanoo.

Keskisuomalaiseen yritykseen lähetetään teoksia kaikkialta maailmasta, ja tarvittaessa mobiili tutkimuslaboratorio matkustaa hankalasti siirrettävän kohteen luokse.


Teosten aitoutta tutkittaessa hyödynnetään edistynyttä kuvantamisteknologiaa.

Tutkittavasta kohteesta ja sen materiaaleista riippuen pyritään löytämään parhaat menetelmät. Esimerkiksi maalauksesta tai keramiikasta tutkitaan maalipigmenttien, lakan tai keraamisen aineksen koostumusta.

Taiteen tutkimukseen käytetään edistynyttä kuvantamisteknologiaa, kuten infrapuna-, ultravioletti- sekä hyperspektrikuvauksia. Materiaaleista voidaan ottaa neulanäytteitä, ja pigmenttianalyysin apuna käytetään jopa hiukkaskiihdytintä. Recenart ostaa laitekapasiteettiä Jyväskylän yliopistolta.

”Parhaimmillaan päästään tutkimaan alkuaineiden tarkkuudella, milloin ja miten teos on valmistettu. Yhdistämällä nämä löydökset taidehistorialliseen tietoon voidaan päätellä paljon teoksen aitoudesta”, Tiina Koivulahti sanoo.

Recenart ei kirjoita aitoustodistuksia, vaan antaa asiakkaalle tutkimusraportin kaikkine yksityiskohtineen. Tällainen läpinäkyvä oleva dokumentti on luotettavampi kuin aitoustodistus – joista niistäkin liikkuu väärennöksiä.

 

Taiteenostajan muistilista

  • Älä osta taidetta epämääräiseltä myyjältä, ”auton takakontista” tai maaseudulla kiertelevästä pakettiautosta.
  • Jos teos on tekijänimeen nähden yllättävän halpa, hälytyskellojen on syytä soida.
  • Jos teoksen aitoudesta herää epäilyksiä, käytä apuna arvioinnin ammattilaisia.
  • Jos signeerausalue näyttää omituiselta ja erottuu muusta maalauksesta, sitä on mahdollisesti manipuloitu.
  • Aitoustodistus ei välttämättä takaa mitään, sillä myös niitä väärennetään. Esimerkiksi venäläistä taidetta koskevat aitoustodistukset voi tarkistaa olemalla sähköpostitse yhteydessä museoon, joka todistuksessa mainitaan.

 

19.09.2018