Viinejä käsittelevässä juttusarjassamme sommelier ja ravintoloitsija Samuil Angelov kertoo, mitä on viineihin sijoittaminen. Sarjassa tulevissa osissa selvitetään, mitkä tekijät vaikuttavat viinien arvonnousuun – ja mitkä voivat tuhota koko sijoituksen.

Tämä ei ole viinikellari. Tämä on viinivintti. Sommelier ja ravintoloitsija Samuil Angelov, 37, johdattaa kaikkein pyhimpään. Ravintolasalista kivutaan tikkaita pitkin viinivarastoon. Oviaukko on sen verran matala, että täytyy kumartua ennen kuin pääsee jumalten juomien äärelle. Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan ravintola Murun kokoelmaa on kerätty kuuden vuoden ajan. Jäähdytyslaitteet hurisevat taustalla, kun Angelov esittelee aarteitaan isännän ylpeydellä. Täällä lepää nelisen tuhatta huolella valikoitua pulloa. Eri vuosikertojen Romanée-Contia, arvoviinejä madeirasta samppanjaan – kaikkea mitä asiakas voi ateriansa kruunaamiseksi toivoa. Aiemmin Angelov on vastannut muun muassa Savoyn ja Hotelli Kämpin viineistä. Hänen ammatillinen taustansa lähtee kuitenkin keittiön puolelta. Kymppiluokan jälkeen hän pääsi ravintolakoulu Perhoon toisella yrittämällä. Angelov naurahtaa, että hänestä piti tulla tv-kokki.

Sommelier Samuil Angelovin viinifilosofia perustuu siihen, että viinin ja ruoan yhdistelmässä yksi plus yksi on kolme. Ensin tulee ruoan maku, sitten viinin maku – ja yhdessä ne luovat kolmannen maun.

”Halusin Jyrki Sukulaksi Jyrki Sukulan paikalle. Lopulta en vissiin ollut kovin hyvä kokki, koska sain töitä salin puolelta. Siellä viinit tulivat aika nopeasti kuvioihin mukaan.”

Tarjoilijana Angelov oli tehokas: koska hänellä ei ollut juuri kokemusta viineistä, niitä oli pakko myydä asiakkaille, jotta hän pääsisi maistamaan avatusta pullosta itsekin. Seuraavalla kerralla samaa viiniä olikin jo helpompi suositella, kun oikeasti tiesi, miltä se maistui. Käytännönläheinen opiskeleminen palkittiin, kun Angelov pääsi töihin G.W. Sundmansille. Helsingin Etelärannassa sijaitseva ravintola sai Michelin-tähden vuonna 2001.


”Kun sijoittaa viineihin, jossain kohtaa pitää päättää, mihin sijoittaa. Aikooko viinin myydä vai juoda?”

”Sommelier Jussi Ansaharjun pullopoikana perehdyin viinikellarin saloihin. Innostuin siellä kaikista tarinoista. Tämän viinitalon tytär on mennyt naimisiin tuon viinitalon pojan kanssa, mistä syntyikin sitten tämä. Kuviot viinien taustalla olivat kuin Kauniista ja rohkeista.”

Kiehtovat tarinat imivät mukaansa opiskelemaan myös tuotteita niiden tarinoiden takana. Vuonna 2006 Angelov osallistui ensimmäisen kerran sommelierien EM-kilpailuihin ja sijoittui heti kymmenen parhaan joukkoon. Suomenmestaruuksia hänelle on kertynyt kolme. Suomalaisten sommelierien taso on Angelovin mukaan kova kansainvälisessäkin kilpailussa. Siitä on hänen mukaansa kiittäminen analyyttistä insinööriluonnetta, jonka vuoksi tiedonjano ylittää jopa viininjanon. Toisen kiitoksen saa valtionmonopoli.

”Meillä on saatavilla koko maailman viinit. Jos ranskalainen sommelier tulee Burgundista, hän tuntee kyllä omalta alueeltaan jokaisen kylän jokaisen viinin, mutta kun mennään naapurialueelle, hän ei tiedäkään enää mitään. Saati muista maista”, Angelov sanoo. ”Meillä pohjoismaisilla on mahdollista maistaa Burgundin lisäksi italialaisia, espanjalaisia, australialaisia, chileläisiä – mitä tahansa viinejä.”

FIM_viineihin_sijoittaminen_viinikorkit
Arvoviineissä vuosikerta merkitään etiketin lisäksi korkkiin. On olemassa uskomus, ettei peräkkäin osu kahta hyvää vuosikertaa. Sekään totuus ei ole aukoton. Angelov vertaa viinitiedettä englannin kielioppiin: aina löytyy poikkeus, joka kumoaa säännön.

Laskeudutaan takaisin saliin. Tavallaan Murun kokoelman arvoa voi pitää mittaamattomana. Pulloilla on toki hankinta-arvo, kirjanpitoarvo, vakuutusarvo ja listahinnat. Sen sijaan kokoelman keräämiseen käytettyä aikaa, asiantuntemusta ja vaivaa ei voi korvata millään.

Angelov sanoo, että ravintoloitsijana hänellä on viinisijoittamiseen erilainen logiikka kuin viiniharrastajana. Hän ei ajattele niinkään tulevaisuuden jälleenmyyntiarvoa kuin asiakkaiden tarpeita. Viinipullo saattaa olla tuhannen euron arvoinen, mutta kun se avataan, arvo nollaantuu.

”Kun sijoittaa viineihin, jossain kohtaa pitää päättää, mihin sijoittaa. Aikooko viinin myydä vai juoda? Onko sijoittamassa viineihin niin kuin osakkeisiin vai onko sijoittamassa omaan nautintoon?”


”Menestyvän viinisijoittajan tulee olla todellinen holdari.”

Viini ei ole kärsimättömän eikä pikavoitoilla spekuloivan ihmisen sijoituskohde. Menestyvän viinisijoittajan tulee olla todellinen holdari. Jos sijoitukselleen haluaa hyvän tuoton, Angelovin nyrkkisääntönä on, että viini tulee ostaa mahdollisimman nuorena ja sitä täytyy malttaa säilyttää ainakin kymmenen vuotta, ellei pidempäänkin. Riippuen viinin luonteesta.

”Nuori vuosikerta on aina halvempi. Kun viinin ostaa, se on myös heti pois markkinoilta. Sitten jäädään vain odottamaan.”

Viiniä voi ostaa käytännössä kahdella tavalla. Halvinta on niin sanottu en primeur -kauppa, jota suositaan etenkin Bordeaux’n markkinoilla. Silloin ostetaan käytännössä futuureja. Viinistä maksetaan heti sadonkorjuun jälkeen, ennen pullotusta. Siitä saa maistaa vain tankkinäytteen.

”Viini voi vielä muuttua siitä ihan täysin. Se on kuin ostaisi auton, jossa on vasta pelkkä runko. Pääsee istumaan penkille ja voi vähän kuvitella, miltä sillä ajaminen ehkä tuntuu”, Angelov sanoo.

Epävarmuuden vastineeksi saa eräänlaisen ennakkomaksajan edun, joka tarkoittaa jo merkittävää vuosikorkoa sijoitukselle.

”Leikitään, että ostan en primeur -kauppana vaikkapa 24 pullon laatikon 100 eurolla. Kun saan sen kahden vuoden päästä ja viini tulee kauppoihin, sen hinta on todennäköisesti jo 120 euroa.”

Toinen vaihtoehto on hankkia viininsä ulkomaisista huutokaupoista ja antaa ostaminen ja myyminen ammattitaitoisen viininvälittäjän huolehdittavaksi.

FIM_Lounge_viineihin_sijoittaminen_viinilaatikko_pääty
Château La Fleur on perinteikäs Bordeaux’n viini. 12 pullon laatikko on puolestaan viinisijoittamisessa perusyksikkö. Kokonaisessa laatikossa viinipullojen etiketit säilyvät koskemattomina. Autokeräilijäkään ei haluaisi Jaguarinsa kylkeen naarmuja.

Hankki viininsä miten tahansa, sijoituksesta ei makseta korkoa eikä osinkoa. Tuotto perustuu kokonaan odotukseen tulevaisuuden jälleenmyyntiarvosta.

”Kun ostetaan sijoitusviinejä, ostetaan tulevaisuuden tastingeja. Odotetaan sitä hetkeä, jolloin viini on täydellinen”, Angelov kertoo.

Viinin potentiaaliin vaikuttaa tilan filosofia. Jos tuottaja ei rajoita lainkaan satoaan, sadan hehtaarin alueelta voi saada jopa sata hehtolitraa rypälemehua. Jos halutaan tehdä laatuviiniä, tuottajaa kiinnostaa ehkä 20–45 hehtolitran sato. Silloin viinistä saadaan konsentroituneempaa, ikään kuin tiivistettä. Kaikkia viinin makuun vaikuttavia ainesosia on yksinkertaisesti enemmän. Maku myös kypsyy pullossa pidempään. Halvoissa viineissä on vähemmän happoja ja sokereita, jotka ovat käytännössä säilöntäaineita. Siksi niiden säilyvyys on huono ja viinit on tarkoitettu juotavaksi pian pullottamisen jälkeen. Tämä tarkoittaa myös sitä, ettei viineillä ole tulevaisuuden potentiaalia. Ne eivät enää odottamalla parane, vaan päinvastoin vähitellen pilaantuvat siinä missä mikä tahansa elintarvike.

Arvoviinin etiketistä löytyy usein suosituksena aikaikkuna, jolloin viini suositellaan juotavaksi. Se saattaa sijoittua vaikkapa vuosiin 2030–2050. Paras myyntiaika on yleensä siinä kohtaa, kun viini on jo saavuttamassa parhaan vaiheensa, mutta ostajalla on silti vielä odotus hienoisesta arvonnoususta.

Angelovin silmiin syttyy into, kun hän alkaa kuvailla, mihin perustuu viininkeräilyn magia. Hänen mukaansa mikään muu sijoituskohde ei vie samanlaiselle aikamatkalle. Viinipullo on konkreettinen aikakapseli. Sen sisälle on vangittu elävä tuote, joka on viimeksi koskettanut ilmaa, kun viini on pullotettu.

”Mun mummoni on kuollut vuosi sitten, ja hän meni Bulgariassa ekalle luokalle kouluun, kun tuo viini pullotettiin. Hän oli vuonna 1933 samanikäinen kuin oma poikani nyt. Muistan, kun avasin tuon pullon. Se oli käsittämätön fiilis”, Angelov sanoo ja vetää henkeä.

”Tuo on käsin pullotettu ja korkitettu. Mitä se pullottaja on miettinyt: koska tämä pullo avataan, kuka tämän viinin juo? Tuskin on tullut mieleen vuoden 1933 Neuvostoliitossa, että joskus 2010-luvulla joku juippi Helsingin keskustassa ravintola Murussa avaa sen.”

FIM_Lounge_viineihin sijoittaminen_viinipullot
Ravintola Murun viinivintin kokoelma liikkuu 2 500–4 000 pullon haarukassa. Lisäksi Angelovilla on omia viinejä töölöläisessä yksityiskellarissa. Ne toimivat kuin pankkien tallelokerot: vuokraa vastaan saa oman kellaripaikan, jossa on viineille optimaaliset säilytysolot.

Vaikka arvoviinejä pidetään yleisesti hyvänä sijoituskohteena, maailmalla viinisijoittaminen on suhteellisen pienen eliitin harrastus. On arvioitu, että sijoitusmielessä viiniä ostavia olisi puolisen miljoonaa, ja ammattilaisia joitakin tuhansia. Suurin osa jälkimmäisistä sijoittaa viinirahastoihin. Maailmanlaajuisesti rahaa liikkuu viinisijoitusmarkkinoilla reilut kaksi miljardia euroa vuodessa.

Suomessa viinisijoittamista rajoittaa Alkon monopoli. Yksityishenkilö voi kyllä helposti ostaa viinejä joko Alkosta tai muista EU-maista. Se on kuitenkin vasta puolet sijoitustoiminnasta. Myyminen on asia erikseen. Lain mukaan suomalainen ei saa myydä alkoholijuomia toiselle suomalaiselle ilman tukkumyyntilupaa. Silläkin saa myydä vain toisille luvanhaltijoille, joita ovat käytännössä ravintolat, Alko ja muut tukkukauppiaat. Käytännössä suomalaisen täytyy käydä sijoitusviineistään kauppaa ulkomailla.

Yksi vaihtoehto on sijoittaa viinirahastoon. Niiden minimimerkinnöissä ei puhuta pikkurahoista, vaan ne ovat tyypillisesti kymmeniä tuhansia euroja. Viinirahastot toimivat periaatteessa samalla lailla kuin mikä tahansa rahasto. Usean viinirahaston vuosituotto on 2000-luvulla noussut jopa yli 10 prosenttiin.

”Rahastolla on salkunhoitaja, joka ostaa tietyssä fyysisessä paikassa olevaan kellariin laatikollisia viinejä. Sitten seurataan kysyntää, tarjontaa ja markkinoita, minkä perusteella päätetään, koska viinit myydään. Kellarilla saattaa olla oma pieni viinikauppa, mutta usein viinit lähetetään myytäväksi huutokauppoihin”, Angelov kertoo.

Sijoittajan on Angelovin mukaan tärkeä tietää, mistä viinejä ostetaan. Christie’sin ja Sotheby’sin kaltaisissa huutokaupoissa arvoviinille annetaan sertifikaatti, josta selviää viinin alkuperä ja historia. Rahastoihin sijoittaminen ei kuitenkaan Angelovissa herätä suuria intohimoja.

”Se on persoonatonta. On aivan sama, sijoittaako viineihin vai osakkeisiin, koska niitä viinipulloja ei ikinä näe eikä pääse koskemaan. Saa vain listauksen, mitä viinejä siellä kellarissa on. Toki arvonnousu voi olla parhaimmillaan hurjaakin.”

Viinin historia on karrikoidusti sanottuna yhtä pitkä kuin ihmiskunnan historia. Sen valmistus keksittiin Iranin ja Kaukasuksen seuduilla noin 7 000 vuotta sitten. Eurooppaan viininviljely levisi jo antiikin aikoina. Viini on aina ollut myös kaupankäynnin väline. Keskiajalla markkinoita hallitsivat luostarit, jotka rakensivat viinirahoilla kokonaisia kivikyliä. 1700-luvulla aatelisto ja hovi kamppailivat kilvan viiniuutuuksista, kuten samppanjasta ja Bordeaux’n alueen kalliista merkkiviineistä. Kuten millä tahansa markkinoilla, viinin hinnan määrittää kysynnän ja tarjonnan laki. Kun puhutaan klassisten arvoalueiden viineistä, ne tulevat konkreettisesti rajatuilta maantieteellisiltä alueilta, joille mahtuu tietty määrä viinipalstoja.

”Helsingissä asuntojen hinta nousee, koska kaupungilla on rajat, eikä maata riitä yhtä paljon kuin kasvava kysyntä vaatii. Viinimarkkinoilla tilanne on täysin sama esimerkiksi Champagnen alueella.”


”Maailmassa ei ole ikinä tuotettu näin paljon viiniä. Toisaalta maailmassa ei ole ikinä juotukaan näin paljon viiniä.”

Viinien hintakehitys pysyi suhteellisen vakaana vielä viime vuosituhannen loppupuolelle asti. Kunnes jotakin tapahtui. Ihan hurjaa. Käsittämätöntä. Rakettimaista. Angelovin puheessa vilisee ylisanoja viinien arvonnoususta 2000-luvulla. Mitä vuosituhannen taitteessa tapahtui?

”Maailmassa ei ole ikinä tuotettu näin paljon viiniä. Toisaalta maailmassa ei ole ikinä juotukaan näin paljon viiniä. Aasia ei ollut aiemmin viinialuetta, mutta yhtäkkiä sinne on auennut parin kolmen miljardin ihmisen markkinat. Vaikka vain promillen murto-osa heistä on kiinnostunut arvoviineistä, kysyntä on moninkertaistunut.”

Puhutaan ilmiöstä nimeltä ”Red Obsession”. Samanniminen, vuonna 2013 ensi-iltansa saanut australialainen dokumenttielokuva kertoo kiinalaisten viini-intoilijoiden vyörystä Euroopan markkinoille. Se alkoi 1990-luvulla, kun kiinalaiset ryhtyivät hamstraamaan messuilla Bordeaux’n ja Burgundin punaviinejä. Vuonna 2014 uutisoitiin, että Kiinasta tuli maailman suurin punaviinimarkkina. Yli 1,8 miljardin pullon vuosimyynnillä taakse jäivät perinteikkäät viinimaat Ranska ja Italia. Viidessä vuodessa Kiinan punaviinimarkkinat olivat kasvaneet 136 prosenttia. Talouskasvun myötä Kiinaan oli syntynyt uusi äveriäiden kuluttajien joukko, joka halusi myös näyttää varakkuutensa. Kuvasto poimittiin länsimaisen elämäntavan matkimisesta. Viini ja samppanja ovat heille ennen kaikkea statussymboleja siinä missä loistoautot tai muut luksusbrändit.

”Punaisen pakkomielteen” taustalla on myös toinen kulttuurinen syy. Punainen on kiinalaisessa kulttuurissa varakkuuden, vallan ja onnen väri. Unohtamatta Kiinan lippua ja kommunistista aatetta. Siksi tärkeimmät bisneskumppanuudet halutaan sinetöidä punaviinimaljoilla.

Hongkongista ja Singaporesta on tullut viinihuutokauppojen keskuksia, mutta onko kyse vain kuplasta, joka pian puhkeaa? Angelovin mukaan ei ole. Kiinalaiset ovat perustaneet omia valtavia viinitiloja, ja vähitellen massat alkavat löytää viinikulttuurin.

”Aina pieni osa heistä kiinnostuu laatuviineistä, eikä maailmassa ole kuin rajallinen määrä viinialueita, joilla on vuosituhantinen traditio. Uskon, että Aasian markkinoiden avautuminen on jatkuva kehityskulku, joka kasvattaa myös arvoviinien globaalia kysyntää.”

Mitä vakaammissa oloissa viiniä on säilytetty, sitä vähemmän pinta pullossa vajoaa. Lämpötilanvaihtelut nopeuttavat haihtumista, mikä taas alentaa arvokkaankin viinin kauppahintaa.

Tälläkin hetkellä jossain päin Kiinaa joku avaa pullon Romanée-Contia, kaataa sitä lasiin ja lorottaa Coca-Colaa sekaan. Viininrakastaja Samuil Angelovin sydäntä vihlaisee, mutta samaan aikaan viinisijoittaja hänessä hymyilee. Markkinoilta on taas kadonnut yksi pullo, jolloin omalla viinivintillä makailevan lajitoverin arvo kasvaa.

Viini on siitä erityinen sijoituskohde, että harva repii tauluja tai räjäyttää arvokiinteistöjä, mutta arvoviinit hupenevat kaiken aikaa pullo pullolta. Toisaalta vaikka oman sijoitustuotteen rahallinen arvo romahtaisi, pahimmassakin tapauksessa on pieni lohtu. Jos viini ei käy kaupaksi, sen voi lopulta aina avata ja nauttia itse.

Totuus viinistä -juttusarjan seuraavassa osassa kerromme miltä alueilta arvoaan kasvattavat viinit todennäköisimmin tulevat.

12.04.2017