Kuinka paljon viiniä kannattaa ostaa ja milloin myydä? Mitkä ovat kauppapaikat, joissa sijoitusviinit vaihtavat omistajaa? Muun muassa näihin kysymyksiin vastaa kansainvälisesti palkittu sommelier ja ravintoloitsija Samuil Angelov viinejä käsittelevän juttusarjamme tämänkertaisessa osassa.

Arvoviineihin sijoittamisessa painiskellaan samojen kysymysten kanssa kuin missä tahansa sijoittamisessa. Milloin kannattaa ostaa, milloin kannattaa myydä? Ravintola Murun sommelier, viiniasiantuntija Samuil Angelov yrittää nyt antaa näihin kysymyksiin yleispäteviä vastauksia. Sarjan ensimmäisessä osassa todettiin, ettei viini ole pikavoittoja hamuavan ihmisen sijoituskohde.

Otetaan pieni kertaus perusasioista. Jos haluaa hyvän tuoton, Angelov kehottaa, että viini tulee ostaa mahdollisimman nuorena ja sitä täytyy malttaa säilyttää ainakin kymmenen vuotta.

Tähän strategiaan on selvä syy: nuori vuosikerta, jonka täysi potentiaali ei ole vielä tiedossa, on aina halvempi kuin viini, jonka kypsymistä ei tarvitse enää odotella. Toisaalta jokainen viinilaatikko, jonka ostaa ja kätkee kellariinsa, on myös heti pois markkinoilta.

Kahdentoista pullon laatikko on viinisijoittamisen perusyksikkö.

Kaikkein nuorimmillaan viinin voi ostaa niin sanottuna en primeur -kauppana, jota suositaan etenkin Bordeaux’n markkinoilla. Silloin ostetaan käytännössä futuureja: oikeutta valmiiseen viiniin ennen kuin se tulee kauppoihin.

Viinistä maksetaan heti sadonkorjuun jälkeen, ennen pullotusta. Siitä saa maistaa vain tankkinäytteen, joka ei vielä kerro viinin lopullisesta laadusta juuri mitään.

Epävarmuuden vastineeksi saa eräänlaisen ennakkomaksajan edun, joka tarkoittaa jo merkittävää vuosikorkoa sijoitukselle. Angelov kertoo esimerkin. Jos hän maksaisi en primeur -kauppana 12 pullon laatikosta vaikkapa 100 euroa ja saisi sen kahden vuoden päästä, kun viini tulee kauppoihin, todennäköisesti myyntihinta olisi jo 120 euroa.

Mistä viiniä sitten kannattaa ostaa? Angelov alkaa luetella vaihtoehtoja.

”Alko ei ole yhtään huono vaihtoehto. Sieltä saa viinejä kohtalaisen edullisesti. Euroopassa on paljon hyviä viinikauppoja. Suoraan tilalta kannattaa tietysti ostaa, jos sinne pääsee. Huutokaupoista voi ostaa hyviltä, vakiintuneilta kauppiailta, joita ovat muun muassa Christie’s ja Sotherbys.”

Viinejä myydään myös verkkokaupoissa ja yksityisten myyjien netti-ilmoituksilla. Angelov varoittaa, että vaikka netissä voi olla houkuttelevia tarjouksia, pää kannattaa pitää kylmänä.

”Netissä täytyy aina pitää hoksottimet hereillä, onko viini aitoa vai ei. Kun pulloon ei pääse fyysisesti koskemaan ennen kuin siitä on maksanut ja se on kotona, siinä on omat riskinsä.”


”Jos ostaa saksalaisesta nettikaupasta italialaista viiniä, ei voi välttämättä tietää, onko se pyörinyt ympäri maailmaa sitä ennen.”

Tärkeintä on, että pullon alkuperästä ja oikeaoppisesta kellaroinnista on olemassa todisteet. Viini on elävä tuote, joka pilaantuu väärästä säilytyksestä siinä missä muutkin elintarvikkeet. Jos viinin haluaa myydä eteenpäin, sijoituksella ei ole mitään arvoa, ellei myyjällä ole osoittaa katkeamatonta ketjua viinin matkasta tilalta omaan kellariin.

”Jos ostaa saksalaisesta nettikaupasta italialaista viiniä, ei voi välttämättä tietää, onko se pyörinyt ympäri maailmaa sitä ennen. Meidän Romanée-Conti -viineistämme tiedän, että ne ovat tulleet suoraan viinitalolta maahantuojalle ja maahantuojalta meille. Kun siitä on sertifikaatti, se antaa niille vielä enemmän arvoa.”

Yksi vaihtoehto on hankkia viininsä ulkomaisista huutokaupoista ja antaa hankinta ammattitaitoisen viininvälittäjän huolehdittavaksi. Tänä vuonna on huhuttu myös viinihuutokauppojen rantautumisesta Suomeen. Valmisteilla oleva alkoholilain kokonaisuudistus voisi tehdä niistä laillisia – tosin edelleen valtion monopolin järjestämänä.

Joskus Euroopassa myydään kokonaisia viinikellareita. Tällä ei siis tarkoiteta fyysisiä kellareita, vaan keräilijöiden kellaroimia kokoelmia. Siinäkin on Angelovin mukaan riskinsä.

”Siellä saattaa olla kaksikymmentä arvoviiniä tai sitten ei yhtään, mutta kellari täytyy ostaa kokonaan. Jos siellä sitten on seassa jotain El Tiempoa, niistä kannattaa tehdä kastiketta ja myydä loput.”

Viinisijoittaja ei yleensä osta yksittäisiä pulloja. Perusyksikkö on laatikollinen: 12 kappaletta 0,75 litran pulloja. Avaamattoman laatikon arvo säilyy paremmin, ja pullot pysyvät fyysisesti paremmassa kunnossa.

Jos ei osaa päättää, haluaako viiniä ostaa sijoitusmielessä vai nautittavaksi, Angelov vihjaa kätevästä kompromissista. Kuuden pullon laatikko antaa mahdollisuuden molempiin.

Kuuden pullon laatikosta yhden pullon voi maistaa heti ja arvioida sen perusteella viinin elinkaaren. Jos arvelee, että viini on parhaimmillaan kymmenen vuoden päästä, silloin voi avata toisen pullon. Samalla voi todeta, onko viini hyvää juuri sillä hetkellä vai pitäisikö odottaa vielä muutama vuosi. Kun viini on täydellistä, kolmannen pullon voi nauttia hyvässä seurassa.

”Sitten jäljellä on vielä kolme täydellisessä iässä olevaa viinipulloa, jotka voi myydä ja saada koko laatikosta vähintään omansa takaisin. Sijoitus on maksanut itsensä, ja olet saanut maistaa kolme pulloa viiniä.”

Kun viini kaadetaan dekantteriin, se reagoi hapen kanssa ensimmäistä kertaa pullotuksen jälkeen. Ammattimainen viininmaistaja osaa arvioida lopputuloksesta, missä kohtaa elinkaartaan viini sillä hetkellä on: paraneeko se kellaroimalla vai kannattaako muutkin pullot nauttia.

Palataan kaupantekoon. Viini kannattaa ostaa mahdollisimman nuorena, mutta koska se kannattaa myydä? Tähän Angelovilla ei ole yksiselitteistä vastausta. Hän naurahtaa, että sommelierina hänellä on hamsterin luonne: viimeisiä pullojaan ei haluaisi myydä ikinä.

”Riippuu siitä, millaista katetta haluaa. Silloin, kun ei usko, että hinta enää nousee. Tai silloin, kun tarvitsee tilaa uusille sijoituksille. Joka tapauksessa kannattaa myydä ennen kuin viini droppaa.”

Usein laatuviinien etiketissä on ilmoitettu aikaikkuna, jolloin viini on parhaimmillaan. Se voisi olla vaikkapa 2025–2050. Viinin elinkaari on kuitenkin yksilöllinen asia, joka vaihtelee siinä missä millä tahansa orgaanisella tuotteella. Angelovin mukaan viinin elinkaaressa on kaksi ”aaltoa”.

”Kun viini valmistetaan, se on nousujohdanteinen. Sen jälkeen se droppaa ensimmäisen kerran: menee niin sanotusti kiinni. Se on mykkä vaihe, joka voi kestää kolmesta seitsemään vuotta. Sen jälkeen viini lähtee nousemaan uudestaan.”


Teoriassa paras aika myydä viini on hetki, jolloin se on juuri nousemassa platalle.

Toisen aallon jälkeen viini on parhaimmillaan. Se saavuttaa ”platan” eli tasalaatuisena pysyvän ajanjakson, jolloin viini on ikään kuin valmista. Platta ei kestä loputtomiin, vaan kääntyy jonkin ajan päästä laskuun, kun viini alkaa pilaantua. Tämäkin on yksilöllistä: jotkin viinit pysyvät platalla kuukausia, toiset vuosia.

”Jos viiniä on useampi pullo, sitä voi maistella ja arvioida, missä vaiheessa nousua se menee, onko se tulossa platalle vai lähteekö kääntymään jo alaspäin. Kun viini lähtee droppaamaan platalta, tulee kiire myydä se pois.”

Teoriassa paras aika myydä viini on hetki, jolloin se on juuri nousemassa platalle.

”Silloin ostaja voi kellaroida viiniä vielä pari vuotta, ja kun hän avaa pullonsa, hän kokee saaneensa sille vielä pienen arvonnousun ostohintaan nähden.”

Mistä viiniä maistaessa voi konkreettisesti havaita, että platta on lähestymässä loppuaan?

”Käytännössä sen huomaa siitä, kauanko viini pysyy hyvänä lasissa. Joskus viini voi olla hyvää avaamisen jälkeen, mutta se alkaa muuttua heti, kun se saa ilman kanssa kosketuksen. Jos viini lähtee kuolemaan viidentoista minuutin jälkeen, sitä on myöhäistä enää kellaroida arvonnousun toivossa.”

Kuten minkä tahansa orgaanisen tuotteen, myös viinin elinkaari on hyvin yksilöllinen.

Omat metkunsa viinisijoittamiseen tuo lainsäädäntö. Käytännössä suomalainen henkilö ei saa myydä alkoholijuomia toiselle suomalaiselle ilman tukkumyyntilupaa. Silläkin saa myydä vain toisille luvanhaltijoille, joita ovat käytännössä ravintolat, Alko ja muut tukkukauppiaat.

”Uskon, että Suomessa lainsäädäntö muuttuu tulevaisuudessa helpommaksi myymisenkin suhteen”, Angelov sanoo.

Tässäkin on spekuloinnin paikka. Kun ostaa viinin nuorena ja myy juuri ennen plattaa, puhutaan helposti vähintään kymmenen vuoden aikajänteestä. Lainsäädännön löystymistä on siis aikaa odotella samalla kun viinit kypsyvät kellarissa.


”Voin ottaa riskejä omilla rahoillani, mutta kun alkaa leikkiä muiden rahoilla, vastuu on aivan erilainen.”

Tällä hetkellä suomalaisten täytyy kuitenkin käydä sijoitusviineistään kauppaa ulkomailla. Yksi vaihtoehto on sijoittaa viinirahastoon. Niiden minimimerkinnät ovat tyypillisesti kymmeniä tuhansia euroja. Usean viinirahaston vuosituotto on 2000-luvulla noussut jopa yli 10 prosenttiin. Sijoitukset ovat vain merkintöjä katalogissa: viinipullojaan ei pääse ikinä näkemään saati koskemaan.

”Rahastolla on salkunhoitaja, joka ostaa tietyssä fyysisessä paikassa olevaan kellariin laatikollisia viinejä. Sitten seurataan kysyntää, tarjontaa ja markkinoita, minkä perusteella päätetään, koska viinit myydään. Kellarilla saattaa olla oma pieni viinikauppa, mutta usein viinit lähetetään myytäväksi huutokauppoihin”, Angelov kertoo.

Muutama vuosi sitten Angeloviakin pyydettiin hoitamaan erästä sijoitussalkkua, joka olisi fyysisesti sijainnut sveitsiläisessä viinikellarissa. Hän oli juuri lähtenyt Murun ravintoloitsijaksi, eikä olisi voinut osallistua tehtävään täysipainoisesti, joten oli parempi kieltäytyä.

”Puhuttiin kuitenkin kymmenistä miljoonista euroista. Sellaista ei viitsi vasurilla vetää. Voin ottaa riskejä omilla rahoillani, mutta kun alkaa leikkiä muiden rahoilla, vastuu on aivan erilainen.”

Lue myös viinisijoittamisesta kertovan sarjan edelliset osat:
Totuus viinistä, osa 1: sommelier Samuil Angelov
Totuus viinistä, osa 2: viinialueet

Sarjan seuraava osa käsittelee viinin hintaan vaikuttavia ulkoisia tekijöitä.

28.06.2017